Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Mehiläisvahaa ja akryylimaaleja!

Välillä vähän uusiakin töitä! Niitä on kyllä nimittäin syntynyt, vaikka blogiin asti juuri mitään ei olekkaan päässyt.

Innostuin kokeilemaan mehiläisvahaa Mixed Mediassa. Tämän on ensimmäinen kokeiluni ja lisääkin on työn alla. Työskentely on hauskaa, mutta jännittävää. Mehiläisvaha pitää nimittäin sulattaa ennen käyttöä. Vaha jättää työhön hauskan pinnan. Tämä on tehty kapalevylle, suoraan levyn päälle. Luulisin kuitenkin, että jatkossa levy olisi hyvä suojata gessolla, sillä nyt vaha imeytyi osittain levyyn. Uusia materiaaleja kokeiltaessa on vaan tehtävä erilaisia projekteja erilaisilla lopputuloksilla ja vahingossa voi välillä onnistuakkin.


Mehiläisvahan lisäksi olen käyttänyt tekstuurin luomiseen raksalta ylijäänyttä seinätasoitetta. Se jättää selkeämpää kolmiuloitteisuutta kuin gesso ja sopii siksi ronskimpien kuvioiden tuottamiseen.


Työn olen värjännyt akryylimaaleilla.


Tekniikka vaatii vielä harjoittelua, mutta työskentely uusien medioiden kanssa on hauskaa!

4 kommenttia:

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.