Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

torstai 25. heinäkuuta 2013

Arvonta!

Heippa kaikki!

Lupasin facebookin puolella, että pitäisin pienet arpajaiset kun 300 tykkääjää tulee täyteen. Nyt ollaan melkein siellä, omien laskujeni mukaan puuttuu kaksi tykkääjää. Siis 2. Kaksi. Kax. Wau! Ja mulla on lauantaina synttärit! Lisäksi juten ehkä jo olet huomannutkin, blogini ulkoasu on muuttunut! Että aihetta juhlaan kyllä riittää!

Uusi blogi on tehty yhteistyössä Australialaisen Em Stafracen kanssa niin, että minä olen ideoinut ja Em on toteuttanut. Käytimme ensin Pinterestiä apuna. Keräsin supersalaiselle listalle kuvia, värejä ja elementtejä, joiden avulla Em sai käsitystä siitä millaista tyyliä hain ja mistä pidin. Kun jonkunmoinen punainen lanka alkoi hahmottua sain häneltä ideoita hyväksyttäväksi. Häneltä tuli paljon hauskoja ideoita joita en itse edes osannut toivoa ja toisaalta oli helppoa myös sanoa että tuosta en tykkää, tai että tuohon vielä jotain. Kaiken kaikkiaan yhteistyö oli helppoa ja hauskaa. Mielestäni hyvä esimerkki siitä kuinka maailma onkaan pienentynyt.

Voin lämpimästi suositella Emmaa jos kaipaat blogiisi persoonallista ilmettä. Muita hänen tekemiään blogin ulkoasuja pääset katsomaan täältä. Jos uudesta blogiulkoasusta haaveilee, niin kannattaa olla ajoissa, Em on buukattu jo koko loppuvuodeksi.

Mutta asiaan!

Kiitos teille kaikille bloginilukijoille. Olette mahtavaa porukkaa, enkä voi kyllin kiittää kaikesta siitä tsempistä ja motivaatiosta jota olen teiltä saanut. Itse olen nykyisin siirtynyt lukemaan blogeja feedlyn kautta, joten sangen harvoin tulee jätettyä komentteja. Todella ikävää. Tunnen siitä pientä huonoa omaa tuntoa ja yritän syksyn mittaan tsempata asian suhteen!



arvonta


Teen inventaariota askartelutarvikkeistani ja kuten ehkä tiesitkin, laitoin eilen aikamoisen kasan leimasimia myyntiin. Löysin samalla yhden lunastamattoman kitin! Lisätietoja kitistä löydät täältä. Lisäksi kitin voittaja saa kaupan päälle Skräppäyksen perusteet verkkokurssin. Palkinnon arvo on yhteensä 50 euroa.

Jos voittaja itse sattuu olemaan konkari, voi kurssin lahjoittaa eteenpäin vaikka ystävälleen joka on innostunut aiheesta, muttei oikein tiedä mistä aloittaa. Kitti sisältää 7 kaksipuoleista kuviollista paperia mm. sellaisilta merkeiltä kuin 7 Dots studio ja Colorconspiracy. Lisäksi setissä on aakkostarroja, pitsiä, nappeja, höyheniä, koristeita ja pussillinen chipboard tähtiä.



Jokaisella on mahdollisuus saada viisi arpaa. Kustakin toiminnosta saat yhden arvan ja voit vapaasti valita sen kuinka monella millä konstilla haluat osallistua. Kerro kommentissasi myös kuinka monella arvalla osallistut.






  • Tykkää blogistani ja Paperilla -lehdestä facebuukissa, voit kutsua kavereitakin, kaikille tilaa riittää! (1 arpa per tykkäys)
  • Jaa puhekupla blogissasi tai facebooksivullasi ja kerro arpajaisista! (1 arpa)
  • Liity postituslistalleni, saat tietoa kursseista ja tapahtumista! (1 arpa)
  • Kerro kommentteihin millainen olisi sinun unelmiesi paperiaskartelulehti. Millaisia juttuja haluaisit lukea, miten usein se ilmestyisi? Mistä sinä olet kiinnostunut? Mitä ainakaan et kaipaa? (1 arpa)



  • Paljon onnea kaikille arvontaan osallistuville! Toivottavasti tykkäätte blogini uudesta ilmeestä.

