Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Voimaa Skräppäyksestä!

Kuten osa blogini lukijoista varmaan tietääkin, opiskelen Ohjaustoiminnan Artenomiksi Hämeen Ammattikorkeakoulussa, HAMK:ssa. Kolmannen vuoden opiskelijoilla on meneillään pääaine ja sen myötä pääaineprojekti.

Oma pääaineprojektini on kurssi Voimauttavasta skräppäyksestä.

Skräppäyksessä tarinaa voi kertoa valokuvien, materiaalien, värien ja koristeiden avulla. Se voi toimia itseilmaisun välineenä silloin kun tunteita on vaikeaa muuten sanoittaa.

Tämä terapeuttinen näkökulma on vahvasti esillä kurssillani. Opetan skräppäyksen perusteita ja tekniikoita, mutta pääpaino kurssillani on skräppäyksen terapeuttisuudella. Kurssilainen saa ideoita skräppäyksen käyttöön erilaisten asiakasryhmien kanssa ja kokee omassa työskentelyssään skräppäyksen voimaannuttavan puolen.


Tarkoitukseni on pitää kurssi, jossa sekä tutustutaan skräppäykseen menetelmänä, että sen voimauttavaan puoleen. Ainakin tämä on tavoite!

Olen hakenut kurssilleni sponsoreita jotta kurssi olisi osallistujilleen mahdollisimman edullinen ja että pääsisimme testaamaan erilaisia medioita ja skräppäystarvikkeita. Tarkoituksena on yhdistää valokuvaa, paperiaskartelua ja mixed mediaa omaa ilmaisua tukemaan ja löytää skräppäyksestä mahdollisuuksia, joita voisi hyödyntää erilaisissa ympäristöissä.

Kurssi toteutuu alkuvuodesta 2013. Kurssikertoja on viisi, To 10.1, Pe 18.1, To 24.1, Pe 1.2 ja To 7.2 aina klo 17-20.00.

Etsin kurssilleni osallistujia! Kuten kaikki tietävät, kyseessä on pääaineprojekti, joten kurssilaisia tullaan haastattelemaan, havainnoimaan sekä mahdollisesti kyselyin häiritsemään. Kurssilla peritään tarvikemaksu ja oma kamera olisi kiva. Kurssi pidetään Hämeenlinnassa Lahdensivun kampuksella.

Lisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset  sähköpostilla minnis.enqvist@luukku.com
I’m studying bachelor degree programme in crafts and recreation in HAMK University of applied sciences. As a part of my studies, I’m teaching scrapbooking for my fellow students. I will teach my class at the beginning of next year.

The graduate from my Degree Programme can be employed in the fields of education, culture or social and health care. We can work as facilitators, activity directors or instructors, depending on the main subject studies.

My main subject is Therapeutic craft and recreation. In our work we are aiming to maintain or improve the clients’ functioning capacity in order to increase their initiative and to reduce the disadvantages caused by various factors. A wide range of meaningful activities are used to activate the clients, to exercise their psychosocial and motor skills to enhance their self-esteem. I’m studying beside my work, so as my fellow students, so we are already working in different settings, like hospitals, rehabilitation centres, homes for the aged and day activity centre.


I believe that scrapbooking would be very useful in different areas in therapeutic field. I work with disabled people and we use lot of techniques from scrapbooking area. It’s good way to express you self when you have difficulties to communicate otherwise. In scrapbooking you can use colors, textures and other elements to support your story. I think that is very important to find the way for everyone to be able to tell their story.

This therapeutic point of view will be in my scrapbooking class. I will teach basic techniques, give ideas how to use scrapbooking in different therapeutic ways and my aim is also to give participants possibility to experience something new.

4 kommenttia:

  1. Ei ketään kiinnostaisi Tampereelta autoilla puuhastelemaan? Olisin voinut hypätä kyytiin :)

    VastaaPoista
  2. Jos joku lähtee Tampesterista autolla, niin minä tahdon kans mukaan! Itsekin voisin mahdollisesti saada jollekin kerralle auton.

    Kiinnostaa meinaan todella paljon! Hyvä Emmo! :)

    VastaaPoista
  3. tosi mielenkiintoisen kuuloinen kurssi. oispa lahdessa ;D

    VastaaPoista
  4. Eihän matka ole kummoinen lahdesta tai tampereelta, tulkaa tulkaa! ;D

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.