Välillä pidän itseäni maalaisena, kanoja ja kaikkea. Kodin ympärillä levittäytyvät pellot ja metsä. Kaupoille on toistakymmentä kilometriä matkaa. Toisinaan samaistun kaupunkilaisiin. Onhan Helsingin keskusta vain kivenheiton päässä tästä maalaisidyllistä.
Virpi Salmi kirjoitti minusta Helsingin sanomien kolumnissa. Tai minunkaltaisistani ihmisistä, jos tarkkoja ollaan. Minusta kahvi maistuu paremmalta posliinikupista. Ja muovikääreisiä sämpylöitä en osta koskaan.
Elintarvikkeiden suhteen olen tiedostava kuluttaja ja tunnen siitä paremmuutta. Se hiljentää sosiaalista omaatuntoani, siinä missä Amnestyn jäsennyyskin. Omavaraisuus on minusta hieno sana.
Teen mehut oman pihan marjoista ja hilloa niin paljon kuin ehdin. Sienestän ja syön pääsääntöisesti luomulihaa. Sisustuksesta puhumattakaan! Huonekaluilla pitää olla sielu! Elettyä elämää, tarinoita!
Ja kun olen sopivasti luomuillut, ekoillut ja hykerrellyt hyvä ihmisyydessäni haen Studio Calicon kuukausi paketin postista ;-)
Minun haaveeni olisi asua järven rannalla, maalla, kaukana naapureista ja niin, että puolessa tunnissa pääsisi junalla Lontoon keskustaan. ;)
VastaaPoistaIhanan vauvayllätys!
Herttinen miten söpöjä vauvoja! Ja huippu teksti :D
VastaaPoistaPyjama, ihana haave! Mä olen nuoruudessani asunut maalla, kaukana naapureista ja reilun puolen tunnin junamatkan päässä Lontoosta. Mutta järvi puuttui!
VastaaPoistaSatu, kaikissa pennuissa on söpöys. Se on ihan kummallista. Vaikka ne olisi isona mitä, niin pentuna ne on ihania. :) Ja teksti oli pakollinen sarkasmin purkaus.
=D Ai että saitkin hymyn huulille tekstillä! Itse tunnustaudun "pakko turata itse" -syndrooman vaivaamaksi, vaikka kahvini juonkin lähes mistä vain sillä joku addiktio ihmisellä täytyy olla..
VastaaPoistaKiitos käynnistäsi Anu! :-)
VastaaPoista