Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

tiistai 6. tammikuuta 2009

Kortteja

Meillä oli pienimuotoinen askartelu kokoontuminen uudenvuoden päivänä ja tapani mukaan en ottanut yhtään kuvaa meistä askartelioista, muutamasta kortista kuitenkin.

Sain joululahjaksi tälläisen upean käsintehdyn kortin jonka tekiästä ei ole tietoa. Kortti toimi kuitenkin askartelusessiomme motivaattorina! Esimerkki kortissa oli kivasti käytetty kerroksellisuutta ja kohotettu niitä 3D tarrojen avulla. Itse en käytä tuota 3D menetelmää juuri koskaan, vakka tästä eteenpäin aijon kyllä käyttää!

Tässä ensin Liisan kortit. Täytyy kertoa vielä Liisasta yksi hauska juttu. Ajattelin ensi alkuun hänen olevan innostunut askartelusta lähinnä kohteliasuudesta. Siinä vaiheessa kun hän ilmoitti tilanneensa Heinikasta vähän askartelukamaa aloin jo vähän epäillä että koukussa tuo taitaa olla. Kun askartelumme oli jatkunut puoleen yöhön sanoin että taidan mennä nukkumaan halusi Liisa vielä jatkaa. Seuraavana amuna paljastui että hän oli jatkanut aamu kahteen. Taitaa olla koukussa pahemman kerran!



Ja tässä minun kusi korttini. Näissä kuvissa ei valitettavasti tuo kerrosten nostaminen näy, mutta kissa kehyksineen on nostettu taustasta ja onnittelu ympyrä on sitten vielä hitusen korkeammalla. Kannattaa kokeilla, antaa kivan vivahteen korttiin ja tuo syvyyden tuntua. Jotenkin kortista tulee myös näyttävempi kun se on useassa kerroksessa, mutta itse tykkään käyttää aika matalia tyynyjä (oikeastaan Bilteman kaksipuoleista teippiä).

1 kommentti:

  1. Mä oon ollu "koukussa" noihin 3d tarroihin oikeastaan askarteluharrastukseni alusta saakka. Mutta kuten sanot, ei niiden käyttö tule kuvista kovinkaan selvästi aina esille. Livenä kuitenkin tuovat kortteihin ja myös skräppisivuihin kivaa syvyyttä. Sun kisu kortti on tosi onnistunut väreiltään, ja tuo onnitteluympyrä on hirmu kaunis.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.