Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

maanantai 17. helmikuuta 2014

Art Journaling

Luova -menetelmä

Olen viime aikoina täysin hullaantunut Art journaling tyyppisestä tekemisestä. Teen Ohjaustoiminnan opintoihini opinnäytetyötä ja sen puitteissa olen tehnyt työtä kehittelemäni Luova -menetelmän kanssa.



Luova -menetelmä tarkoittaa luovaa valokuva-albumi työskentelyä, jonka juuret ovat skräppäysharrastuksessani. Viime vuonna pidin Voimauttavan skräppäyksen kursseja ja sitä kautta innostuin vielä lisää valokuvan ja luovan itseilmaisun yhdistämisestä.
Menetelmä perustuu kolmeen osa-alueeseen, keskusteluun, valokuvaukseen ja taiteelliseen työskentelyyn. Jokainen alue tähtää samaan päämäärään. Tarkoituksena on oman identiteetin ymmärtäminen ja selkeyttäminen sekä omien voimavarojen tunnistaminen.

Luova- menetelmä antaa välineitä itseilmaisuun ja tarjoaa osallistujille tilan, jossa heillä on mahdollisuus tehdä näkyväksi omia haaveitaan, tarpeitaan ja kokemuksiaan ilman ympäristöstä tulevia vaatimuksia ja arvostelua.
Opinnäytetyössäni olen työskennellyt sellaisen ajatuksen parissa, että joskus omaa sisäistä maailmaa on helpompaa tehdä näkyväksi kuvin kuin sanoin. Peruslähtökohtana työskentelyssä on aina se ajatus, että jokainen ihminen luova ja kaikilla pitäisi olla mahdollisuus ilmaista itseään jollakin tavalla. Luova-menetelmä tarjoaa vaihtoehtoisia ilmaisutapoja puheen tueksi.

Art Journaling

Art Journaling on itseilmaisua, oman luovuuden irti päästämistä ja asioiden käsittelyä ja muistiin merkitsemistä visuaalisin keinoin. Art Journalingissa ei ole oikeaa, eikä väärää tapaa, vaan idea on löytää oma tapa. Mikä on juuri minulle ominainen tyyli, mitkä tekniikat sopivat minulle itseilmaisuni tueksi?
Minä en juurikaan piirrä, enkä koe helpoksi maalata esittäviä asioita. Niimpä käytän työskentelyssäni värejä, erilaisia pintoja, sabluunoita ja leimasimia. En suunnittele työskentelyni kulkua, enkä ajattele, että sivujeni pitäisi olla valmiita. Art journaling on prosessi, jota jatkan silloin kun koen siihen tarvetta. Saatan palata vanhoihin sivuihin tai tehdä taustoja uusiin.
Art Journaling sivuihin on mahdollista lisätä tekstiä, tai olla lisäämättä. Joskus on tärkeää kirjoittaa ajatukset ylös, mutta seuraavalla kerralla ne voi maalata piiloon joko kokonaan tai osittain. Joskus sivuni ovat iloisia, täynnä väriä ja voimaa. Tosinaan lopputulos ei hivele silmää. Minulle tärkeintä on kuitenkin prosessi, se mitä käyn läpi sivua tehdessäni ja millaisia ajatuksia se minussa herättää.
Art journaling sopii kaikille. Kuka tahansa pystyy tekemään sivuja itsestään käsin. Tärkeintä on hiljentää sisäinen kriitikko, se joka arvostelee ja estää meitä heittäytymästä oman luovuutemme vietäväksi. Tärkeintä on tehdä.



Haluatko päästä kokeilemaan Art Journalingia? Ilmoittaudu tästä mukaan Askartelupirtin kurssille Su 27.4 klo 10-13
Photobucket

2 kommenttia:

  1. Näyttää todella hyvältä! Mulla on vaikeuksia tämän aiheen kanssa, mutta yritys on kova! Ehkä jonain päivänä saan jotain valmiiksikin, kun tämän tyylinen tekeminen kiehtoo todella paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Art Journalingissa suurin haaste on päästää irti suorittamisesta ja ennakko-odotuksista. Pitäisi uskaltaa laskea irti ja tehdä vaan sen kummempia suorituspaineit tuntematta.

      Poista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.