Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

perjantai 28. marraskuuta 2008

Ja vielä kynttilöitä

Nämä kynttilät on koristeltu leimakuvalla joka on ensin leimattu valkoiselle silkkipaperille ja kiinnitetty sitten kynttilän pintaan kuumailmapuhaltimella. Harmillisesti kuva on huono, mutta toinen kuva on leimattu kullalla ja on luonnossa selkeämpi.

torstai 27. marraskuuta 2008

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Kynttilöitä osa 2

Olen saanut kynttilän teosta kiinni. Pajassa on valmistunut tuoksukynttilöitä, mehiläisvahakynttilöitä, sateenkaarikynttilöitä tuikkuja ja vaikka mitä. Tässä kuvia.



Olen kiinnittänyt pitsin kuumaliimalla ja joihinkin kaksipuoleisella pitsillä. Kotilaboratorioni testien mukaan pitsi ei syty palamaan, eikä edes kuumene liiemmin. En kuitenkaan jättäisi pitsi kyntilöitä vahtimatta, enkä suosittele minkäänlaisten kynttilöiden polttamista ilman vahtimista. Valo näkyy kivasti pitsin välistä.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Inspiroidu #30

Tässä leiskani inspiroidu haasteeseen. Se on samalla sivu Minä-kirjassani, josta voit lukea enemmän täältä. Kuvassa on Oilin nimijuhliin leipomani kakku. Kuvan otsikon mukaisesti innostun välillä leipomaan. Kovin usein en uskalla, sillä keskivartalon vararenkaani tuntuvat muutenkin voivan hyvin ja rehevöitymään.

Tässä vielä haaste:
Haaste # 30

ELOTON SKRÄPPÄYSKOHDE / Susanna

Voit valita aiheen vapaasti, kunhan skräppäyskohteena ei ole ihmisiä, eläimiä tai luontoa. Skräppää tällä kertaa jotain täysin elotonta, kuten tärkeitä esineitä tai arjen apulaisia. Oli se sitten lempikahvimukisi tai ensimmäinen autosi, uskollinen ja toimiva käsilaukkusi tai uusi ja upea sohvasi. Skräppäyskohteita on loputtomasti, mutta valitse jotain itsellesi mieluista ja mukavaa muistettavaa.

Minä-kirja

Olen katsellut muiden tekemiä Minä aiheisia kirjoja ja muita skräppäilyitä jo pidempään. Upeita Viiko elämästäni tai muita hienoja omaa elämää käsitteleviä töitä on eri blogeissa ollut esillä.
Itseäni on estänyt se, etten ole kovin hyvä missään pitkäjänteisessä, en pysty keksimään koko vihkoa yhdistävää värimaailmaa, fonttia tai edes paperikokoa!
Jestas, olen haahuilia omaa luokkaani.
No saimpas sitten käsiini Ali Edwardsin Life artist nimisen kirjan. Ja sieltä sain ahaa elämyksen. Minä kirjan ei tarvitse olla sen kummempaa kuin hetkiä, tunnelmia, muistoja, ajatuksia minusta ja elämästäni, nyt. Jos minä en ole kovin järjestelmällinen, ei kirjan minusta tarvitse myöskään olla sitä.
Niinpä olen tehnyt yksittäisiä sivuja, jotka merkitsevät jotakin minulle, herättävät minussa jonkin muiston tai ajatuksen. Näitä on kasassa vasta muutama, ja osasta puuttuu journaling.


sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Kankaanpainantaa

Teimme nuorten kanssa kankaanpainantaa. Ison pöytäliinan olette saattaneet nähdä vilaukselta illalkutsu kuvissa, mutta samaan sarjaan teimme myös tälläisiä tabletteja, vai tapletteja.
Kuvan piirsin vapaalla kädellä paperille ja leikkasin irti paperiveitsellä. Tykkään tuosta talventörröttäjä kuvasta, se on mukavan talvinen.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Lisää kännykkäpusseja

Huovutettu kännykkäpussi 


Tässä taas huovuttelun tulosta. Sain äidiltäni kasan perintönappeja ja niitä olen käyttänyt näissä pussukoissa. Itse huovutus on taas meidän nuorten käsialaa.

