Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

tiistai 23. heinäkuuta 2013

30 -päivän omakuvahaaste

Olen monesti harkinnut omakuva haasteen alkuun potkaisemista näin julkisesti. omakuvia nimittäin tulee otettua kausittain hyvinkin aktiivisesti ja sitten innostus taas hiipuu. Tällä kertaa olen päättänyt heittää haasteen julkisesti ilmoille.



Eli lyhykäisyydessään ideana on ottaa itsestä 30 kuvaa 30:n päivän aikana. Elokuun loppupuolella blogiin ilmestyy lista aiheista ja osallistumisohjeet. Kuvat julkaistaan joko facebookin tai Flickrin suljetussa ryhmässä. Hae rohkeasti mukaan ryhmiin!

Omakuvien ottamiseen liittyy paljon tunteita, odotuksia ja ennakkoluuloja. Alkuun pääseminen on hankalaa ja kuvien ottaminen tuntuu kiusalliselta. Omakuviin sisältyy paljon enemmän kuin pelkkä napin painallus. Projekti vaatii meitä katsomaan itseämme, näkemään. Sukellus omakuviin on kiehtovaa, kuin tutkimusretki tuttuun paikkaan. Uusin silmin.

Tervetuloa mukaan!


Ps. Jakakaahan kuvaa niin saadaan mahdollisimman moni mukaan. Olen varma että keskinäistä tsemppiä tarvitaan!


30 kommenttia:

  1. No pakko tähän on osallistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Mukaan tullakseen ei tarvitse osata kuvata, kamera kuin kamera kelpaa, ei siis mahdollisuutta tekosyille ;)

      Poista
  2. kuulostaa mielenkiintoiselta ja inhoa omakuvia/kuvia minusta itsestäni, mutta mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se on parasmahdollinen tilanne osallistua! Parhaassa tapauksessa saatat yllättyä positiivisesti! ;)

      Poista
  3. Jospa tähän pystyisin.. Edellinen haaste meni plörinäksi.. Fb:tä kannatan.

    VastaaPoista
  4. Oi, mielenkiintoinen idea! Mukaan lähden minäkin, ja mieluusti fb:n kautta osallistuisin.

    VastaaPoista
  5. Minäkin lähden mukaan, tosin vähän hirvittääkin...

    VastaaPoista
  6. Taidanpa lähteä mukaan! Luultavasti tulen kuvaamaan kännykällä kuvani, koska joka päivä en jaksa konetta aukaista julkaisua varten. Eli facebook olisi mun mielestä hyvä kanava, vaikken tiedäkään onnistuuko kuvan lataaminen johonkin tiettyyn kansioon puhelimen kautta. :))

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa niin hauskalta, että on pakko ainakin yrittää olla mukana.

    VastaaPoista
  8. Mukaan minäkin.. Ja veikkaanpa että ainakin osan julkaisen myös omassa blogissa, mutta muuten suosisin fb:tä.

    VastaaPoista
  9. Tässä olisi hyvä tilaisuus kokeilla omia rajoja; "itsensä paljastamista" ja kameran käyttöä... Mukana siis ja mieluusti fb:n kautta!

    VastaaPoista
  10. Oi, mä tahdon myös mukaan. Facebook-ryhmä olis kiva, koska en osaa käyttää Flickriä :D

    VastaaPoista
  11. Haluaisin mukaan, ehdottomasti. Isolta kynnykseltä tuntuu tuo facebook, mutta jos vaihtoehtoa ei ole, suostun harkitsemaan listautumista.

    VastaaPoista
  12. Ehdottomasti mukana! Tuon kuukauden varmasti jaksaa tsempata :)

    VastaaPoista
  13. Mukana olen, vaikka tsemppiä varmasti vaatii :)

    VastaaPoista
  14. Oon mukana! Facebook olisi parempi julkaisukanava minusta. En malta odottaa!

    VastaaPoista
  15. Tuntuu siltä, että pitäisi osallistua. En koskaan halua ottaa itsestäni kuvia enkä halua olla kuvattavana. Osana jotain porukkaa menee joten kuten, mutta että ottaa ITSESTÄ kuvia....yöök. eli suhde itseen=??? Joten osallistun.
    Emmo, joku kyseli englanniksi osallistumisesta toisella sivulla!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.