Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

tiistai 21. toukokuuta 2013

Skräppäys - hyvää syntymäpäivää

Tämän sivun olen tehnyt jo viime viikolla, isäni syntymäpäivistä. Olen tehnyt tämän sivun CSI -haasteeseen.
Tykkäsin tosi paljon tästä luonnoksesta, vaikka se alkuun tuntuikin haasteelliselta. Jos totta puhutaan niin tein taustan jo kertaalleen ja totesin että ei toimi ja aloitin alusta.


Tässä sivussa päätin taas kokeilla doodlausta, eli vapaalla kädellä piirtelyä. Se on minulle vielä aikamoinen haaste. Ihailen kovasti töitä, joissa on rentoa huolettoman näköistä piirtelyä, mutta itseltäni se ei vielä tahdo sujua. Tässä työssä pyöreät muodot kuitenkin houkuttelivat kokeilemaan ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen.


Sivu on oikeastaan aika yksinkertainen. Olen kerrostanut ensin paperia ja vellumia, leimaillut hieman ja kiinnittänyt valokuvat paikoilleen. Sivu jäi kuitenkin mielestäni vähän vajaaksi tai autioksi, niinpä otin esille tämän hetken suosikki tuotteeni GlimmerGlamin. Peitin kuvat ja tipauttelun GlimmerGlamiä noin metrin korkeudelta työn päälle luodakseni isoja roiskeita.


Tässä vielä haaste, jonka pohjalta olen sivuni tehnyt:


Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihana sivu ja hieno tunnelma siinä :)

    VastaaPoista
  2. upea leiska! Ja doodlaus on sujunut hyvin. itse koen doodlauksen niin, että sille on itse aina tosi kriiittinen,vaikka muiden tekemät näyttää aina hyviltä :D

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.