Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kiitos ja näkemiin!

Olin kuukausi sitten perheeni kanssa mökillä. Mökki reissut on siitä ihania, että siellä on pakon edessä pidettävä pientä lepoa kaikelta koneelta istumiselta ja keskityttävä ihan muihin asioihin. Perheeseen ja itseen.
Olen vahvasti sitä mieltä, että luovuus vaatii tekemättömyyttä. Kun hetkeksi päästää irti kaikesta tavotteellisesta toiminnasta ja katsoo elämäänsä rauhassa, voi nähdä sellaista mikä kaiken pyörityksen keskellä ei ole mahdollista. 
Tylsyyden hetkellä syntyy oivalluksia ja uusia ideoita. Silloin syntyvät kaikki kuningas ideat, loistavat päähän pistot ja tietenkin kaikki nekin ajatukset, joista voi jälkiviisaana sanoa vaikka mitä. Tärkeintä kuitenkin on, että tyhjä tila antaa mielikuvitukselle tilaa synnyttää uutta.
Mitä sitten mökillä ollessani oivalsin?
On tullut aika pistää pillit pussiin tämän blogin osalta.
Miksikö? 
En ole missään tapauksessa jättämässä askartelua, enkä bloggaustakaan. Koen vain, että Emmo tässä muodossa rajaa blogini aihealuetta liikaa paperiaskarteluun ja haluan kokeilla välillä muutakin! 
Toitotan aina ihmisille sitä, kuinka tärkeää on uskaltaa tehdä muutoksia ja pyrkiä lisäämään asioita, joista he tulevat onnelliseksi. Siitä ajatuksesta lähtee myös uusi blogini. Se koostuu asioista joista tulen onnelliseksi, jotka tuottavat minulle iloa.
Uudessa blogissa tulee edelleen olemaan askartelua! Skräppäystä ja paperiaskartelua, mixed mediaa, mutta myös kodinsisustukseen, puutarhaan ja keittiöön liittyvää askartelua ja itse tekemistä. Kantavana teemana tulee olemaan hyvä fiilis ja tekemisen meininki! 
Jännittävää, eikö? 
Olen pitänyt Emmo -blogia vuodesta 2007, alkuun vuodatuksessa ja vuodesta 2008 täällä. Se on huisin pitkä aika ja siihen mahtuu monenlaista. Tärkeimpiä asioita on melko mahdotonta listata, mutta muutama nousee mieleen. 
Tärkein on se, että blogini kautta löysin skräppäyksen joka on tärkein ja rakkain harrastukseni. Skräppäystyylini ja ajatusmaailmani sen takana on muuttunut koristeellisesta valokuva-albumista voimauttavaksi työmuodoksi. Nykyisin pidän kursseja voimauttavasta skräppäyksestä erilaisille yhteisöille ja rymille myös askartelumaailman ulkopuolella. 
Blogini kautta olen saanut mahdollisuuden jakaa innostustani skräppäykseen, erilaisiin tekniikoihin ja itseilmaisuun erilaisilla kursseilla. Kurssit ovat bloggauksen yksi hauskin puoli. On mahtavaa nähdä ihmisiä, jotka ovat innostuneita samasta asiasta kuin minäkin, vaihtaa kuulumisia blogin lukijoiden kanssa ja inspiroitua yhdessä!
Blogi on myös tuonut elämääni hyviä ystäviä. Ilman blogia en todennäköisesti olisi koskaan törmännyt näihin upeisiin ihmisiin.
Blogi on mahdollistanut monia asioita, verkostoitumista ennen kaikkea. Verkostoituminen taas on tehnyt mahdolliseksi olla mukana erilaisissa projekteissa, joista merkittävin on tällä hetkellä pyörivä Paperilla -lehti. Käykäähän tilaamassa lehti kotiinne, niin olette mukana varmistamassa lehden jatkuvuutta!
No mutta, ei ruveta liian nostalgisiksi.  Muutos on hyvästä. Harva teistäkään arvaa, että alun perin perustin blogi aikeissa blogata lasten vaatteista!
Toivottavasti te, hyvät lukijat, seuraatte uuteen blogiin, sillä te olette kaikkein suurin motivaattori, jo kahdeksatta vuotta! Ihanaa kesää ihan joka ikiselle. Olette parhaita! Klikkaa itsesi alta olevasta bannerista uuteen blogiini! kuitetekee.blogspot.fi


Photobucket

7 kommenttia:

  1. Elämä on jatkuvaa muutosta - joskus pientä ja joskus isoa. Joskus näkyvää, joskus taustalla tapahtuvaa. Se on vaan tervettä. Onnea uudelle blogille, se on omaan listaani jo lisätty! Nostan hattua ja olen ylpeä ratkaisustasi. itse olen samaa asiaa useasti harkinnut... mutta vielä ei ole asiat kolahtaneet niin kuin haluisian.... mutta antaa ajan näyttää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Ajatus on minulla kypsynyt jo aika kauan, nyt tuntui sopivalta tilanteelta tarttua toimeen. Tai jos totta puhutaan, asiaa on valmisteltu kulisseissa jo aika pitkään.

      Poista
  2. Taru edellä jo sanoikin oikeastaan omat sanottavani :) On mielestäni pelkästään hyvä asia, että ei pysytä vanhassa ja turvallisessa vaan haastetaan itseämme uusiin juttuihin. Tulee taas ihan uutta virtaa ja actionia kun antaa uusien tuulien puhaltaa. Omakin blogini on jonkinlaisessa käymisprosessissa, valokuvaus on lisääntynyt ja haluan sinnekin jotain muutakin uutta, askartelua toki unohtamatta. Vielä suunta ei ole aivan kristallin kirkas.
    Onnea uudelle blogillesi ja listaani olen lisännyt, eli mukana kuljetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko minullakaan niin kristallin kirkkaita suunnitelmia, mutta ainakin tuhat ideaa. Mottoni onkin, että into korvaa osaamisen!

      Poista
    2. Toi on kyllä niin totta, että into korvaa osaamisen!
      Uuden blogisi nimi on kiva...todellakin ku ite tekee saa mitä tulee :) Ei välttämättä sitä mitä oli tilauksessa.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä edellisten kanssa :)! Uuden blogin nimi on ilahduttava :D! Innolla odotan mitä kaikkea tänne uuteen blogiin tuleekaan!

    VastaaPoista
  4. Hey Emmo! It took me some time to realize that you are leaving this blog and the new blog is your new home! But I'm in the loop now, so I will be following along over there! It looks fab and I like your fashion tips :-).

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.