Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

tiistai 6. toukokuuta 2014

Plusmuotia ja päivänasu



Tiedättekö sen Seppälän mainoksen, oman elämänsä supermalli? Tää lähti siitä.
En ole koskaan haaveillut ryhtyväni muotibloggaamaan tai oikeastaan en edes ole kuvitellut voivani tehdä mitään sellaista. Ja älkää pelätkö, ei tästä mitään muotiblogia ole tulossakaan. Siitä huolimatta tai juuri siksi, otin elämäni ensimmäiset asukuvat, tai ainakin sellaiset asukuvat, jotka haluan julkaista. Olen ajatellut, että muotibloggaajan pitäisi tietää muodista tai olla erityisen kaunis. Mutta siis, mitä vielä. Kaikki ihmiset oikeasti pukeutuvat, oli sitten pieni tai suuri. 
Vaatteet on jokaisella.


Voimauttavan valokuvan kurssi, jota käyn Miina Savolaisen ohjaamana, on herätellyt paljon kysymyksiä siitä millaisena haluaisin tulla nähdyksi, mitä puolia haluaisin tuoda itsessäni enemmän esille? Yksi asia joka minulla vaatii työstöä, on juuri tämä ulkonäkö. En pidä itseäni kovin ulkonäkö keskeisenä, mutta vanhemmiten olen tullut enemmän tietoiseksi suhteestani omakuvaan.

Olin viikonloppuna Erinin keikalla ja jäin ihailemaan hänen tapaansa kantaa itseään. Mikä mahtava lavakarisma hänellä onkaan. Se jos mikä rohkaisi julkaisemaan nämä kuvat. Haluan oppia olemaan itseni kanssa vahvasti ja värikkäästi, juuri sellaisena kuin olen, minuna.

Ja mikä sattuma muuten, ajastin tämän postauksen oikeastaan jo jokin aika sitten. Sen jälkeen tuli tuo syvästi vaikuttanut Erinin keikka ja tänään kun lueskelin aamusta blogeja törmäsin vielä tähän PlusMimmin loistavaan kirjoitukseen siitä onko kauneus kiinni kiloista. Koska tänään vietetään Älä laihduta päivää. Taitaa olla kohtalon johdatusta!



Olen valinnut, että katson itseäni arvostavasti. Sitä kautta olen myös saanut itsevarmuutta tuoda esille minussa olevaa naisellisuutta. Ja hei, aika päheä uusi mekko vai mitä? Mekko ja Legginssit New Look. Joka muuten toimittaa kotiovelle muutamassa päivässä.


Muodikasta viikkoa!
Photobucket

6 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja upea mekko ja upea asenne myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli aika hauskaa tehdä tälläistä itsensä ylittämistä :)

      Poista
  2. Ihana asu, toi rintakoru on täydellinen. Näytät onnelliselta ja tasapainoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rintakorun olen ostanut muutama vuosi sitten Vanhan Ylioppilastalon joulumyyjäisistä.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää, näitä lisää! :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.