Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Skräppäystä ja romantiikkaa

Viikonloppuna pääsin osallistumaan ihanien Puolalaisten opettajien työpajoihin. Opettajat oli valittu niin, että kukin hallitsi oman tyylinsä. Aloitimme Karola Witczakin johdolla.

Ensimmäisellä kurssilla tavoitteena oli vapauttaa kaikki naiselliset voimat ja heittäytyä vähän romanttiseksikin.
Ei siis lähimainkaan itselleni tyypillistä jälkeä, mutta ihanan rentounttavaa ja mukavaa tekemistä. 


Runsaiden kerrosten luomiseen käytimme valtavan kokoisia kohotarrapaloja, lähes tulkoon sokeripalan kokoisia. Muuten sivu syntyi mielestäni aika yksinkertaisista elementeistä, Kuviopapereista, jotka oli koristeltu reunaleikkurein, suuresta määrästä kukkia, kakkupaperista ja gessosta. En kuitenkaan voi sanoa, ettenkö olisi oppinut uutta ja inspiroitunut hänen työpajassaan. Työpajoissa mielestäni parasta on kokeilla itselleen uusia tyylejä ja löytää erilaisia tapoja käyttää itselle tuttuja materiaaleja.


Olen omaan sivuuni oikein tyytyväinen. Sekä tekeminen, että lopputulos ovat miellyttäviä. Opettaja oli sympaattinen ja yhtä suloinen kun hänen edustamansa tyyli. 


Photobucket

7 kommenttia:

  1. I didn't understand anything but let me tell you the layout and the photo are amazing! Hugs!

    VastaaPoista
  2. Upea leiska! Aivan mahtava! Pitäisikö itsekin yrittää kotain tälläistä. TUo sinun valokuvasikin on mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Suosittelen kokeilemaan. Romanttisuus on joskus hyvästä!

      Poista
  3. Kaunis!Valokuvasi on upea!

    VastaaPoista
  4. Ihan mielettömän kiva tää leiska! Ja siis kuulostaa upealta toi reissu! Olis kyllä ihana joskus uskaltautua ja lähteä jonnekin ihan vaan tekemään sitä ittiään!!!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.