Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

tiistai 20. tammikuuta 2009

Tähti albumi

Mä kuulun niihin jotka ei oikeastaan saaneet mitään aikaiseksi tuolla viikonlopun tapahtumassa. Ihan valmiiksi tuli ainoastaan tuo kilpailu leiska. Olin workshopissa missä tehtiin tähdenmuotoinen minialbumi, pääsin siihen peruutuspaikalta, enkä oikein ollut kuvissa valmistautunut siihen, mutta ihan kivan sain silti aikaiseksi. Aloitin heti kotona tekemään toista, kunhan saan sen valmiiksi laitan teko-ohjeet tänne. Tuo on hirmu helppo tehdä ja sopii mielestäni vaikka lahjaksi!










En jostain syystä kuullut/tajunnut/ymmärtänyt miten albumin takaosan oli tarkoitus pysyä kasassa, vai oliko edes tarkoitus. no kuitenkin, laitoin sinne nauhasta pienen saranan. Tää oli kiva projekti!

6 kommenttia:

  1. Kivan näköinen kirjanen.

    Onkos tuo tehty tätä ohjetta mukaellen: http://tatsi.vuodatus.net/page/starbook ?

    VastaaPoista
  2. Se selkämys pysyy kasassa, kun käyttää yhtä pitkää nauhaa jonka päät tulevat kirjan eteen solmittaviksi. Kirjan taakse jää pikku pätkä nauhaa joka pitää selkämyksen ryhdissä. Hmm, voiko tätä selitystä tajuta? No täällä näkyy miten tuo punainen nauha menee; Star Book for Rehua.

    Kiva kirja! Omaani varten olen nyt ottanut lumikuvia, kyllä sekin vielä valmistuu :-)

    VastaaPoista
  3. joo laita teko-ohjeet niin mäkin kokeilen! hieno kirja!

    VastaaPoista
  4. Hienot värit! Kannatti vapauttaa peruutuspaikka :)

    VastaaPoista
  5. Tästäpä tuli kaunis ja pirteän värinen!

    VastaaPoista
  6. Oi vitsit miten kivan näköinen. Joo, tuon teko-ohjeet oisi kyllä huippukiva saada, haluaisin itsekin testata. Just lahjaksi tuo malli ois mielettömän hyvä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.