Voimauttava valokuva

Minulla on ollut ilo ja onni osallistua Miina Savolaisen Voimauttavan valokuvan kurssille. Osa teistä onkin saattanut katsoa yleltä tulevaa sarjaa, Valokuvan voimaa tai ehkä olette törmänneet Maailman ihanin tyttö -projektiin? Kannattaa muuten käydä Vantaan taidemuseossa katsomassa projektin 15-vuotisjuhla näyttely. Näyttelyn, tai projektista kootun kirjan kuvat ovat koskettavia jo sinällään, mutta koskettavimpia ovat niihin liittyvät tarinat ja se voima joka menetelmään liittyy.

Vaikka menetelmän nimi on Voimauttava valokuva, on kyseessä ennemminkin tapa katsoa toista kunnioittavasti ja hyväksyvästi. Kiinnostuin menetelmästä oman oma kuva projektini myötä ja opinnäytetyö prosessini yhdistettynä meneillä olevaan kurssiin on vain vahvistanut omakuvien vetovoimaa. Miina Savolainen on taidokas ja innostava opettaja.

Kurssi jolla olen kestää vuoden ja siihen sisältyy 9 lähiopetuspäivää ja erilaisia itsenäisiä tehtäviä. Ensimmäinen varsinainen kuvauspäivä meillä oli torstaina. Kurssi on tarkoitettu hoidollisten ja pedagogisten alojen työntekijöille. Kurssin jälkeen meillä on olemassa työkalu, jota voimme käyttää omassa työssämme erilaisilla kentillä.

Erilaisissa terapeuttisissa työtavoissa on tärkeää omakohtainen kokemus. On helpompaa samaistua kuvattavan rooliin, kun on itse ollut samassa asemassa. Olen aikaisemminkin täällä blogissa pohtinut omakuvan haasteita ja mahdollisuuksia ja tällä kurssilla niihin samoihin teemoihin on taas palattu. Miksi omakuvaa on niin vaikeaa katsoa? Miksi häpeällä kasvattamisen kulttuuri on meillä niin vahva, että on vaikeaa sanoa ääneen, että pidän itsestäni tässä kuvassa, tai että tässä kuvassa olen kaunis. Eikö meillä jokaisella ole kuitenkin oikeus ja velvollisuus oppia rakastamaan itseämme sellaisena kuin olemme? Eikö elämässä ole kyse juuri siitä, suhteesta omaan itseemme?

Toisten kuvia on helpoaa kehua ja niistä on erilailla lupa lumoutua. Lasten ja söpöjen eläinten kuvista on jopa omituista olla ihastumatta. Omakuvaa ihastelevaa henkilöä pidetään sitäkin kummallisempana. Voimauttava valokuva pistä romukoppaan totutut toiminta mallit. Menetelmässä opetellaan katsomaan lempeästi omakuvaa ja siinä apuna ja tukena toimii toinen ihminen.

Käsitys omasta itsestä syntyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Toisen ihmisen vahvistavan katseen alla on helpompaa nähdä itsensä arvokkaana ja kauniina. Voimauttavassa valokuvassa kuvattava kohde on kuvaajan lempeän katseen alla, hyväksyttynä juuri sellaisena kun hän on. Kamera taltioi sen hyvän, minkä kuvattava haluaa tehdä näkyväksi.

Kuvaus tehtiin pareittain. Kuvat on otettu vanhalla filmijärjestelmä kameralla, eikä kuvia päässyt näkemään heti. Tämä oli yllättävän vapauttavaa. Kuvia ei voinut hioa, eikä niistä sitä kautta voinut kamalasta stressaantuakkaan. Kuvia otettiin noin kolme rullaa kummastakin.

Jo kuvien ottaminen itsessään oli upea kokemus. Olin todella yllättynyt miten helppoa kuvissa oli olla. Ja kuinka hienoa oli kuvata toista. Vaikka kuvaankin paljon, on Voimauttavien kuvien ottaminen aivan erilaista. Kuvatessa toivoo, että pystyy ottamaan sellaisia kuvia, joista päähenkilö tunnistaa itsensä. Ei riitä, että kuva on minusta onnistunut. Kuvaajan roolissa pitää yrittää luopua omasta näkemyksestään ja ottaa kuvia päähenkilön ehdoilla. Pitää luopua siitä ajatuksesta, että minä pystyisin koskaan tietämään todella mikä toisesta ihmisestä on tärkeää ja merkityksellistä.

Omissa kuvissani halusin nostaa esille naisellisen puoleni. Vaikka helmikuu onkin ollut erityisen lämmin, niin voin kertoa että kesämekossa paljain jaloin meren äärellä oli kylmä!

Osa näistä blogiin valitsemistani kuvista on minulle tärkeitä, osa on mieheni valintoja. Sellaisia kuvia, joissa näyttäydyn sellaisena, kuin hän minut näkee.

Valitsemani kuvat ovat minulle voimauttavia. Näen niistä asioita joita olen toivonut, mutta joiden olemassa oloon en ehkä ole edes uskonut. Näissä kuvissa ne kuitenkin ovat totta, ne ovat minussa, minä olen sellainen kun olen halunnutkin olla. Kuvia katsomalla voin saada vahvistettua niitä puolia, joiden siemenen olen tehnyt näkyväksi.

Tälläinen kuvausretki pitäisi olla pakollinen kaikissa ihmissuhteissa. Oli kyse sitten aviopuolisosta, lapsista, vanhemmista tai työyhteisöstä. Valokuvalla on voimaa!