Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Steampunk Goggles

Kolmas teema Tando Creativen tiimissä oli "free for all".  Täytyy myöntää, että mietin hetken miten lähestyisin teemaa. oikeastaan ajatus tuli mieleeni kun olin valokuvaamassa maisemia Helsingin vanhankaupunginkoskella. Maisemat ovat kaikille ilmaisia. Tästä heikohkoa aasinsiltaa pitkin päästöön näköön ja siitä sitten erilaisiin apuvälineisiin.
Tälläinen steampunk -tyyli on mielestäni todella inspiroivaa ja olin todellani innoissani siitä, että pääsin tekemään tätä työtä. Lasien kanssa pitäisi ehdottomasti olla joku asianmukainen päähine. Ehkäpä siinä olisi aihe seuraavalle projektille?

Halusin tehdä lasit, jotka näyttäisivät siltä, että materiaalina olisi käytetty nahkaa ja metallia pahvin sijaan. Aloitin kokoamalla lasit yhteen, mutta näin jälkiviisaana olisi pitänyt ensin käsitellä pinnat ja sen jälkeen vasta liittää osat toisiinsa.


Olen käyttänyt metallin kaltaisen pinnan tuottamiseen kohojauheita. Paperilohikäärmeellä on myynnissä settejä, joissa on mielestäni upeita metallinhohtoisia sävyjä, jotka valon suunnasta riippuen näyttävät hieman erilaisilta.  Lisäksi olen käyttänyt kohopulveria Aged Copper, luodakseni kulunutta ja vanhan näköistä pintaa.

En ole pitkään aikaan tehnyt tämän tyyppisiä projekteja! Tämä oli tosi kivaa, pitäisi useamminkin tehdä kolmiuloitteisia töitä!


Tässä alla vielä Tando Creativilta saamani palaset, joista kakkulat on koottu.



Free for all was quite hard subject for me and I was wondering what to do. 

Beside of scrapbooking, my other important hobby is photography. And from there I got idea of free view. Beautiful views are for free. We just have to take the time to really look. And from that idea, I wanted to build Steampunk Goggles. 

I really love steampunk style and I have done something simular in my past, but not for a long time. I started with attaching everything together with clue. Now, when my project is ready, I'm also bit wiser. I should have done two separate pieces ready and then attached them together, so the painting and embossing would have been easier. 

I really loved to make this project! It was so much fun to work with three dimensional project!
My idea was to create worn leather look and metallic look and add them together. I think it turned out quite nicely!

Products used: Steampunk Goggles
Photobucket

12 kommenttia:

  1. WOW!!! Love it!! You really managed to create an old distressed look.

    VastaaPoista
  2. Melekosen hienot kakkulat! WAU! :D

    VastaaPoista
  3. Voi WAU!!! Huh, mitkä lasit! Tykkään:)

    VastaaPoista
  4. haha sika hyvät! innovatiivista!

    VastaaPoista
  5. Hitsi. Olen niin monta kertaa ollut heittämässä nuo ostoskoriin ja aina poistanut viime hetkellä. Seuraavalla kerralla saattaa olla pakko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Mukavan haastava tehdä. Nyt tekisin tosiaan muutaman asian toisin ja loisin erilaiset pinnat erikseen ja liittäisin projektin vasta sitten yhteen.

      Poista
  6. Aivan mielettömät! Tätä olis kiva kokeilla itsekkin :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.