Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Uusi ilme

Kyllästyin vanhaan. En tiedä onko tämä juuri se mitä halusin, mutta koska kapasiteettini, ajasta puhumattakaan, on rajallinen, tämä saa nyt jäädä.

Halusin enemmän tilaa kuville, enemmän valoa ja enemmän itseni näköistä. Ja keltaista. Tekstien otsikon väriä en onnistunut valmiilla työkalulla muuttamaan. Se on makuuni liian sininen. Jouduin olosuhteiden pakosta tekemään otsikostakin sinisen.

On hassua miten paljon blogin ulkonäöllä on väliä. Mielikuvani bloggaajasta muovautuu blogin ulkonäön mukaan. Joitakin blogeja en lue lainkaan ulkonäöllisistä syistä. Toisissa blogeissa käyn pelkästään niiden ulkonäön takia. Värillä on väliä.

Me askartelijat olemme visuaalista porukkaa. Haluamme tehdä kaunista. Kaunista on monenlaista, oma kauniini ei välttämättä jostakusta toisesta ole erityisen kaunista. On myös totta, että aina lopputulos ei yllä sille tasolle mille tavoitteli.

Kauniin tekemisessä myös kehittyy. Oppii näkemään mikä omaa silmää miellyttää. Siihen kuuluu kokeilua, matkimista ja paljon erehdyksiä. Oma matkani on vielä kesken.

Tässä on pieni kuvaesitys matkan tähän astisista vaiheista. "rannalla" on ensimmäinen leiskani ikinä. Olen yrittänyt, erehtynyt ja joskus myös onnistunut.

Alkuun yhteen sivuun tuuppasi paljon kaikkea. Kuin esikoiskirjailia joka haluaa ensimmäisessä teoksessaan esitellä kaikki ideansa. Jossakin vaiheessa yritti ehkä liikaakin olla omanlaisensa, erottua. Toisaalta oli vaihe jolloin katsoi muiden töitä liian tarkasti ja pyrki tekemään samanlaista.

Nykyisin olen rauhoittunut. Tyylini ei ehkä tule ikinä mullistamaan maailmaa. Kaikki mun työni ei ole yksitäisiä taideteoksia. Värisilmäni pettää toisinaan. Kaikki työni ovat kuitenkin minulle tärkeitä. Ne ovat osa perheeni historiaa, dokumentointia joka jää jäljelle ja josta jälkipolvet voivat taivastella elämää 2000-luvun alussa, miettiä mummonsa ajatuksenjuoksua.

Muokkaus. Haastan teidät tekemään saman. Läpileikkauksen omasta tyylistänne!


This post is about my journey as a scrapbooker and finding my style. I think I’m still on the way, but I have learned a lot.
In the beginning I wanted to use all the nice papers and embellishments in one layout.  After that I had a time when I was trying too hard to be different, then in some point I was looking too closely what others were doing. Now days I’m more relaxed. I might never be great artist or win prices with my pages, but I found more important that I’m happy with them.

10 kommenttia:

  1. Raikas ilme täällä. Onnistunut muutos.
    Kauniita skräppäyksiä.

    VastaaPoista
  2. Raikas ilme, tosiaan, hyvin valoisa. Mutta tuo skräppikollaasi on aivan superupeaa katsottavaa! Ihana nähdä, miten tyyli on muuttunut ja kehittynyt. Loistavaa!

    VastaaPoista
  3. Pidän kovasti uudesta ulkoasusta! Ja tuo kollaasi on kyllä onnistunut! Tykkään kovasti kaikista tämmöisistä "ennen - nyt" -jutuista :)

    VastaaPoista
  4. Hauska katsella miten tyyli muuttuu. Lopussa on selvästi enemmän tyhjää tilaa ja selvästi alapainoitteista.

    Mullakin on kovasti muuttunut tyyli alun skräppäyksestä, tosin varmasti vielä tulee muuttumaan edelleenkin.

    VastaaPoista
  5. Anniska ja puuhis, kiitos!
    Oman ja toisten tyylin muutoksia on hauska seurata.

    VastaaPoista
  6. Hieno ulkoasu!
    Mullakin oli tuo, että oli blogeja, joita en jaksanut lukea ulkoasun takia.. Liian tummia, vaikealukuisia tai sekavia ja täynnä kaikkea. Google readerin kautta lukiessa tuo ongelma onneksi ratkesi, se kun jättää ulkoasut kokonaan pois. Kantsii kokeilla!

    Kiva tuo kollaasi! Pitääpäs kaivella koneelta kuvavarastoja, jos sitä ottaisi haasteen vastaan. Yritetään! :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan raikas uusi ilme blogilla! Hyvälle näyttää :)

    VastaaPoista
  8. Anski, kiitos vinkistä, täytyy kokeilla tuota google readeriä!

    Mira, kiitos kommentista :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.