Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

perjantai 27. huhtikuuta 2012

IS:n satoa

Kaiken juoruilun ja muun höpöttämisen lomassa ehdin myös skräpätä. Tämän leiskan tein alusta loppuun viikonlopun aikana.


Tässä on taustana Note to self sarjan korkkikitaululta näyttävä paperi. Ostin sen IS:stä kun olin ihaillut paperisarjaa jo netissä. Tää kyseinen paperi kuitenkin oli vähän että nounou. Otin sen sitten jostain kumman syystä ekaksi paperiksi minkä käytin ja kummaa kyllä, aloin tykätä siitä! Ja nyt se on mielestäni tosi hieno!

Koristeista sen verran että perhonen on aijemmin itsetekemäni alkoholimuste koriste ja pieni rosetti yläkulmassa on fiskarssin leikkurilla tehty, kiitos lainasta Mia!

Ylempi keltainen maalituhru ei ihan menny kun strömsössä, mutta muuten olen tähän tyytyväinen. Ja sen tekeminen oli hauskaa. Ehkäpä mahtavan pöytäseuran takia! Terveisiä vielä Riikalle, Sarille ja Mialle!

9 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä kiva tyyli, tykkään miten saat rouheutta ja raikkautta ja ilmaa yhteen ja samaan leiskaan!

    Pistin muuten jo lihoiksi yhden vanhan kirjan altered book -tarkoitukseen ja odotan viikonloppua, että pääsen liimaamaan sen vinkkaamallasi tavalla...

    VastaaPoista
  2. Kuvanakin hieno, mutta luonnossa vieläkin komeampi! Kiitos musteiden lainasta viikonlopun aikana! Ja mahtavasta pöytäseurasta tietysti myöskin - otetaan joskus uusiksi, jooko?

    VastaaPoista
  3. Voi että näyttää hyvälle! Mäkin ostin noita note to self -papruja, tosin pienen lehtiön vaan. Musta toi korkkitaulupaperi oli just ihanin!

    VastaaPoista
  4. Marie, kiitos kivasta palauutteesta. Ja tosi mahtavaa että innostuit altered bookeista. Kannattaa ajatella niin että ensimmäinen on harjoitusversio. Luin itseasiassa jostain eng. kielisestä blogista että AINA pitää olla kaksi kirjaa, se "oikea" ja sitten se mihin harjoittelee tekniikoita ja muuta. Mutta voit aravata mikä mun mottoni on. Lahjattomat harjoittelee ;)

    Puuhis, Kiitos!

    Riikka, kiitos kiitos! Aivan varmasti otetaan. Oli tosi kiva tavata ja skräpätä yhdessä!

    Anski, mulla oli joku ennakkoluulo, tai sitten olin vaan hitaasti syttyvä :D

    VastaaPoista
  5. Näyttää tosi kauniilli! Rosoiselle, mutta kauniille! :)

    Harmittaa ihan vietävästi, etten saanu aikaaseksi tulla hipelöömähän sitä sun Pariisi-miniä. Aina kun olin tulossa, teidän paikat oli tyhjänä. :)

    VastaaPoista
  6. Korkkitauluhan oli just jesjes!

    Hieno leiska ja oli tosiaan mahtavaa seuraa! :-)

    VastaaPoista
  7. Sä sait korkkitaulun kyllä melko mahtavan näköiseksi.
    Ja Puuhiksen kanssa samaa mieltä, sun töissä on kivoja yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  8. Marika, Kiitos kommentista ja 0lisit vaan hipelöinyt! :)

    Sannika, yllytyshulluna otin sanasi haasteena ja kannatti!

    Napsuliini, kiitos kommentista!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.