Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

perjantai 28. helmikuuta 2014

Skräppäystä CSI -haasteeseen

Paperilla -lehden toimituksella on ollut ilo työskennellä BasicGreyn uutuuskokoelmien kanssa. Inspiroiduin uusista papereista todella paljon ja kun CSI-haasteen uusi haaste sopi täydellisesti saamiini papereihin, en voinut muuta kuin ryhtyä skräppäämään.


Aloitin sivun tekemisen tulostamalla tekstin suoraan pohjaan. Kun levitin päälle gessoa, levisi teksti hieman, mutta ei onneksi niin paljoa, etteikö sitä voisi lukea. Kuvakin on hieman kikkuralla, sillä gesso ja maalit saavat paperin kupruilemaan aika tavalla.


Käytin sivussa myös Fiskarssin uutta AdvantEdge leikkuria. Leikkasin sillä kuvan takana näkyvän kukka boardin. Leikkuri oli helppo käyttää, erityinen kiitos helpolle kohdistettavuudelle ja magneetille, joka pitää leikattavan paperin paikoillaan.


Sivun pojaan olen käyttänyt sekä vesivärejä, että akryylimaaleja. Siellä on myös vähän kohopastaa, washi teippiä ja tarroja. Olen käyttänyt saman sävyisiä maaleja sekä vesivärinä, että akryylimaalina, näin värimaailma pysyy rauhallisena, vaikka erilaiset maalit antavatkin työlle erilaista ilmettä. Vesiväri on kuivuttuaan läpikuultavaa, kun taas akryylimaali on peittävää ja tuo kolmiuloittesuutta työhön.


Alku tilanne näytti gesson ja vesivärien lisäämisen jälkeen kuta kuinkin tältä. Suosittelen lämpimästi vesivärien kokeilemista skräppäyksessä, sillä niillä saa aivan upeita efektejä aikaiseksi.

Mukaan haasteeseen pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaa!




Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.