    Photobucket

    52 kommenttia:

    1. Hieno uusi ilme! Minä tykkäisin ihan oikeasta fyysisestä, suomenkielisestä lehdestä, jossa olisi paljon erilaisia tekniikoita, esiteltäisiin suomalaisia osaajia (ehkä myös heitä, joita ei tapaa verkossa) keskittyen kortteihin ja skräppäykseen. En ole juurikaan kiinnostunut kolmiulotteisista projekteista, kun en niitä tee. Tarkoitan jotain "hyödyttömiä" koristeita. Eikä yhtään lasten askartelua, kun niitä on jo jokaisessa suomalaisessa lehdessä. Ja ehdottomasti paljon erilaisia tyylejä (eli vierailevia DT:itä tai muuten monipuolisia osaajia).

      Kolmella arvalla mukana, tykkään molemmista sivuistasi naamakirjassa.

      Ps. Luen itsekin blogeja feedlyn kautta. Saa vinkata hyvää appsia (iPadille), jolla voisi sekä lukea että jättää kommentteja.

      VastaaPoista
    2. Kiva uusi ulkonäkö :)
      Kaikki tekniikat kiinostaa ja samoin kun edellinen, ei mielellään lasten askartelua.

      Viidellä arvalla mukana upeassa arvonnassa.

      VastaaPoista
    3. Hei Hieno uudistettu blogi ja sinulla on aina niin ihani töitä esillä. Kyllä silmä lepää kun töitäsi katselee.Juu, tottakai mukaan arvontaan. Tykätty on ja jaettu fb ja blogi :)

      VastaaPoista
    4. Noniin.. Tykätty, molemmista fb-sivuista, Kupla jaettu fb:ssä ja postituslistallekin änkesin itteni.

      Minulle mieluinen askartelulehti olisi suomenkielinen ja sisältäisi luonnoksia ja erilaisten korttimallien taitteluohjeita. Lehdessä olisi vinkkejä materiaalien monipuoliseen käyttöön. Ja paljon kuvia innostavista töistä. Lehti saisi ilmestyä kerran kuussa.

      (Onks mulla ny sitte 5 arpaa.. mää meinaan tahon ton sun kurssin ;) )

      VastaaPoista
    5. Molemmista fb sivuista tykätty sekä blogista ja kupla jaettu fb sivulla. 3 Arpaa ?

      VastaaPoista
    6. Viisi arpaa minulle. :) Upea ja selkeä uusi ulkoasu!

      Lehdeltä toivoisin samaa kuin yllä, ei lasten askartelua. Uudet tekniikat kiinnostaa aina tai vanha tekniikka uudelle käyttökohteelle. Eniten kiinnostaa skräppäys ja korttiaskartelu, myös mixedmedia talut yms. :)

      VastaaPoista
    7. Yay CONGRATULATIONS on your fabbo blog Minna xoxox

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Thank you so much Em! It was great to work with you :)

        Poista
    8. Kolmella arvalla minäkin mukana. Lapsiaskarteluja en kaipaile. Uudet tekniikat, laitteet ja materiaalit kiinnostavat kovasti. Kiinostuksena on kortit, skräppäys, mixed media ja ehkäpä joku tuunaus. Kerran kuussa olisi sopiva ilmestymisväli, tai hiukan harvemminkin jos lehti olisi oikeasti kiinnostava ja innostava. Mukava olisi nähdä erilaisia tekijöitä ja muutakin kun perussööttiä.

      VastaaPoista
    9. Tykätty sivuista ja liitytty postituslistalle.

      Askartelulehden toivoisin painottavan ekologisuutta. Eli kierrätysmateriaaleja, itsetehtyä ja totaalisen luovaa hommaa. Toivoisin juttuja eritasoisille harrastajille: aloittelijalle simppeleitä, joilla saadaan intoa heräteltyä, ja konkareille haastetta. Ohjeissa voisi olla aina muutama halvalla tehtävä ohje, joihin ei tarvitsisi mm. kalliita paperipakkauksia ostella.

      Neljä arpaa.

      VastaaPoista
    10. onnea uuden lookin johdosta!! ihan mahtavan hieno :)!!

      VastaaPoista
    11. Todella piristävät ja tyylikkäät sivut! Onnittelut!
      Neljällä arvalla mukana.
      Haluaisin laajasti paperiaskarteluun liittyviä juttuja ja ohjeita. Korttiaskartelua, art journalingia, mixed mediaa, skräppäystä, paperikoristelua yms. Ja juttusarja vierailusta askartelijan/askarteluyrittäjän kotona olisi kiva. Suomalainen lehti voisi ilmestyä esim. 4x vuodessa, jotta sen taso pysyisi korkeana.

