Aika kliseistä oikeastaan, mutta tähän olen viime aikoina
havahtunut yhä useammin. Appiukkoni kuoli vuosi sitten yllättäin
sairaskohtaukseen. Se pysäytti miettimään kuinka ainutlaatuista ja
ainutkertaista elämämme on. Elänkö elämääni tässä ja nyt vai jääkö kaikki
suunnittelun ja haaveilun tasolle. Jos en nyt tartu tilaisuuksiin ja tee
asioita joista unelmoin, meneekö mahdollisuuteni ohitse?
Harva meistä edes tietää mistä unelmoi. Koska sinä olet
viimeksi pysähtynyt miettimään mistä haaveilet, mihin haluaisit pyrkiä? Ainakin
meillä lapsiperheen elämä vie helposti mukanaan ja aikaa omien haaveiden ja
toiveiden miettimiselle pitää ottaa. Kokemukseni mukaan parasta itsetutkiskelun
ja luovan ajattelun kannalta on tylsyys. Aika jolloin ei suorita mitään.
Silloin on aikaa kuunnella itseään.
Perheellisenä ihmisenä unelmiin tarttuminen ei aina ole helppoa. Unelmia on tarkasteltava avoimesti ja niitä kohti on mentävä pienin askelin. Se tarkoittaa monesti lisää työtunteja, itsensä kouluttamista,
asioista selvää ottamista ja oman tien etsimistä yrittämisen ja erehtymisen
kautta. Oleellista on tehdä pieniä hyviä tekoja, sellaisia mistä nauttii juuri nyt, tänään.
Tässä tullaankin minusta siihen, mikä meitä eniten estää
elämästä omia unelmiamme. Epäonnistumisen pelko. Mitä jos juttu ei toimikkaan,
mitä jos erehdyimme? Minä olen luonteeltani helposti heittäytyvä ja kaikesta
innostuva. Olen tietoisesti opetellut eroon epäonnistumisen pelosta. Se ei
tarkoita, ettenkö varoisi riskejä, vaan sitä, että minulle kokemus on arvokkaampi
kuin lopputulos. Näennäisesti pieleen mennyt projekti voi selventää päämäärää
enemmän kuin tusina kivasti onnistunutta.
Olen omalla kohdallani lakannut uskomasta perinteiseen
unelma-ammattiin. En usko, että minulle sopivaa uraa voi valita valmiiden
ammattien joukosta, vaan työnkuvani on yrittäjänä sellainen kuin millaiseksi
sen itse luon. Se vaatii paljon kokeilemista, erilaisia projekteja.
Onnistumisia ja epäonnistumisia. Vasta niiden kautta voin tietää mikä minusta
tulee isona.
Ollaan onnellisia!
<3 ollaan onnellisia :) Kiitos viimeisestä <3
VastaaPoistaKiitos samoin, oli hyvä päästä juttelemaan :)
PoistaNyt osu ja uppos! Oon koittanut ottaa enemmän elämästä irti ja varsinkin nyt tehostetusti, sillä ex-appiukkoni menehtyi tänä keväänä vain nelisen viikon päästä diagnoosin saatuaan. Haastavaa se on välillä näin kahden pienen lapsen yh-äitinä, mutta nyt me aiotaan kaikki kolme tyttöä nauttia tästä elämästä vähän enemmän.
VastaaPoistaNiinpä, oikeastaan kyse on vain asenteesta, siitä, että päättää nauttia pienistä asioista, tässä ja nyt.
PoistaHyvin kirjoitettu! Samat syyt ovat saaneet itsenikin miettimään mistä asioista kannattaa välitä ja mitkä unohtaa. Täällä ollaan vain käymässä...
VastaaPoistaJoskus vaan kiireen keskellä ei meinaa muistaa sitä. Että elämä on tässä ja nyt!
PoistaJuuri näin! Viime vuoden sanani olikin nimen omaan NAUTI! Iloita voi ihan pienistäkin asioista.. pitää vaan ottaa se ensimmäinen askel kohti sitä mitä tahtoo tehdä. Joskus vaikeimmatkin asiat saattavat olla loppujen lopuksi ihan helposti saavutettavissa, mutta aikamme menee voivotteluun. Toisaalta myös ihmisluonne on mukavuuden ja turvallisuushakuinen, joten täytyy myös uskaltaa katsoa nurkan taakse. Tämän vuoden sanani on TYHJENNÄ. Pyrin tyhjentämään niin fyysisesti kuin psyykkisesti asioita elämästäni joista ei ole minulle mitään iloa tai tunnen niiden olevan taakka itselle. Raivaan tilaa asioille jotka ovat minulle tärkeitä ja joista nautin eniten. Mehän ei eletä täällä kuin vain kerran (tai ainakin yksi elämä kerrallaan :)). Aurinkoista kevättä Minna!
VastaaPoistaHyviä sanoja, voimakkaita ja tärkeitä. Aurinkoista kevättä sinullekkin!
Poista