Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kirjoja, kirjoja!

Aloitan varoittamalla, olen äärimmäisen suuri kirjojen ystävä. Vaikka internet tarjoaa rajattomat mahdollisuudet inspiraation etsimiseen, olen perinteisten kirjojen suurkuluttaja. Kirjahyllyni pullistelee erilaisia kirjoja, sillä tapani on myös aloittaa harrastus kuin harrastus sillä, että hankin aiheesta kirjallisuutta. Niinpä kirjahyllystäni löytyy kirjoja hamstreista, hevosten kautta kokkaukseen ja askarteluun. Rakastan katsella kuvia, etsiä inspiraatiota ja ideoita. En koskaan noudata ohjeita, mutta ainakaan en voi väittää, etteikö minulta sellaisia löytyisi.


Isäni tapaa sanoa: rahas ei mee hukkaan, jos laitat ne kirjaan taikka kukkaan. Ja tätä viisautta olen elämässäni pyrkinyt noudattamaan.

Kirjat ovat hyvä lahja idea ystävälle joka harrastaa intohimoisesti jotakin. Oli se sitten syvämeren sukellusta tai valokuvausta. Vaikka itse ei toisen harrastuksesta ymmärtäisikään, voi valita kirjan, jossa on hienoja kuvia, jokin juju tai uusi näkökulma. 


Haalin kirjoja eri paikoista, esimerkiksi messuilla on monesti harrastekirja myyjiä joilla saattaa olla mukavia messutarjouksia. Halvimmaksi yleensä tulee kuitenkin se, että kirjat tilaa netistä. Useimmiten ostan kirjoja www.amazon.com osoitteesta. Postikuluineenkin kirjat tulevat halvemmaksi kuin ostamalle ne esimerkiksi Akateemisesta kirjakaupasta, jossa on myös aika mukavan monipuolinen valikoima.


Viimeisin hankintani on a Beautifull mess kirja, jonka ovat kirjoittaneet saman nimistä blogia pitävät Elsie ja Emma. Kirja, kuten blogikin on mielestäni hauska, iloa pulppuileva ja inspiroiva teos, joka kannustaa kokeilemaan ja tekemään itse. Kirja sopii hyvin kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille, askartelijoille, jotka haluavat viedä kuvansa uudelle tasolle. Kirja ei keskity kuvaamisen tekniikkaan, vaan antaa ideoita visuaaliseen puoleen, monipuoliseen oman elämän taltiointiin.

Samalla tulin hankkineeksi myös photojojo nimisen kirjan. Kirja on täynnä erilaisia askarteluideoita valokuvien kanssa.Ideat ovat raikkaita ja yllättävät omaperäisyydellään. Tästä linkistä pääset kurkkaamaan kirjan sisälle. 

Valokuvauskirjojen lisäksi minulla on erilaisia mixed media kirjoja. Uusin hankintani on Surface treatment workshop. Kirja sisältää monenlaisia tekniikoita aina maalarinteipin käytöstä partavaahtoon!

Toinen inspiroiva kirja mixed median ystävälle on The cloth paper scissors. Kirja on täynnä inspiroivia projekteja saman nimisestä lehdestä.

Skräppäyskirjoja minulle ei juurikaan ole. Kuvassa näkyvä a Designer's eye on aikoja sitten hankkimani perusteos skräppäykseen. Kirja purkaa hienosti osiin sommittelua, kuvan ja tekstin suhdetta ja aukaisee lukijalle sivujen taustoja, miksi tekijä on päätynyt valmiissa sivuissa näkyviin ratkaisuihin.

Kaikki esittelemäni kirjat ovat englannin kielisiä. Suomalaisia vastaavia kirjoja ei juuri ole, tai ainakaan niihin en ole vielä törmännyt. 


Jos joulu askartelijan näkökulmasta kiinnostaa, niin muista käydä lukemassa Paperilla -lehden blogia! 
Photobucket

6 kommenttia:

  1. Moi! En löytänyt blogistasi s.postiosoitettasi, joten saan ehkä näin "yhteyden". Huomasin että sinulla on ilmeisesti Dymo tarrakirjoitin. Olisitko myynyt/vaihtanut minulle joitain tarratekstejä kun en itse omista kirjoitinta. Otahan yhteyttä girlwithoutwings(at)hotmail.com mikäli onnistuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, yhteystietoni löytyvät yläpalkin "minä" napin takaa. Helpoiten minuun saa yhteyden sähköpostitse osoitteesta minna (a) emmo. fi. ollaan yhteyksissä!

      Poista
  2. Mulle tuo sisarusten kirja oli pieni pettymys, melkein kaikki jutut olivat tuttuja blogista.

    Ootko muuten ikinä tilannut Bookdepositorystä? Sieltä tulee kirjat edullisesti ja nopeasti Suomeen. Ja ilman postikuluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei se mikään aivan ennen kokematon ollut, mutta mielestäni silti inspiroiva ja hauskasti toteutettu opus! :)

      Poista
  3. Kirjat on ihania ja samalla periaatteella minäkin kun uusi juttu on mielessä pitää kirja tilata. Itseltä löytyy paljon nukkekirjoja, ulkomaisia ATC, Vintage yms kirjoja. Sekä Altered books tyyppisiä ja paljon muita. Kotimaisiakin on mutta ikävä kyllä ne ei ole niin hyviä, meillä ollaan liian varovaisia... ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Kotimaiset kirjat ovat monesti liian arkoja, ohjeet ja ideat tehdään kaikille sopiviksi, jolloin ne jäävät monesti vähän persoonattomiksi.

      Poista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.