Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Legosynttärit

Meillä vietettiin tänään Einon 8 v. synttäreitä. Teemana Legot.
Jokaiselle vieraalle oli tehty istumaikka kyltti pilliin. Minä leikkasin päät paperista ja kiinnitin silmät paikoilleen, poikani hoiti muun.


Kakku oli luonnollisesti jättimäinen legopalikka. Huomaa että äiti on askartelia, ei leipuri. Värityskään ei ihan vastannut ennakkosuunnitelmia, mutta maku lunasti kaikki odotukset. Kauden ensimmäisillä mansikoilla ei voi mennä paljoa vikaan.


Keksit on samaa sarjaa.Valmiisiin kekseihin on sulalla suklaalla liimattu suklaanappeja. Yksinkertaista, mutta ainakin lapsista vakuuttavaa.


Matkalta hankkimani retro kipot pääsivät heti käyttöön.


 Lego versio aasin häntä pelistä. Silmät sidottuna laitetaan silmät paikoilleen. Simppeli idea, mutta jaksoi naurattaa!

 Suklaa herkkuja. Tällä ohjeella. Helppoa, laitoin lapset tekemään.


Lahjaksi Eino sai lahjakortin elokuviin, huomenna, kahdestaan äitin kanssa. Laatuaikaa parhaimmillaan.
 

Silmäleikkauksestani on nyt yli kuukausi. Oikea silmä, tähtäin silmä, ei pelaa vieläkään. Huomaan kuvista, monet on epätarkkoja. On vaikea nähdä onko kamera tarkententanut, kun silmä ei tarkenna.

4 kommenttia:

  1. Ihanat synttärit! Onnea :)

    Voi silmää, huisin hankalaa, voin kuvitella. Tsemppiä ja toivottavasti se tokenee pian!

    VastaaPoista
  2. Ihanat tuli synttäreistä ja varmaan oli hauskaa :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä siitä kakusta tunnistaa legon! Mahtava aihe synttäreille.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, hyvin kyllä upposi teema kohderyhmään! :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.