Keittiösaippuaa

Tämä saippua on nimeltään keittiösaippua ja sen ohje löytyy taas Saippuaa kirjasta. Tässä on väriä ja rakennetta antamassa kahvia. Niin nesteenä kuin hippusinakin. Lisäksi lurautin joukkoon vähän hajustetta, tuloksena maustekahvin tuoksu. Käytössä keittiö saippuan pitäisi poistaa käsistä kalan ja muiden hajut. Muutamia ilmakuplia onnistuin massaan saamaan.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Kynttilöitä

 Itse tehdyt kynttilät


Ensin varoituksen sana. Tämä ei ole kaunista katseltavaa. Halusin tehdä kynttilöitä. Silmissäni kiiluivat kuvat Villa Josefiinan Susannen tekemät ihanan tunnelmalliset kynttilät. Olin hankkinut tykötarpeita, kippoja ja kuppeja, steariinia ja parafiinia, lankaa ja hajusteita.
Luulin myös, että minulla oli väriä. Tässä kohtaa en olisi voinut olla enempää väärässä. Kynttiläväri ei missään nimessä tarkoita samaa kuin saippuaväri. Rautaoksidi ei liukene kynttilävahaan samalla lailla kun se liukenee saippuaa. Jollekkin tämä voi olla itsestään selvää, toisten taas pitää kokeilla ennen kuin tajuavat.

Tilasin siis kynttilävärejä ja niitä odotellessa tyydyn suunnittelemaan.

Kamomilla saippuaa mintulla terästettynä


Tässä taas kuvia uudesta erästä saippuaa. Osan kamomillasta jouduin korvaamaan Minttuteellä, sattuneista syistä. Tuoksu on kuitenkin miellyttävä, ainakin muutaman päivän kypsymisen jälkeen. Tämä on siitä kiva saippua että kaikki raaka-aineet, lipeää lukuun ottamatta löytyvät marketin hyllyltä. Ohje on suoraan Saippuaa kirjasta.

torstai 20. marraskuuta 2008

Syntymäpäivä kortti


Tein kortin kaksivuotiaalle sukulaispojalle. Pitkään aikaan ei olekkaan tullut tehtyä näitä Tilda juttuja, vaikka ihan mukaviahan nämä ovat. Kova leikaaminen vaan noisa hahmoissa. Nuo ovat vielä sellaisia paperinukkeja, että vaatteet pitää leikata erikseen ja liimata sitten tuon ukkelin päälle. Tavallaan järjetöntä. Yhdellä arkilla on vain kaksi poikaa, mutta useita asukokonaisuuksia. Miten hyötykäyttää jäljelle jääneet vaatteet kun pojat on käytetty?

Pikkuisia laukkuja

Huovutettuja laukkuja 


Olen huovuttanut nuorten kanssa sarjan pikkuisia laukkuja joita voi käyttää vaikkapa kännykkäpusseina. Alempi on hieman isompi, siihen mahtuu kännykän kaveriksi vaikka lompakko tai avaimet.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

tiistai 18. marraskuuta 2008

Omena saippuaa.

Kun on saippuan teon makuun päästy, niin loppua ei näy. Tein viikonloppuna tälläistä ihanan tuoksuista omena saipuaa, jonka meinasin värjätä vihreäksi omistamillani saippua väreillä. Ne värit on kuitenkin tarkoitettu valmiin saippuamassan (jota myydään esim. askarteluliikkeissä) värjäämiseen, eikä se toiminut tässä lainkaan. Niinpä minulla on nyt ankean väristä, mutta hyvän tuoksuista saippuaa.


