Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

tiistai 30. joulukuuta 2008

Inspiroidu #31

Paljon kaikkea. Omasta mielestäni tästä tuli runsas, vaikka käytin kyllä vaan yhtä valokuvaa.
Otsikossa lukee ,että ai, mää vai? ja journalingissa on liibalaabaa tämän hetkisestä elämästäni. Kirjoitin siihen ensin että äiti kolmelle lapselle, mutta sitten muistin että neljähän niitä olikin! No, kuka niitä kaikkia voi muistaa kun on noin montakin!




Tämä on minusta värimaailmaltaan ihana! Uudesta kamerasta huolimatta en oikein onnistunut saamaan hyvää kokonaiskuvaa leiskasta, mutta noissa pienemmissä kuvissa on värit aika kohdillaan. Jornalingin alakulmassa oleva kukka on nostettu 3D tarroilla (tai oikeastaan Bilteman teipillä) ylös pohjasta. Paperit ja journaling lappu Heinikasta. Pitsi, nauha, kirjain tarrat, kukkaset ja napi ameriikasta. Niin ja ruskeiden kukkien (jotka näkyy epäselvästi kuvan oikealla puolella) sisällä olevat dimangit on Lauralta australiasta. Eli kaiken kaikkiaan aika kansainvälinen leiska. Kun on noi paperitkin Kälviältä.

Isi, ukki


Tästä puuttuu vielä journaling. Jotenkin koin sen niin henkilökohtaiseksi, että en nyt sitä teille paljasta. Sori!

Tykkään värimaailmasta ja tämän leiskan tunnelmasta, kaikessa yksinkertaisuudessaan.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Tilda juttuja


Tein joulun alla muutaman Tilda -hahmon. Niistä tuli esikuviaan retrompia, mutta sopivat meille. Aikeissa oli tehdä vielä tonttupoikakin, mutta se ei ihan ehtinyt aatoksi. Jos sitten seuraavaksi aatoksi.

inspiroidu #32

Piparireunoja.

Tässä ensimmäinen leiskani, jolla kuron umpeen väliin jääneitä leiskoja. Tuo lause ei taida suomeksi tarkoittaa mitään?? No juu, mutta ei anneta sen häiritä. Tässä teille piparia:


Olen kovin ihastunut käyttämääni paperiin. Sen sijaan hermo meni noihin kirjaimiin. Ne alkavat olla vähissä, ja ne vähät mitä oli jäljellä onnistuin tyrimään ja repimään. ARGH! Oikeasti A-kirjaimet on duunattu b- kirjaimista. Alareunan pipari on kreppipaperia ja sivussa oleva on bazzil pahvi kuviosaksilla leikattuna ja reiät on tehty sillä ailetti työkalulla.
Itse valokuvat on saaneet inspiraationsa uudesta kamerasta. Harjoittelen kovasti käyttämään sitä ja nappasin pari kuvaa etupihan kasveista. Niissä oli niin kaunis kuura.

Haaste # 32

PIPARKAKKUREUNUKSET / Ella Eliisa

Käytä työssäsi vähintään kahta piparkakkureunusta. Niiden ei tarvitse olla samanlaisia eikä koolla ole väliä. Koko työn voi kehystää piparkakkureunuksilla, ne voi kiertää valokuvan ympärillä tai kahden paperin liitoskohdan voi rajata piparkakkureunalla. Voit käyttää apuna kuviosaksia, valmista piparkakkureunuksellista paperia tai voit piirtää ja leikata piparkakun muotoiset reunat. Linjojen ei tarvitse olla suoria, piparkakkureunus voi löytyä myös ympyrän reunoilta.

inspiroidu #35

Joulu kiireissä minulta jäi useampi haaste väliin, mutta aijon kuroa ne kiinni! Minusta ette pääse!!

Tämän kertainen haaste oli paljastaa käsilaukun sisältö. Tässä tulee omani, sensuroimattomana.

Vasta nyt kun katson kuvaa huomaan, että unohdin kirjoittaa tuohon yläkulmassa olevaan journaling kartonkitarraan (?).

Haaste # 35

KÄSILAUKUN SISÄLTÖ / Susanna & Ella Eliisa

Mitä käsilaukustasi löytyy juuri tällä hetkellä? Älä kaunistele totuutta, älä siivoa laukkua jouluisista ostoskuiteista tai jouluostoksilla syötyjen "energiasuklaapatukoiden" papereista. Mitä tahansa laukustasi löytyykin, dokumentoi se tässä haasteessa. Voit valokuvata laukun sisällön tai vaihtoehtoisesti tehdä listan siitä, mitä laukustasi löytyi. Tässä haasteessa on tärkeää olla täysin rehellinen, muuten haasteen idealta menee pohja. Naiset, nyt laukku ylösalaisin!

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Hevostelua

Näiden kuvien otosta on jo aikaa, mutta laitampas ne tänne kuitenkin! (Koska nämä inspiroivat meitä järkkärin ostamiseen).





