Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Terveisiä Intohimona Skräppäyksestä!

Nyt on pakko tunnustaa, että en ottanut yhtään kuvaa koko viikonlopun aikana. Olin jatkuvasti joko menossa, tulossa tai sormet musteessa, gessossa ja muissa mömmöissä.




 Perjantai alkoi omalla Voimauttavan skräppäyksen työpajallani. Kurssi oli lyhyt johdatus aiheeseen ja mielestäni se meni mukavasti, vaikka pidinkin kurssin kaksikielisenä. Oli mukava haaste kurssittaa englanniksi! Parasta oli kuitenkin kuulla viikonlopun aikana kurssilaisten ideoita siitä miten soveltaa ajatusta jatkossa. Jos Voimaa skräppäyksestä kiinnostaa, niin kannttaa pysytellä kanavalla. Kesän aikana starttaa uusi voimauttavan skräppäyksen verkkokurssi!


Lauantaille olin tehnyt tupla buukkauksen. Käväisin siis lauantai aamuna koulussa Hämeenlinnassa ja ehdin juuri sopivasti takaisin Vuosaareen 13.30 alkavalle Jazmurskan ja Nulkan pitämälle Matka aiheiselle minialbumikurssille. Kurssi kitti oli aikamoinen yllätys, positiivisessa mielessä siis! Siellä oli jopa meille kurssilaisille erityisesti valmistettu leimasin suomenkielisillä viikonpäivillä! Tyttöjen positiivinen asenne ja leppoisa tunnelma tarttuivat pakolla. Tästä kurssista tykkäsin tosi paljon!


Seuraava kurssi olikin Birgitin värikäs kanvas työpaja, jossa tehtiin erilaisia tekniikoita käyttäen kanvas. Tällä kurssilla parasta oli leppoisa työskentelytahti, Birgitin tietämys erilaisita medioista ja hänen tapansa opettaa. pidän Birgitistä opettaja todella paljon, hän on mielestäni selkeä, positiivinen ja osaava.


Viimeiseksi osallistuin Anna-Marian minialbumi kurssille. Kurssi keskittyi vesiväritekniikkaan, joka ainakin minulle oli uusi. Kurssilla en juurikaan saanut mitään valmista aikaiseksi, joten projekti odottelee työpöydällä. Tämän kurssin aikana taisi väsymys jo hieman painaa, mutta olisin toivonut kurssille hieman enemmän sisältöä.

Sunnuntai päättyi osaltani Make&Take työpajaan, jossa Riikan kanssa ohjasimme mixed media kukkien tekemistä. Pakko myöntää, että kun launataina yhden aikaan sain viimein pään tyynyyn ja silmät kiinni, niin kauaa ei unen tuloa tarvinnut odottaa!

Sunnuntaina osallistuin kahdelle kurssille, joista ensimmäinen oli Birgitin minialbumi kurssi erilaisia embossaustekniikoita käyttäen. Tuttuja tekniikoita uudella tavalla. Oikein hyvä kurssi tämäkin ja sain uutta inspiraatiota kyseisen tekniikan käyttämiseen. Ties mitä tässä vielä syntyykään!


Viimeinen kurssi tällä erää oli Anna-Marian mixed media layout kurssi. Kurssi perustui samaan vesiväritekniikkaan kuin lauantainen minialbumi -kurssikin, mutta toimi mielestäni paremmin tässä konseptissa.


Eli jokseenkin intensiivinen viikonloppu takana. Intohimoinen, antoisa ja kaikin puolin onnistunut. Kiitos kaikille jotka omalta osaltanne teitte sen mahdolliseksi! Järjestäjät, kurssilaiset, opettajat ja ystävät!

Tarkempia kuvia tekemistäni töistä on tulossa lähitulevaisuudessa.



2 kommenttia:

  1. Olet ollut todella tehokas! Ihania kursseja ja hieno tapahtuma! Minä kävin Birgitin tehokkaalla
    lauantaisella canvas kurssilla ja kovasti tykkäsin.
    Ostin eilen Craft Stamper-lehden ja sieltä löytyy Birgitin "Turn Up the Heat"-artikkeli tuplaembossauksesta. Tekemäsi embossaus työt ovat kuin suoraan lehden sivuilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tosi kiva että tykkäsit tapahtumasta! Minulle se on yksi vuoden kohokohdista!

      Poista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.