Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

33 vee

Tein tämän sivun CSI -haasteeseen. Koko ajatus lähti siitä kun Intohimona Askartelu tapahtumassa minulta kysyttiin millä pesen kasvoni. Ja kun vastasin että vedellä sain vasta kysymyksen "oikeestikko?". Kyllä. Käytän peseytymiseen etupäässä vettä.


I made this layout for CSI-challenge. The whole idea came from passion about craft event where someone asked me how I wash my face and I answered "with water". And she couldn't believe it. But yes, I wash with water.


Journaling (Sori vaan kaikki Pirkot!)


Syntymäpäivien aikaa ihminen tekee elämässään tilanne katsauksen. Tahtomattaankin tulee arvioitua kuljettua matkaa, ylitettyjä esteitä ja kuoppia joihin tuli tipahdettua. Sitten sitä katselee nykyhetkeä. Vertaa tämän hetkistä elämäänsä siihen mitä ehkä kuvitteli tai toivoi joskus matkan aikana saavuttavansa. Lopuksi tulee luotua vielä katse tulevaisuuteen, niihin toiveisiin ja odotuksiin jotka lepäävät nousemattomien aamujen yllä.

Syntymäpäivien aikaan liittyy tunne vanhenemisesta. Yhtäkkiä, yhdessä yössä muuttuu aikuiseksi. Tai keski-ikäiseksi. Toiset yrittävät välttyä vanhenemiselta sillä että eivät vietä syntymäpäiviään, toiset käyvät kauneusleikkauksissa. Minulta operoitiin silmät.

33 -vuotiaana en enää ole ihan nuori, mutta en vielä ole vanhakaan. En haluaisi olla keski-ikäinen, sillä korvissani sillä on pahaenteinen kaiku. Vaaleaan jakkupukuun sonnustautunut permanenttipäinen Pirkko kopistelee pitkin autioita käytäviä paperinippu käsissään. Keski-ikäinen ei pese kasvojaan vedellä. Hänellä on siihen aineita. Keski-ikäinen tietää kuinka paljon maito litra maksaa ja keskustelee avoimesti ongelmistaan ruuansulatuksen kanssa.

Onneksi wikipedia tietää kertoa. Keski-ikäisyys alkaa aikaisintaan vasta 36 vuotiaana.

My journalin is about age, hopes and dreams, some fears as well. How old one has to be to like opera?


Aloitin sivun tekemisen printtaamalla tekstit suoraan sivuun, sitten kasasin sopivan värisistä ja oloisista koristeista sommitelman paperille. Kiitos kirjansivurosetista, bingolapusta ja verkosta kuuluu Riikalle! Skräppäsimme pienellä porukalla yhdessä Mokossa ja teimme Riikan kanssa molemmat sivua samaan haasteeseen.

Valmiin sivun päälle vielä leimasin vähän ja suihkuttelin mistejä ja maskasin palloja.

In the begining I printed my journaling to the page. Then I just put all kind of stuff to gether. Thank you Riikka for giving me so many nice things! We were scrapbooking to gether in Moko



When everything else was ready, I stamped, misted and masked some texture on the page.



18 kommenttia:

  1. Todella kiva kokonaisuus! Tykkään tosi paljon sivuun printatusta tekstistä (ai kun itselläkin olis tulostin...) ja toki myös tekstin sisällöstä.
    Varmaan monella varsin samankaltaisia ajatuksia. Onnea vaan ikääntymisen johdosta ;)

    VastaaPoista
  2. onko oikeesti muka tultava "keski-ikäiseksi" se on aika ikävän kuuloinen sanakin jo?
    ONko sulla emmo tommonen A3-printteri? vai miten sä ne tekstit tulostit?
    hieno sivu. hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. shys, keski-ikäisyys on vaara joka vaani meitä jokaista! Uskon kuitenkin, että keski-ikäisyyttää voi uhmata. Jonkinmoinen lapsenmielisyys, luovuus ja avoimuus ovat keinoja joita aijon kokeilla.

      Mulla on A3 -printteri. Hankin sen vast ikään kun vanhasta sopivasti alkoi loppua puhti. Tuo ei ole mikään huippulaite, mutta ok valokuvatulostin kuitenkin.

      Poista
  3. niin ja vesi vanhin voitehista... (en myöskään omista mitään naama-tököttejä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kausia kun muistan kuoria ihoa ja joskus olen ostanut kasvovettäkin. Useimmiten kuitenkin pesen kasvoni vedellä ja ihan saippuallakin (uskokaa tai älkää!). Rasvaa käytän silloin kun ihoni tuntuu kuivalta. Pitäisiköhän perustaa oma blogi kauneusvinkeille?

      Poista
  4. En minäkään pesi muulla kuin vedellä :D asiaan vaikuttaa se, että en käytä myöskään meikkejä. En omista kasvovettä, kasvojen puhdistusaineita, kasvojen kuorinta-aineita tai eliksiirejä. Mulla on naamarasva.

    Kiva sivu. Tuo printtaus suoraan paperille on kyllä luksusta!

    VastaaPoista
  5. Heh - mä taidan olla keski-ikäinen kun pidän oopperasta XD

    Hieno sivu ja ihania yksityiskohtia. Sä se osaat! <3

    Hienoa, kun noi jutut tuli käyttöön, mainiota :)

    VastaaPoista
  6. Haa, ihan mahtava tarinointi! :D Aivan mahtava leiska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti keski-ikäisyyden kynnys puhuttelee useampia... :-)

      Poista
  7. Huippu leiska! :) blogistani löytyy sinulle jotain :---)

    VastaaPoista
  8. Oooh I really love this artsy fab layout of yours, wonderful!!! Thanks so much for joining us at OUAS!

    VastaaPoista
  9. Gorgeous, love the quirky feel! Thanks so much for playing along with us at OUAS =)

    VastaaPoista
  10. really awesome - Thanks so much for playing along with the OUAS challenge!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.