Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

torstai 24. huhtikuuta 2014

11 faktaa minusta

Sain hauskan haasteen Aino-Marilta. Tehtävänä on kertoa 11 faktaa itsestään, vastat 11 esitettyyn kysymykseen ja laittaa haaste eteenpäin.


Haasteen säännöt: 
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen. 
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut. 

Vapaavalintaiset faktat:

1. Tykkään matkustaa. Haaveilen uusista paikoista mitä haluaisin nähdä ja minne haluaisin mennä. Tykkään matkustaa sekä kotimaassa, että ulkomailla. Pidän sekä kaupunkilomista, että luonnosta. Olen siis matkailun suhteen aika kaikkiruokainen.

2. Edelliseen liittyen, olen varannut itselleni valmistujaislahjaksi Valokuvaterapia -matkan Kreetalle. Voimauttavan valokuvan kurssi on ollut todella kiinnostava ja haluan oppia aiheesta vielä lisää, mikäpä onkaan mukavempaa kuin yhdistää matkailu ja valokuvaus?

3. Haluaisin mopsin. Olen pitkään haaveillut siitä, mutta epäillyt rodun terveyttä. Nyt olen ottanut asiasta selvää, eikä rotu mielestäni ole merkittävästi sairaampi kuin muutkaan. Joku tässä rodussa kiehtoo minua.

4. Lempiruokaani on sienirisotto. Se on meillä myös ruoka, johon löytyy yleensä ainekset. En tiedä miten risottoni pärjäisi Master Chef kilpailussa, mutta mielestäni se päihittää monien ravintoloiden vastaavan annoksen.

5. En osaa leipoa pullaa. Tai tarkemmin sanottuna mitään, missä käytetään hiivaa. Mieheni tekee pizzataikinan ja tyttöni leipoo lihapiirakoita. Äitini tuo meille pullaa, koska tietää, että mieheni pitää siitä. En ole kokenut tarpeelliseksi opetella, kun homma toimii näinkin!

6. Tällä hetkellä minulla on työn alla tutustuminen erilaisiin mixed media aineisiin. Olen tehnyt kokeiluita ja katsonut youtube videoita. Uusien tekniikoiden omaksuminen on toisinaan aikaa vievää ja hidasta, mutta samalla inspiroivaa ja mielenkiintoista.

7.  Tällä hetkellä olen todella innostunut Pan Pastels -väreistä.

8. Olen kevään kunniaksi siivonnut kotiamme perustavanlaatuisesti. Yhteensä olen heittänyt tavaraa ja roskaa menemään noin 15 roskapussillista. Meillä kierrätetään aika orjallisesti, joten osasta tavaraa on jopa aika haasteellista hankkiutua eroon.

9. Tulppaanit ovat lempikukkiani. Keväällä pyrin pitämään niitä kotonani jatkuvasti. Helppo tapa piristää arkea! 

10. Rakastan hyvää kahvia. Juon kahvia lähinnä aamuisin, joskus iltapäivällä, mutta en hirveitä määriä. Olen kuitenkin tarkka siitä mitä kahvia juon. 

11. Erityisen tarkka olen siitä, mistä kupista aamukahvini juon. Sen pitää tietenkin olla Marimekon Hyvässä seurassa Siirtolapuutarha kuppi.
Kuva: Finnish design shop

Minulta kysytyt kysymykset


1. Mikä sai sinut blogaamaan? Sattuma varmaan. Innostun aina kaikesta uudesta ja silloin 2007 askartelubloggaaminenkin oli aika uutta vielä. Blogin pito mahdollisti myös vuorovaikutuksenm uiden askartelijoiden kanssa, mikä edelleenkin on iso osa bloggaamista.

2. Mistä unelmoit? Tietysti unelmoin terveydestä, rakkaudesta ja siitä, että myös läheiseni pysyisivät terveenä. Unelmon myös siitä, että jatkossakin saisin tehdä yhtä monipuolisia ja hauskoja projekteja kuin tähänkin saakka.

3. Aikakausi, jolla haluaisit elää ja miksi? Olen tyytyväinen nykyhetkeen.

4. Historian henkilö, johon samastut ja miksi? Ou, nou. Ompa vaikea kysymys. En osaa vastata ketään tiettyä henkilöä, mutta samaistun helposti niihin entisaikojen naisiin, joiden elämää on rajoittanut se kuhunkin aikakauteen liitetty naiseuden muotti ja jotka ovat tavalla tai toisella uskaltaneet astua siitä laatikosta ulos.

5. Lempikirjasi? 6. Suosikkielokuvasi? Tein aiheesta blogipostauksen hetki sitten. Katso suosikki täältä.

7. Paras sukkalanka?  Olen elämässäni kutonut ehkä kolme paria sukkia, joten keskityn enemmän käyttäjäkokemuksiin. Käytän villasukkia koko talven ja olen huomannut että paras sukka on kudottu langasta, joka kestää kulutusta. Pelkkä villaa kuluu puhki liian nopeasti. Ikävää on myös se, että sukka ei pidä malliaan ja lörpistyy. Haluan, että villasukka pysyy jalassa!

8. Oletko aamu- vai iltauninen? Iltauninen.

9. Mitä tekisit, jos saisit kymmenen miljoonaa? Veisin perheeni lomalle Amerikkaan.

10. Oudoin tekemäni asia? Riippuu varmaan katsonta kannasta, mutta kävin joskus teininä katsomassa Ridgeä Tapiolan Stocmannilla. Näin jälkeen päin se tuntuu aika oudolta.

11. Mitkä ovat erityistaitosi? Sanoisin, että kyky olla stressaamatta ja heittäytyä erilaisiin projekteihin pelkäämättä epäonnistumista.


Haastan seuraavat bloggarit:

V-tyylillä, Maissin askartelusoppi, Papierstau, Omuli, Cute&cool creations, Kortteilu flow, Elina's arts and crafts, Askartelupöydän ääressä, Paperiliitin, Tellimaria, Toivotonta puuhastelua.

Ja kysymykset teille:
1. Mitä on työn alla juuri nyt? 2. Mitä odotat? 3. Minne haluaist matkustaa? 4. Kuka sinua inspiroi?
5. Mikä bloggaamisessa on parasta? 6. Entä haastavinta? 7. Mikä on lempitekniikkasi askartelussa? 8. Mitä muuta harrastat (askartelun lisäksi?) 9. Mistä olet ylpeä? 10. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla 11.  Parasta blogissasi?


Photobucket

8 kommenttia:

  1. Ihanaa kun otit haasteeni vastaan - mielenkiinnolla odotan myös sun haastamien vastauksia. Näitä on tosi mielenkiintoista lueskella =)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä vain. Olisikohan vuosi ollut 95 tai jotakin? :)

      Poista
  3. Kiitos haasteesta, vastattu on: http://www.papierstau.at/2014/04/26/11-facts-about-me/

    ps. huomasin, että sun vastauksista löytyi monta, jonka voisin ihan omaan listaan myös liittää ;-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta! Ja vastattu on: http://askartelupoydanaaressa.blogspot.fi/2014/04/faktoja-ja-vastauksia.html

    Valokuvaterapiamatka ja sienirisotto kuulostavat houkuttelevilta! Mutta Ridge.. auts.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa vastauksesi, mielenkiintoisia muutoksia luvassa. Ja kyllä, Ridge,vaiettu outous menneisyydestä.

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! Koetan vastata vapun kunniaksi! :D

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.