Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Omakuva - Minäkuva - Valokuva

Osallistuin muutama viikko sitten Omakuva - Minäkuva - Valokuva kurssille, jonka ohjasi Valokuvaaja Leena Louhivaara Helsingin aikuisopistossa

Minulla oli monta syytä lähteä kurssille. Olen kiinnostunut omakuvista, niiden vaikutuksista ja mahdollisuuksista erityyppisissä tilanteissa. Pidän valokuvaamisesta ylipäätään. Tuntui, että tarvitsen omakohtaisen kokemuksen valokuvien terapeuttisesta voimasta. Olen aloittanut opinnäytetyöni.

Kurssi oli monella tapaa voimauttava. Ryhmämme oli pieni, joka tässä tapauksessa ainakin toimi sen voimavarana. Ryhmä tuli nopeasti tutuksi ja siellä oli helppo jakaa kokemuksia. Tehtävät olivat mielenkiintoisia, tavallaan haastavia, mutta ei kuitenkaan vaikeita ja kaikkeen oli mahdollisuus mennä juuri niin syvälle tai vähemmän syvälle kuin halusi.

Kurssi ei keskittynyt pelkästään valokuvaukseen, vaan otti monipuolisesti huomioon eri osa-alueita. Kurssilla tehtiin niin taiteellista kuin kehollistakin ilmaisua.

Parasta minusta oli se, että kokonainen viikonloppu oli pyhitetty rauhalliselle itsetutkiskelulle myönteisessä ilmapiirissä. Kaiken hyörinän keskellä oli ihanaa pysähtyä ja katsella kiireettömänä ympärilleen. Mistä olen tulossa, minne olen menossa, mutta ennen kaikkea, missä olen nyt.

Suosittelen kurssi kaikille! Seuraava kurssi järjestetään joulukuussa.



Ja tosiaan, olen aloittanut oman opinnäytetyöni tekemisen. Ne jotka blogiani ovat pidempään seuranneet tietävätkin, että opiskelen Ohjaustoiminna koulutusohjelmassa Hämeen ammattikorkeakoulussa, eli minusta tulee valmistuttuani Ohjaustoiminnan artenomi (AMK).
Minun opinnäytetyöni käsittelee sitä, miten omakuvallista skräppäystä voisi käyttää hyödyksi kehitysvammatyössä.

Monilla kohderyhmääni kuuluvilla henkilöillä on vaikeuksia hahmottaa omakuvaa ja omaa identiteettiä,  itseluottamus voi olla huono, heillä voi olla kommunikaatio ongelmia ja hankaluuksia ilmaista ja sanoittaa tunteitaan. Jos olisin Gordon Ramsay, ratkaisisi voimauttavan skräppäyksen menetelmä kaikki nämä ongelmat kerralla, mutta koska en ole, uskon pitkäjänteisen, määrätietoisen ja säännöllisen työskentelyn vaikuttavan positiivisesti.

Pidän ensi keväänä taukoa kurssittelusta ja keskityn opiskeluun ja verkkokursseihin. Ehkä pidän jonkun kurssin, mikäli oikein hyvä tilaisuus tulee, mutta muutoin panostan tähän. Olisi mahtavaa saada paperit koulusta jo ensi keväänä. Joka tosin tuntuu aika optimisteselta. 

Muutoin aikani on mennyt Paperilla -lehden toimittamiseen. Tuntuu etten saa itse kirjoitettua mitään edes lehden blogiin, kaikki aika menee säätämisessä. Mutta kivaa on ollut. Olen todella ylpeä tiimistäni, sillä käsissäni oleva lehdenraakile näyttää todella hyvältä ja mielenkiintoiselta. 

Oikein mukavaa loppu viikkoa teille kaikille, minä lähden syyslomalle!

Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.