Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

maanantai 8. lokakuuta 2012

Scraptastic

Tälläinen pieni reportaasi viikonlopusta. Lisää kuvia ja töiden esittelyitä tulossa myöhemmin.


Tälläistä tein viikonloppuna Scraptasticissä Belgiassa. Osallistuin Birgitin, Finnabairin, Donnan, Tanyan ja Corinnen kursseille. Osa projekteista on vielä kesken ja esittelenkin tarkemmin kun palaan takaisin kotiin. Minulla oli ilo ja kunnia tutusttua muutamiin opettajiin, todella mukavia, luovia ja lahjakkaita ihmisiä.

Paikalla oli ihmisiä ainakin seitsemästä eri maasta, joten tunnelma oli varsin kansainvälinen. Tila muodostui ostosalueesta ja neljästä luokkahuoneesta jossa kurssit pidettiin. Lisäksi oli muutama ilmainen make and take, joihin en itse tosin ehtinyt osallistua. Kurssien ulkopuolella ei ollut mahdollisuutta skräpätä. Siihen ei toisaalta olisi ollut aikaa, eikä voimia!

Kurssien tunnelma riippui hyvin paljon opettajasta. Toisten opettajien kursseilla oli rauhallisempi tempo ja toisten kursseilla taas edettiin aikamoista vauhtia. Kaikki kurssit joille osallistuin olivat hyviä. Suosikikseni taisi kuitenkin nousta Finnabairin Industrial Baroqueja Donnan inspiration journal 'layered composition' -kurssit.

Jokaisella kurssilla opin jotakin uutta, sain inspiraatiota ja ennen kaikkea nautin yhdessä tekemisestä!

Shoppailu mahdollisuudet olivat verrattain hyvät. Kauppiaita oli paikalla kymmenkunta, mutta Suomalaisen näkökulmasta valikoimat olivat hyvät. Omat ostokseni rajoittuivat lähinnä suihkeisiin ja WOW -pulvereihin. Niin ja muutaman maskin hankin myös. Ostohimojani hallitsi mukavasti pienehkö matkalaukkuni. Hintataso pyöri mielestäni suunnilleen samassa suomalaisten putiikkien kanssa, mutta joitakin tuotteita sai toisaalta selkeästi edullisemmin kuin suomesta.

Mukavasta sponsorilistasta huolimatta lahjuksia ei juuri saanut. Yhden kynän ja rintanapin. Järjestelyissä oli joitakin puutteita, mutta työpajojen kova taso korjasi tilanteen kyllä selkeästi plussan puolelle. Olo on äärimmäisen innostunut, inspiroitunut ja väsynyt.

Kiitos erittäin hyvälle matkaseuralle, otetaan uusiksi!

3 kommenttia:

  1. Näyttää ihanuuksilta : )
    Minä tänään yritän vähän viimeistellä ja napsia kanssa kuvia! Kiitos seurasta ja avustakin puhelinasiassa! Hienoa, että meitä oli Suomesta niin monta, saa nähdä missä seuraavan kerran kokoonnutaan...

    VastaaPoista
  2. Täällä uusi lukijasi enkuli sekoilee. Laittelin viestiä elokuun postiisi. Ihania ja värikkäitä töita. Olet kyllä taiteilija.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.