      VastaaPoista
    12. Olen melko uusi seurailija näillä sivuilla, mutta ihanan inspiroivalle ja positiiviselle vaikuttaa. Kiitos, tämä on ollut mukava löytö :)

      VastaaPoista
    13. Ihana uusi ulkoasu! Ja hurja määrä tykkääjiä facen puolella :) Itsekkin kuulun heihin. Kolmella arvalla siis mukaan (facebook x2 + kupla blogissa).

      VastaaPoista
    14. jotenkin tulee mieleen ihan sinä ja sun tatskat tästä ulkoasusta eli varsin onnistunut siis!!!
      mukana neljällä arvalla.
      toivoisin paperillasta mahdollisen monipuolista. siis muutakin kun kortteja ja skräppäystä ja muutakin kun mixed mediaa. varsinkin art journaling kiinnostaa sekä kaikennäköiset paperin monet mahdollisuudet origameista mobileihin ja koristeisiin yms ja joku kiva DIY tyyppinen-juttu (joka lehdessä) olis kiva.
      en kaipaa mitään leimakuvakortti-jutuja tai kortin taitteluohjeita tms enkä mitään kamalaa määrää luonnoksia. (luonnosidoita voi tietysti olla valmiiden "galleriasivujen" kanssa tai haasteen muodossa.)

      VastaaPoista
    15. Neljä arpaa minulle! :) (2x facebook, postituslista ja kommentti)

      Ylhäällä onkin jo hyvin sanottu omat toiveeni; Fyysinen lehti olisi omasta mielestäni ehdottomasti mukavampi, mutta sen toteuttamisessa on tietysti omat haasteensa... Itse olen hurahtanut täysin ruotsalaiseen INZPIRA-lehteen, ja toivoisin PAPERILLA-lehdeltä vähän samanlaisia asioita:
      Monipuolista paperiaskartelu! Skräppäystä, Art journlausta, korttiaskartelua, Project lifea, smashia, mixed mediaa, koristeita...
      Ohjeita leiskojen kokoamiseen ja uusien tekniikoiden opetteluun. Pelkkiä skräppileiskojen kuviakin on tietysti kiva katsella, mutta harvoissa lehdissä / blogeissa tms. on esimerkiksi kuva-kuvalta ohjeita, jotka saattaisivat olla varsinkin uudenlaisten tekniikoiden kohdalla hauskoja!
      Nimenomaan aikuisille suunnattu lehti, ei lasten vessapaperipupu-askarteluohjeita (kivojahan nuo ovat, mutta niitä löytyy paljon muista askartelulehdistä).
      Kilpailut, arvonnat ja haasteet olisivat huippuja!

      VastaaPoista
    16. OK, this is waaaaaay cool!!!! It looks like your favourite tattoo shop!!! Huge congratulations Minna, it looks really, REALLy cool!

      VastaaPoista
    17. Moi!!
      Viisi Arpaa minulle! JEiii!! (Ei ollut edes vaikea kerätä "fanittajana"
      Tykkään lukea skräppäyksestä ja kortteilusta juttuja. Liittyen niiden tekoon, tapahtumiin ja ihmisten omakoht. kertomiuksia. Ohjeet on pirsistäviä kun harvoin itse pääsee tapahtumiin paikanpäälle kokeilemaan ja muutenkin oppii uutta. Luen askartelu- ja käsityö lehtiä muutenkin laidasta laitaan esim. Ihana, Taika, 101 Ideaa, jne..
      Haaveena olisikin osallistua tapahtumaan tai verkkokurssille.. ei vaan ole vielä rohjennu.
      Lämpimiä heinäkuun viimeisiä päiviä!!

      VastaaPoista
    18. Kiva arvonta!

      Toivoisin nimenomaan skräppäykseen, artjournal-tyyppisiin töihin, ja mixedemediaan painottunutta lehteä. Perus paperikorttilehtiä tuntuu jo löytyvän pilvin pimein (no ei nyt ihan mutta kuitenkin). Suomalainen skräppilehti olisi tosi jees, tietenkin kera hyvien kilpailuiden ja tasokkaiden tekijöiden käsistä ;)

      Yksi arpa.

