Lopullisuuttakin.
Silti kuitenkin uskoa siihen että toisten ovien sulkeutuessa aukeaa uusia ovia.
Ja kiitollisuutta siitä mitä on kokenut.
Elämä kuitenkin kuljettaa meitä eteenpäin, kävi miten kävi.
Joskus muutokset tuntuvat tukalilta ja vähän pelottaviltakin. Usein ei tiedä mikä on oikein, mikä väärin. On luotettava intuitioon. Aina sekään ei ole oikeassa.
Jotenkin uskon myös siihen että asioilla joita kohtaa on aina jokin merkitys. Ja sitä suurempi merkitys mitä enemmän eroaminen tai loppuminen tuntuu. Joskus kipu on hyvästä. Tietää että on tuntenut. Elän mielummin niin että tiedän tuntevani kuin varovaisesti, uskaltamatta kokea.
Elämä on vaikeaa mutta ah, niin mielenkiintoista. Olen miettinyt paljon sitä mikä saa meidät tekemään valintoja, toimimaan niin kuin toimimme, mikä ihmisiä yhdistää, mikä erottaa. En edelleenkään tiedä. Mutta jatkan elämääni ja sen pohtimista. Tuskin tulen koskaan valmiiksi.
Hyvin kirjoitettu. Muutosten tuulet puhaltaa myös meidän perheessä. Itse en ole silti noin syvällisesti pysähtynyt asioita pohtimaan (ehkä en uskalla). Uskon myös, että vaiston varassa on hyvä liikkua, vaikka se ei takaa lopputulosta.
VastaaPoistaVaiston varassa siis päätin, että on aika siirtyä työelämään, vaikka se mullistaakin lasten arjen. Seuraavana päivänä mies kuuli saaneensa uuden työpaikan, mutta eiköhän se tästä pienellä sopeutumisajalla...