Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Huopamunat

Huovutusohje


Noniin, tadadaa! Kolmos luukun aika!


Tänään on aika upottaa kädet saippuaan!

Iloisen värisiin muniin tarvitset haluamasi väristä villaa, mäntysuopaa, vanhat sukkahousut ja muovisen muna-aihion (esim tälläisen). Lisäksi tarvitset kulhon johon saat lämmintä vettä.

Kieputa villaa ohuena kerroksena muovimunan päälle. Sikin sokin, ristiin rastiin. Mitä ohuempia kerroksia saat villasta kuorittua, sitä helpommin villa huopuu. Kun villaa on mielestäsi sopivan suuri möykky peittämään muovin näkyvistä voit hellävaraisesti pyöritellä munaa käsissäsi ja ikään kuin kuivahuovuttaa munaa. En tiedä onko tästä vaiheesta erityisesti mitään hyötyä, mutta itse tulee niin tehtyä että näkee miten se villan väritys ja muu lähtee menemään ja samalla tunnusteltua villan paksuutta.

Tämän jälkeen tulee niksi pirkka osuus. Leikkaa sukkahoususta jalkaterät irti ja tunge muna villoineen päivineen varovasti sukkahousun sisälle. Yritä katsoa, että valkoista pintaa ei pääse lipsahtamaan näkyviin.

Aloita huovutus! Upota muna ihanan lämpöiseen veteen jossa joko olet liottanut saippuaa, tai itse tykkään hieroa käsiäni välillä saippuaan. Tyyli on vapaa, mutta pakollinen. Huopuakseen villa tarvitsee lämpöä, saippuaa ja liikkettä. Aloita villan huovuttaminen varoen, kuin silittäisit vasta kuoriutunutta pääsiäistipua ja villan huopuessa tiukenna otetta. Lopuksi voit käsitellä villaa jo aika karskein ottein.

Ota huopamuna pois sukkahousun sisältä kun kuidut ovat tarttuneet toisiinsa, mutta ennen kuin ne ovat tarttuneet sukkaan! Sukkahiusun tarkoitus on helpottaa huopumisen ensivaiheita, koska se pitää villakuidut paikoillaan.

Kun villa tuntuu huopuneelta, pääsiäismunan ollessa kyseessä on huopumisaste lähinnä makukysymys, alkaa huuhtelu. Huuhdo saippua pois huuhtelemalla munaa ensin kylmässä, sitten kuumassa jne. kunnes saippua on irronnut ja muna on saanut lopullisen muotonsa ja huopumisasteensa. Päätä huuhtelu kuumaan veteen.

Iloisia hetkiä munien parissa!

2 kommenttia:

  1. Oi kiitos, tämä ohje tuli kuin tilauksesta. Olin suunnitellut tuollaisia huopamunia, mutten ole huovuttanut koskaan muuta kuin lapasia pesukoneessa.

    VastaaPoista
  2. Nämä on helppoja tehdä! Onnistuu lastenkin kanssa. :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.