      VastaaPoista
    19. hieno uusi ulkoasu! ja huima määrä FB-tykkääjiä :). mukana arvonnassa kolmella arvalla :).

      VastaaPoista
    20. Ulkoasusta tykkään, hieno:)
      Tykätty siellä ja täällä, eli FB:ssä molemmista, liityin postituslistallekkin ja kuplan laitoin blogiini.
      Lehteen ei ainakaan mitään lastenjuttuja, niitä on lehdissä ihan tarpeeksi!
      Kaikenlaisia uusia juttuja, luonnoksia... Kerran kuussa olisi varmaan sopiva ilmestymisväli, ja ihan oikeana paperilehtenä tykkään lukea.

      VastaaPoista
    21. Niin ja viisi arpaa taidan saada:)

      VastaaPoista
    22. Kerran kuussa tai jopa harvemmin ilmestyvä askartelulehti olisi hyvä, mieluummin paksu pläjäys harvemmin kuin ohut läpäre usein. Monet tuolla ylempänä sanoo ei lasten askarteluille, mutta minusta sellaisiakin voisi olla, edes aukeaman verran. Lehdessä olisi mielenkiintoisia uutuuksia, tekniikoiden esittelyä, ohjeita ja paljon mallitöitä. Askartelijoiden haastatteluja, lukijoiden tekemiä töitä. Monipuolisesti eri aiheita, skräppäystä, kortteja, tuunaamista, koruja ym ym. 3 arpaa mulle! Upea uusi ulkoasu.

      VastaaPoista
    23. Uusi ulkoasu on upea!

      Minä kaipaisin ainakin skräppäykseen liittyiviä juttuja ja siltä pohjalta, että ihan aloittelijana pääsen hommaan käsiksi. Esim. ne sun yheltä sivulta löytyneet mallipohjat asetteluun oli mielestäni tosi jees juttu! Tällä hetkellä tuntuis ettei lapsille tarkotettuja ohjeita, mutta toisaalta taas...jos ois vaikka jotain uutta vaihteeks. Tuunaus kiinnostaa myös.

      Mukana viidellä arvalla.

      Kiitos vielä sinulle tästä ihanasta blogistasi!

      VastaaPoista
    24. Uusi ulkoasu on tosi hieno! Aivan ihanat bannerit ja sivupalkin linkit. Taustakuva loppuu mulla ruudun alaosasta vähän kesken, se on 1000 pikselin korkuinen ja ruutuni on 1200 pikseliä. Ehkä Emma voisi tehdä siitä seamless tilen ja laittaa repeatille? (Hyvää suomea :)

      Mukana toistaiseksi kolmella arvalla (tykkäys + tykkäys + kommentti), kommentoin vaikka uudestaan jos laitan kuvan blogiin.

      Unelmieni paperiaskartelulehti ilmestyisi kerran kuussa, sisältäisi skräppäystä, kortteilua, mixed mediaa ja art journalingia. Hienoja kuvia ja inspiroivia ihmisiä. Voisi olla haastatteluja ja kuvauksia jonkun työn syntymisestä, tekniikkaohjeita, haasteita ym. Sekä ulkoasu että kieliasu voisivat olla huolitellut. Mielellään EI liian juhlapainotteinen niin että joka lehti olisi täynnä vuodenaikaan liittyvää juhlaa (vrt. amerikkalaisten New Year, Valentine's Day, St. Patrick's Day, Easter, Mother's Day, weddings/graduations, 4th of July, back to school, fall, Halloween, Thanksgiving, Christmas). Ennemmin teemanumeroita jonkun tekniikan tms. ympärille.

      VastaaPoista
    25. Onnea uudesta ulkoasusta ja synttärien johdosta tietenkin Ulkoasu on UPEA. Luulen, että tämä Paperilla-lehti voisi olla just se mitä Suomesta puuttuu, jos tässä esitellään vähän erilaisempia juttuja kuin Ihanassa ja Taika-lehdessä. Ne lehdet on ihan kivoja, mutta aika vähän niissä on sellaista mistä itse tykkään. Askartelijoiden haastattelut on hyvä idea, on kiva aina tietää eri tyylin askartelijoiden töistä ja askartelijasta. Kuten tuolla aiemmin on mainittu, kannatana minäkin kotimaista lehteä joka painoittuisi, mixed media, skräppäys, artjournal tyylisiin juttuihin. ATC-korttijuttujakin saisi olla, koska niitäkin voi tehdä vaikka millä tyylillä. Olen kyllä tykännyt ja klikannut kaikki mahdolliset, mutta en osallistu nyt arvontaan ihan siksi, koska voitin jo aiemmin blogissasi mahtavan palkinnon. Kiitos siitä vielä. Halusin kuitenkin kommentoida.