Ja eilen sain vihdoin viimein multaan myös meidän joulukukkaset. Toivottavasti ne ehtivät kukkia. Ajattelin että lapset saavat antaa kerho- ja eskaritädeille itse istuttamansa kukkaset. Lisänä ehkä vähän äidin tekemää saippuaa. Nuo saippuat joita olen kuvannut eivät ole vielä paketeissa koska niiden täytyy kypsyä noin kuukausi ennen käyttöön ottoa, tänä aikana niissä oleva lipeä neutraloituu. Kuulin että oliivi saippua on parhaimmillaan puolen vuoden kypsyttämisen jälkeen.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Illalliskutsut






Viikonloppuna meillä oli vieraita. Hyvää ruokaa, kaunis kattaus, tunnelmaa. Oli mukavaa.

Vihreää ja vähän punaistakin

Eino sanoi äsken että me elämme vihreästi. Sanoin että totta, ainakin pyrimme siihen.






Mutta mielestäni joukossa on ripaus punaista, se tasapainottaa.





Omalla reseptillä

Tässä on ensimmäinen omalla reseptillä tehty kamomillavenhnänalkioöljysaippua. Rumasta ulkoisesta habituksesta huolimatta tämän saippuan pitäisi olla hoitavaa. Kamomilla ei ole tarpeeksi vahva hajuste tuon vehnänalkioöljyn kanssa, mutta koska tuota kyseistä öljyä minulla oli halusin saada sen käyttöön.
Näissä on muottina käytetty maitotölkkiä ja mielestäni sen muoto on kiva. En ainakaan tässä vaiheessa kaipaa mitään ruusumuotteja.

Tässä ohje.

Vehnänalkioöljy 150g
Jojobaöljy 10g
Rypsiöljy 140g
Kookosrasvaa 100g
Kovetettua kasvirasvaa 100g
lipeää 68g

Tätä ohjetta ei siis tälläisenään kannata käyttää, vehnänalkioöljy on liian hallitseva värin ja hajun suhteen. Pienempikin määrä varmasti riittäisi.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Jehkotar cardchallenge #32

Hip hei. Osallistun tänään toiseenkin haasteeseen Eli jehkottaren kortti haasteeseen.

Tässä luonnos.
Ja tässä oma korttini. Fuskasin vähän ja yksi pallo ei ihan asetu luonnoksen mukaisesti. Illan hämärä vetää värit vähän tylsiksi, harmi. Olen käyttänyt iki-ihania memory boxin papereita ja oikeasti ne näyttävät kivoilta :D Tai ainakin uskottelen itselleni niin.

Inspiroidu #29

Ilman valokuvaa. Pohdin tätä hetken, mutta idea syntyi sitten aika nopeasti.
29 vuotta vahvaa kasvua. Alla on aikajana johon merkitsin muistin elämäni tärkeitä päiviä ja hetkiä. Tässä iltavalaistuksessa oli mahdotonta saada parempaa kuvaa aikaiseksi, sori.
Olen tulostanut tekstin kalvolle. Tykkäsin tästä itse.

Haaste # 29

ILMAN VALOKUVAA / Ella Eliisa

Haasteena on tehdä sivu ilman valokuvia. Työhön voi piirtää ja kirjoittaa, siihen voi ommella, siinä voi käyttää kaikenlaisia koristeita perinteiseen tapaan ja aihe voi olla mikä tahansa. Ainut vaatimus on, ettei työssä ole valokuvia. Valokuvaksi lasketaan tässä tapauksessa myös kuvan tulostaminen suoraan paperille, valokuvan siirtäminen erilaisten liimojen ja teippien avulla sekä muiden vastaavien tekniikoiden avulla siirretyt kuvat. Ideana on saada tehtyä sivu siten, ettei siinä ole valokuvaa missään muodossa.

Muoks. Laitoin toisen kuvan, mutta en tiedä onko se sen parempi.