Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

tiistai 19. marraskuuta 2013

Toivotko vai toivotko toivovasi?

Viime aikoina täällä ruudun toisella puolella on tapahtunut paljon ja nopeasti. Paperilla -lehti on saanut valtavan hyvän vastaanoton ja mahtavinta kaikessa, lehti löysi kustantajan ja on saatavilla ihan oikeana lehtenä. Nämä tapahtumat ovat vahvistaneet uskoani siihen, että kun jotain oikein toivoo ja sen eteen on valmis tekemään töitä, on villeimmilläkin unelmilla mahdollisuus toteutua.

Kannattaa siis miettiä mitä toivoo, se voi toteutua.


Tästä päästäänkin ontuvaa aasin siltaa pitkin päivän aiheeseen. Liikuntaan. Elämään askartelun ulkopuolella.

Liityin loppu kesäsästä liikuntakeskuksen jäseneksi. Samalla liityin mukaan ryhmään, joka treenaa ohjaajan kanssa kerran viikossa. Ryhmässä on lisäkseni kaksi muuta naista ja personal trainer, joka meidän tapauksessamme on tietenkin pienryhmä trainer. 

Olen liikkujana epäjohdonmukainen, innostun helposti ja pitkäjänteisyyteni on meduusan tasolla. Niinpä ainoat tavoiteet jotka liikunnalle ryhmän alussa asetin, olivat säännöllisyys ja ilo. Ei sanaakaan laihdutuksesta, ei edes edistymisestä.

Mitä näiden kuukausien aikana on sitten tapahtunut? Olen vakiinnuttanut käyntini jumpassa. Joinain viikkoina olen käynyt useammin, toisinaan vain kerran viikossa ryhmämme omissa treeneissä. Olen löytänyt oman suosikki jumppani, Bodybalancen. Se on hidas tempoinen, joogaa, tai chi:ta ja pilatesta yhdistelevä tunti, pitkän loppu rentoutuksen kanssa. Parkkeeraan itseni salin etuosaan ja nautin liikesarjoista.


Kuvittelen liikeeni yhtä sulaviksi kuin ohjaajalla.

Minulla on persoonallinen ominaisuus muuttua kasvoista tummanpunaiseksi pienemmästäkin liikuntasuorituksesta. Olen oppinut olemaan välittämättä siitä. En välitä siitäkään, että toisinaan sekoan askelissa tai yllätän itseni tuijottamasta kanssa jumppaajia silmiin. Olen lakannut totaalisesti stressaamasta muiden suorituksista, vertailemasta, häpemästä. 
Olen hyväksynyt, että olen se iloinen pullero joka naama punaisena punnertaa maha maata viistäen.

En ole kertaakaan käynyt puntarilla. Olen herkutellut. Nautin hyvästä ruuasta, yksi harrastuksistani askartelun ulkopuolella onkin ravintopiiri, jossa kokoonnumme ystävien kanssa nauttimaan huolella valmistetusta ateriasta, joko ravintolassa tai toistemme luona. 

Olen siis tyytyväinen elämään ja itseeni, sellaisena kun olen. Liikunta antaa minulle hyvää oloa ja energiaa, mutta ilman suorituspaineita.



Toisinaan kuitenkin mietin, että jos olisin toivonut treenattua kroppaa yhtä paljon kuin askartelulehteä, niin todennäköisesti minulla olisi sellainen. En vain toivo tarpeeksi. Elämässä on kyse priorisoinnista. 
Kannattaakin katsoa omaa elämäänsä ja miettiä mitä toivoo, minkä eteen oikeasti tekee töitä ja mitä vain toivoo toivovansa!
Photobucket

3 kommenttia:

  1. Just näin, samoilla linjoilla. Kiva liikkua ilman suorituspaineita. Painoakin on kyllä pudonnut vuoden aikana kun liikunta on ollut säännöllistä ja jotakin syömisiä olen jättänyt vähemmälle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tämä teksti tuli tarpeeseen :) Oikein hyvää joulun-alus-aikaa !

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.