Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Smash -book etenee!

Hei vaan!

Muistatteko tämän projektin jonka esittelin jokin aika sitten? Smash -book innostukseni jatkuu. Olen työstänyt CHA -matkastani kertovaa kirjaa art journaling tyyppisesti, eli palaamalla aina välillä jo valmistuneisiin sivuihin ja toisaalta olen tehnyt pohjia uusille sivuille aika sattuman varaisessa järjestyksessä.

Olen aloittanut useiden sivujen työstämisen levittämällä pohjalle gessoa. Tähän sivuun olen lisännyt tähtisabluunan avulla värjättyä gel mediumia, toisen sabluunan läpi oranssia mistiä. Sen jälkeen olen valuttanut vesivärejä, lisännyt valkoisia raaputuskuvia, leimannut mustalla StazOn musteella ja roiskutellut päälle vielä mustaa GlimmerGlam kimalleliimaa. Taustan päälle olen liimannut tarroja ja valokuvan.


Alla oleva sivu on vielä vaiheessa. olen levittänyt pohjalle akryylimaaleja sormin, sillä halusin lopputuloksesta elävän. Akryylimaalien kanssa teen usein niin, että otan paletille muutamaa samansävyistä maalia ja pienen keon valkoista. Maalatessa dippaan pensselin, tai tässä tapauksessa sormeni jokaiseen maaliin. Näin saan useita eri sävyjä, jotka sopivat toisiinsa ja elävät kauniisti.


Saa nähdä millainen sivu tästä vielä muotoutuu!


Photobucket

2 kommenttia:

  1. Hienon monikerroksinen sivu! Mielenkiinnolla jään odottamaan millaisia sivuja tulee ;)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.