      VastaaPoista
    26. Yhdellä arvalla mukaan. Kiersin kesälomalla kotimaata ja olisi ollut todella kiva, jos jossain olisi ollut saatavilla Suomen kartta, johon olisi ollut merkittynä hyvät askarteluliikkeet. Vastaavia listojahan on joskus ollut naisten lehdissä eli lukijat ovat saaneet ehdottaa hyviä käyntikohteita eri puolella Suomea. Jutussa mainituille liikkeille voisi myös myydä mainostilaa.

      VastaaPoista
    27. - tykätty fbssä molemmista
      - jaettu fbssä kupla
      - pyrkimys postituslistalle liittymisestä (laitoin meiliä, kun en hoksannut mistä liityn)
      - unelmieni lehti on kaikkea mitä on jo ehdotettu sekä sellainen pikku vinkkinurkka vasta-alkajia ajatellen: esim. mä sain hyviä pieniä neuvoja, kuten että kun on leikannut kuvan, sen reunat voi tasoittaa kynsiviilalla tms. ja halutessaan laittaa mustetta jne. Mä en olisi mistään keksinyt edes etsiä sellaisia vinkkejä. Kaikki oli niin uutta. Ja tykkään kun on moderneja juttuja. Mielestäni usealla suomalaisella taitajalla työt ovat taidetta.
      Ihanaa kesänjatkoa ja helteisiä päiviä toivottelen:
      Saila S.

      VastaaPoista
    28. Yhdellä arvalla mukana, kiitos.

      Unelmien askartelulehti olisi painettu mattapintaiselle paperille (tyyliin Mollie Makes) ja ilmestyisi n. kerran kuukaudessa. Kuvat olisivat kauniita ja selkeitä. Itse paperiluomuksien lisäksi olisi välillä kivaa lukea myös tekijöistä ei-askartelumielessä (esim. millaisesta musiikista, elokuvista, sisustustyylistä jne. pitää). On aina myös mielenkiintoista nähdä missä ihmiset askartelevat ja miten ihmiset säilyttävät askartelutavaroitaan. Toivon näkeväni myös selkeitä ja pelkistettyjä, mutta kekseliäitä kortteja. Yleensä lehdet tuntuvat suosivan romanttisia ja runsaita kortteja (jotka ovat myös ihania!), mutta harvemmin näkee näitä less is more kortteja, esim. Doodle hahmoilla. Laite ja työvälinearvostelut voisivat myös olla hyviä (jos niissä myös kritisoidaan tarvittaessa, ei vaan olla mukavan kilttejä). Kirja ja lehtivinkkejä lukisin myös mielelläni (ulkomaalaiset askartelukirjat ja lehdet). Ja joulunumero pitäisi aina olla superpaksu ja superihana. :)

      VastaaPoista
    29. Hieno uusi ulkoasu. Wau. Osallistun kolmella arvalla arvontaan. 8)

      VastaaPoista
    30. tosi kiva uus ilme sivuillasi =) 3 arvalla mukana!

      VastaaPoista
    31. Itsellä kiinnostus on siirtymässä valmismatskujen käytöstä simppelimpään ilmaisuun. Journaling ja altsuilu kiinnostaa jo enemmän kuin skräppäys, mutta skräppäyskin on jees. Kirjojen tekeminen kiinnostaa myös.

      Ymmärrän, että sponsorit on pidettävä tyyytyväisinä, mutta silti toivon, ettei menisi ihan kaupallisten toimijoiden esittelyksi ja välineurheiluksi. Työn kuin työn lähtökohta pitäisi olla jokin muu kuin leimasin, stanssi tai leikkuri.

      Enemmän itse tehtyä, enemmän luovia ideoita, vähemmän kaupallista rompetta -siinä resepti unelmieni lehteen.

      VastaaPoista
    32. 4 arpaa kisassa meikäläiseltä. Minulle nämä jutut ovat ihan uusia, eivätkä kaikki termitkään ole vielä kovin tuttuja, mutta jostainhan sitä on aloitettava :) Yllä onkin jo mainittu hurjan monta hyvää vinkkiä lehden suhteen, mm. tekijöiden esittelyt kiinnostaa, vinkkinurkka, lehti- ja kirjavinkit sekä eri tekniikoiden esittely, muttei tosiaan pelkkää "välineurheilua" kuten edellinen kirjoittaja hyvin ilmaisi:) Ilmestymistiheys olisi kiva esim. 4-6 kertaa vuodessa.

