Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Suloinen sekasotku

Tämä postaus pitää sitten sisällään intiimipaljastuksia, hehee. Että sillä varauksella luette.
Mieheni on tämän päivän poissa "työmatkalla". Hipsuissa siksi, että tosiaankin matkalla, ajaa koko päivän autolla, ei mitään hermolomaa.

Olen siis viettänyt aikaa neljän lapsen kanssa aamusta saakka ja sen tuntee ja näkee. Kämppä on kaaos. JA mitä päätän tehdä? Siivota? EI! Vaan leipoa vesirinkeleitä.







Meillä oli hauskaa vaikka taikina ei kohonnutkaan ja rinkelit on kivi kovia.

Ja nyt siihen intiimipaljastukseen, joka ei edes koske itseäni. Tilasin isänpäivä lahjahksi miehelleni ajan Prince Albertin ottoon ja samalla aijon ottaa itselleni septumin. Septumi on houkutellut minua jo pitkään, mutta toisaalta olen vierastanut ottaa enempää metallia naamaani. Mitenkään kovin lävistetty en ole, mutta tuntuu että sosiaalialalla ennakkoluulot istuvat aika syvällä. Näin kuitenkin eräällä sivustolla kuvan lävistys korusta joka oli mahdollista kääntää tarvittaessa nenän sisäpuolelle piiloon. Ja siitä se ajatus sitten lähti.
Lävistys isänpäivälahjaksi on perheessämme jo traditio. Itseäni jännittää vähäsen. Sehän voi sattuu, näyttääkö mun nenä sitten isolta? Ihan kun teininä.

3 kommenttia:

  1. Voi elämä! Mulle tuli mieleen että että mäkin voisin antaa miehelle Prince Albertin (katsoin Wikipediasta, en olisi tiennyt muuten) isänpäivälahjaa ja alkoi naurattaa ääneen. Keskimmäinen kävi tuossa toivottamassa hyvää yötä. "Äiti mitä sä naurat? Et kai sä tukehdu?" No en ihan :-)

    Teille siis hyvää isänpäivää jne ja mä ostan sitten kuitenkin miehelle sen hammasharjakotelon mitä hän toivoi... :-)

    VastaaPoista
  2. Hahaa, niin oletkin! Vaikka siis, kyseessä on mieten yleisin genitaalilävistys jolla on historiallisessa valossa ihan tehtäväkin.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.