Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Voimaa Skräppäyksestä

Täällä on kiirettä. Eilen oli viimeinen Voimaa Skräppäyksestä Hämeenlinnassa, verkkokurssi päättyi jo hieman aiemmin. Kursseista jäi tosi hyvä mieli, kummasakin toteutustavassa oli omat haasteensa ja hyvät puolensa, mutta kaikenkaikkiaan kokemus oli onnistunut!

Voimauttavassa skräppäyksessä jaettiin tarinoita, itkettiin ja naurettiin. Opittiin erilaisia tapoja työstää paperia, kuvittaa omia tarinoita ja ennen kaikkea opeteltiin näkemään omakuvaa uusin silmin. Kurssilla pysähdyttiin kuuntelemaan omia haaveita, toiveita, elettyä elämää. Kurssilla oli lupa laittaa omat kokemukset, haaveet ja toiveet etusijalle, muiden odotuksista ja tarpeista riippumatta.

Olen ilahtunut niistä kertomuksista mitä kurssilaiset ovat jakaneet, onnistumisista, askeleista itsensä hyväksymiseen, voimasta, jonka kurssilaiset ovat itsestään löytäneet. Olette upeita tyyppejä!

Kiitos kaikille kursseilleni osallistuneille, toivottavasti näemme vielä!



Syksyllä starttaa uusi Voimaa Skräppäyksestä -kurssi Vantaan Sinellissä. 1.9, 15.9, 29.9,13.10 ja 27.10 klo 12-15. Hinta 150€, sisältää materiaalit.

Voimaa Skräppäyksestä verkossa starttaa toukokuussa 1.5! Kurssin hinta on 50€. Kurssille on mahdollista ostaa erikseen tarvikepaketti, josta lisätietoa myöhemmin.

Lyhyt voimauttavan skräppäyksen työ paja pidetään Helsingissä 19.4 klo 17-20, hinta 30€.

Kursseille voivat osallistua sekä vasta-alkajat, että pidempään skräpänneet! Kurssilla saadaan ideoita ja tekniikoita oman skräppäyksen tueksi, mutta pääpaino kurssilla on perinteisestä skräppäyksestä eroavalla lähestymistavalla ja tehtävien asettelulla. 

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: minnis.enqvist@luukku.com
  1. Kun ilmoittaudut kurssille, laita otsikoksi kurssin nimi + oma nimesi.
  2. Jos tilaat kitin, laita otsikoksi kitti + oma nimi.
  3. Laita jokaista ilmoittautumista kohden oma sähköposti
  4. Kirjoita viestiin yhteystietosi.
Pyrin vastaamaan kaikkiin viesteihin muutaman päivän kuluessa. Mikäli et saa varmistus viestiä, ota yhteyttä uudestaan.


1 kommentti:

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.