      VastaaPoista
    33. Yhdellä arvalla mukaan. Unelmieni digilehti antaa ihan perusohjeista alkaen ohjeita digiskräppäykseen, skräppäykseen, mixed mediaan, erilaisiin kirjasiin, art journal-juttuihin, atc-kortteihin, erilaisiin korttitekniikoihin tyyliin aloittelija, kokenut harrastaja, taituri. Näyttää mallitöitä: monimutkaisia ja yksinkertaisia. Esittelee taitavia tekijöitä ja heidän töitään. Esittelee ja arvostelee vanhoja ja uusia laitteita ja niiden käyttöä. -Myönnän, olen välineurheilija ja ostelen kaikenlaista, mikä sitten jää käyttämättä-. Lehti unohtaa täysin lastenaskartelut! Niitähän on riittävästi muissa kotimaisissa askartelulehdissä! Lehti ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa. Teemanumerotkin voisi olla hyvä ajatus, siis rakentuen joihinkin tekniikoihin, juhliin jne. Vinkkinurkka tietysti mukaan.

      VastaaPoista
    34. Upea ulkoasu! Kolmella arvalla mukana.

      Minäkin toivoisin, ettei juhlat (joulu, pääsiäinen, vappu tms.) ole etusijalla. Toivottavasti saatte esimerkiksi esittelyihin tai töiden muodossa mukaan ihmisiä, jotka eivät ole aktiivisia nettimaailmassa, jotta saadaan töihin monipuolisuutta myös sitä kautta.

      VastaaPoista
    35. Hienoja juttuja ja ideoita paljon. olen lukijasi myös. x_unrated at hotmail.com

      VastaaPoista
    36. Kaksi arpaa, tosi kiva uudistus sivuilla :).
      mariestrange(at)hotmail.com

      VastaaPoista
    37. Kolme arpaa (2 Facebookista ja yksi kommentista) :)

      Hyviä kommentteja on tässä jo sanottu. Itse toivoisin myös "aikuista" lehteä, jossa olisi esitelty erityylisiä töitä ja niiden tekijöitä. Yksi hauska ajatus voisi olla myös ns. ongelmanratkaisu-palsta, jossa lukijat voisivat kysyä tekniikoista tai muista askartelun ongelmakohdistaan ja vastauksissa voitaisiin antaa vinkkejä miten tuota ongelmaa voisi kokeilla ratkaista.

      Ja lopuksi, todella hieno uusi blogin ulkoasu!

      VastaaPoista
    38. Toivon ohjeita, ideoita kierrätysmateriaalista uusiin tuotteisiin ja etenkin atc ja art journal-juttuja.

      VastaaPoista
    39. Toivon ohjeita, ideoita kierrätysmateriaalista uusiin tuotteisiin ja etenkin atc ja art journal-juttuja.

      VastaaPoista
    40. Tosi kivan näköiset uudet sivut!
      Mukana arvonnassa fb tykkäys arvoilla ja postituslista-arvalla :)
      Minä toivoisin ihan paperilehteä, mitä voisi sitten myöhemminkin selailla ja fiilistellä. Paljon kaikkea erilaista, paperiaskartelua, skräppäystä, mixed mediaa, art journalia, ATC kortteja... Juttuja tekijöistä töiden takana, varsinkin kotimaisista taitajista. Lehti saisi ilmestyä vaikka muutaman kuukauden välein, tai vaikka 3 kertaa vuodessa. Sitä odotellessa :)

      VastaaPoista
    41. Mukana! Blogisi on uusi tuttavuus ja tykästyin heti! Monipuolinen paperiaskartelulehti upeilla ja inspiroivilla kuvilla + ohjeilla kiinnostaisi. Erilaiset tyylit, ohjeet, mallit, ideat ... Skrppäystä, leimailua, ATC:t, korttitekniikat ...