Lisää kuva

Joulukalenteri



Meillä on perinne pitää joulukalenteria Seimihahmoilla. Joka aamu asetelmaan on ilmestynyt uusi hahmo ja iltaisin luemme kirjaa nimeltä Marian pikku aasi. Okasasta roikkuvan enkelparven olemme askarrelleet yhdessä lasten kanssa. Tontut ei varsinaisesti kuulu asetelmaan, mutta tästä meillä käydään perheen sisällä keskustelua ja minä olen olosuhteiden pakosta pyörtänyt kantani.

lauantai 27. joulukuuta 2008

Hyvää joulua!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Joulun aika hujahti kuin siivillä, mitään vapaaehtoista askartelua ei pystynyt tekemään, tai mitään ja mitään... Sanotaan, ettei paljoa mitään.

Tässäpä joulufiiliksiä meiltä!
Meidän kuusi on ihan omasta metsästä haettu luomukuusi :D Koristeet on keräilty vuosien varrella, osa on oma tekoisia, osa jonkun muun tekemiä. Ja osa on sellaisia, mitä itse en ehkä olisi kuuseen laittanut, mutta lasten mielestä ne oli ehdottomia.




Tänään kävimme ostamassa uuden kameran ja näitä kuvia on nyt näpsitty enemmänkin, noin niin kuin harjoittelu mielessä. Että toivottavasti saan pian päivitettyä tänne vähän skräppäilyitäkin!

maanantai 22. joulukuuta 2008

Joulukirja


Tämä yllä oleva sivu ei päässyt lopulliseen kirjaan.

Tuossa siis se osuus minkä tein koneella. Lisäsin kirjoihin vielä ihan leikkaa, liimaa, askartele metodilla koristeita, väriä reunoihin ja lopuksi vetäisin kirjan kiinni Bind-it-allilla. Olen jokusen vuoden lähettänyt kauempana asuville mummoille joulukirjeen, jossa olen kertonut perheemme kuulumisia ja tänä vuonna tämä sitten korvaa sen perinteisen kirjeen.
Teksti ei ole kovin syvällistä, mutta ehkä ensi vuonna saan kehiteltyä ideaa vielä pidemmälle ja ennen kaikkea saan aloitettua kirjojen teon hieman aikaisemmin. Nimimerkki osa on vielä kesken.

JEE!

Pääsin finaaliin Vuoden skräppääjä kilpailussa! OU NOU!!!!
Kauheeta ja jännittävää ja hienoa!

Palaan vielä asiaan ennen joulua ja laitan tänne kuvia sukulaisille lähteneestä joulukirjasta.

Hui.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Vikat Tildat tällä erää


Tässä viimeiset Tilda kortit tällä erää. Vähän samasta puusta veistettyjähän nuo ovat.

torstai 18. joulukuuta 2008

Tonttujoukko

Haa, vaikka juuri väitin etten ole tonttuihminen niin näitä on tullut poikien kanssa tehtyä aika kasa. Embossaus on siitä kivaa, että siinä on töitä kolmelle ihmiselle. Yksi leimaa, toinen laittaa hileet ja kolmas kuumapuhaltaa. Me aina nauretaankin, että meillä on joulukortti tehdas pystyssä!
Tässä taas tontut minun käsialaani, muu toteutus meidän nuorten.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Lisää tonttuja



Nämä on minusta ihan mukavan näköisiä tonttusia, vaikka en muuten miksikään tonttu ihmiseksi tunnustaudu.

tiistai 16. joulukuuta 2008

maanantai 15. joulukuuta 2008

Tildaa


Aika peruskaavan mukaisia kortteja, mutta mielestäni näissä on mukavan rauhallinen ja "hienostunut" tunnelma.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Lisää joulukortteja


Tässä kuvia korttimallista jota olemme työpajassa urakoineet oikein kunnolla. Joka vuosi minulla on työn puolesta hommana keksiä korttimalli joka sopii meidän nuorten toteutettavaksi lähes itsenäisesti. Tässä kortissa minun hommani on ollut leikata kuusi ja tonttu sekä tontun väritys. Ne vaativat hienomotoriikkaa jota asiakkailtamme ei löydy. Kuusien ja tekstin leimaus, kortin reunojen sävytys ja sommittelu on poikien omaa desingiä.
Askartelu kehitysvammaisten kanssa on siitä haastavaa, että pitää keksiä helppoja tapoja työskennellä, kuitenkin niin, että lopputulos on hieno!
Useisa korteissa, jotka on pääasiallisesti mun tekemiä on kuitenkin käytetty nuorten työpanosta. Aika syvästikkin kehitysvammainen henkilö voi esim. kayttää sizzixiä.

Kynttilöitä





Innostuimme valamaan tuoksukynttilöitä. Tuoksuina, kurkku-melooni, mokkapala, kanelipulla ja jouluomena. Näitä oli mukava tehdä, ainut että hajut suloisena sekamelskana aiheutti minulle pientä migreenin poikasta.