Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

lauantai 24. elokuuta 2013

ProzART

Kukaan ei varmasti ole voinut välttyä viime viikonlopun Puola hehkutukselta! Mutta ei hätää, tänään on luvassa todellista ProzART tykitystä! Paperilla -lehden blogissa on luvassa matkakertomusta sekä suomeksi että englanniksi. 

If you are interested of my trip to ProzART Poland last weekend, be sure to check our Paperilla -magazines blog. There is story about the trip in Finnish as well as in English! 


Hankin osittain juuri askartelumatkailua varten tämän iloisen keltaisen matkalaukun. Taidan elää jotakin hyvin vahvaa keltaista kautta, sillä se on aivan ehdottomasti yksi lempiväreistäni juuri nyt!


Matkaseurana minulla oli aina yhtä ihana Elina! Yksi reissaamisen hauskuudesta on jakaminen. Sekä ilojen, että surujen. Yksinään kaikki on paljon tylsempää ja Puolalaisella rautatieasemalla voisi sormi mennäö suuhun kun kukaan ympärillä ei puhu englantia. Kahdestaan pienistä käytännön ongelmista selviää naurulla ja pienellä juoksemisella!


Matkasuunnitelmamme oli lentää Helsingistä Varsovaan ja vaihtaa siellä Pikajunaan kohti Berliiniä. Pikajuna oli tällä kertaa sen verran pika, että odottelimme tällä asemalla puolitoista tuntia. Kaikki kuulutukset tietysti vain Puolaksi, mutta onneksi muutama kanssa matkustaja käänsi meille tärkeimmät palat. Tekninen ongelma.


Lauantai oli täynnä työpajoja. Ja millaisia työpajoja? Mahtavia työpajoja!


Sunnuntaina meillä oli hetki aikaa Poznanissa ennen paluu lennon lähtöä ja piipahdimme paikallisessa ostoskeskuksessa. Rahaa tällä reissulla ei juurikaan kulunut matkojen ja osallistumismaksun lisäksi. 

Voi jee. Tästä reissusta kyllä riittää energiaa ja inspiraatiota pitkäksi aikaa! Ensi vuotta odotellessa.


Photobucket

2 kommenttia:

  1. Kiitos ihana Minna aivan parhaasta matkaseurasta.
    Seuraavaa reissua odotellessa.....! :)

    VastaaPoista
  2. It was so nice to meet you Minna and I hope to meet you soon again, maybe in Finland this time? ;-)
    Big hugs!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.