      VastaaPoista
    42. Heips, mukana kolmella arvalla (kommentin lisäksi fb-tykkäys ja postituslista). Päädyin blogiisi Ihana-lehden kautta, sivustosi vaikuttaa monipuoliselta ja sivuston ulkonäkö on upea. Olen kotitarvekorttiaskartelija, ja suosin paljon kierrätysmateriaaleja. Monet edellä vilahtaneista termeistä ovat minulle täysin uusia, mutta kuten joku aiemmin jo mainitsi, myös minun unelmieni paperiaskartelulehdessä olisi myös pelkistetympään makuun sopivia ohjeita eikä pelkkää runsasta, romanttista ja ylitsepursuavaa tyyliä. Art journaling uutena tuttavuutena ihastuttaa myös. Sopiva ilmestymisväli tosiaan muiden sanoin 3-4 kertaa vuodessa, jotta niitä askarteluja sitten ehtisi myös tehdä :)

      VastaaPoista
    43. Kai minäkin kolmella, ja mukava saada uutta ...

      VastaaPoista
    44. Mukaan kolmella arvalla! Aikuisille suunnattuja askartelujuttuja toivoisin lehdessä enemmän. Aloittelija kun olen niin kaikki kiinnostaa :)
      Terkuin Marika k. Jns

      VastaaPoista
    45. Ihanat uudet sivut.Tuun mukaan ainakin kolmella arvalla.
      Unelmieni askartelulehti no siinä ois paljon paperiaskartelua ,korttejen sekä skräpp'äyksen ja itse tektyjen koristeitten tekoa.
      Jotakin Craft Stamperin ja Inspiran tyylistä .Paljon kuvia ,tekniikkoiden opettelua,tekijöiden haastatteluja ja painettuna paksulle mattapintaiselle paperille.

      VastaaPoista
    46. viidellä arvalla mukana!

      Tahtoisin mukaan luovaa lasten askartelua, sotkemista ja erilaisilla pinnoilla ja materiaaleilla tekemistä :) Kyllä ne ipanatkin tykkää ja tarvii jotain muuta välillä kun niitä vessapaperirullatonttuja ;)

      Tekniikkajutut ja ohjeita eri juttuihin senttiohjeistuksilla kiitos :) Kun noita ameriikan mittoja ei aina jaksais laskeskella...

      VastaaPoista
    47. 3 arpaa laitetaan minun nimelläni. :)
      (2x tykkäykset ja lehti-ideaa. )
      Minun unelmieni askartelulehti pitäisi sisällään värikkäitä kauniita kuvia ja selkeitä ohjeita. Korttiohjeita ja ideoita, koruilua, skräppäystä ja tuunausta papereilla. Kierrätys kuuluisi osana aihepiireihin ja tekniikat. Leimaustekniikkaa, väritekniikkaa, mixed mediaa, art journalia.. Mitä kaikkea on olemassakaan?! Kilpailuja, haasteita, tilaajalahjoja...

      VastaaPoista
    48. 3 arvalla mukana. Unelmieni askartelulehti sisältäisi erilaisia ohjeita aloittelijoille helpompia, edistyneille ja taitajille vaikeampia, vaikka ihan sama aihe/materiaali/tyyli. Joka lehdessä esim. yksi juttu kierrätyskamoista tehdyistä aineista. Tekniikoista kaikkea mitä voi tehdä, mielellään ohjekuvien kera esiteltyinä. Ja vaikka useat ei pidä jostain, niin varmaan pitäisi olla ns. kaikille kaikkea isomman lehden verran, kuten IHana-lehdessä taikka sitten eri numerot käsittelisivät teemoja, art journaling, kortit, mixed media, korutekniikat (niistäkin on kyllä paljon muuallakin), ja silloin voisi juuri näiden tekniikoiden harrastelijoiden, ammattilaisten ja erityylisten/tasoisten haastatteluja, kuvia, malleja esitellä. Siis suomalaisten. Mutta miten tuo kootaan - se on varsinainen haaste! Lehti voisi ilmestyä 4-6 krt vuodessa ,muuten tulee liian raskaaksi tai pitäisi olla valtava joukko tekemässä sitä. Avustajia tarvitaan, vakituiset DT:t, vierailevat DT:t. Sponsorit yms. Haasteet, kilpailut, eng. ns. Giveawayt.. innostaa ostamaan lehden paperisena tai nettiversiona, eli jokin porkkana saa ne englanninkieliset/suomenkieliset lehdetkin liikkeelle...

      VastaaPoista
    49. 3 arvalla mukana (tykkäykset+postituslista). =0)

      VastaaPoista

    Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

    Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.