Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Torronsuolla

Tänä kesänä olemme viettäneet runsaasti aikaa mökkeillen. Meillä on mökki Tammelassa, juuri sopivan ajomatkan päässä kotoa. Mökki ei sinällään ole mullistavan hienolla paikalla, mutta siitä on lyhyet etäisyydet sekä Liesjärven kansallispuistoon, että Torronsuolle.


Olin koko lomaviikon haaveillut retkestä suolle, mutta sopivaa (sateetonta) päivää ei tuntunut tulevan. Lopulta kuitenkin pääsimme matkaan ja löysin elämäni ensimmäiset lakat! Olen kerran aikaisemmin löytänyt yhden ylikypsän lakan. Ei sillä, en juuri ole niitä etsinytkään. Tällä kertaa saalis oli toista maata. Ei suuri, mutta meille hilla-amatööreille ruhtinaallinen. Lähes litran verran herkullisia marjoja.


Lapset nauttivat suolla rämpimisestä ja marjojen syömisestä. Koska ilma oli kolea, ei suolla ollut paarmoja tai muita öttiäisiä. Pilvinen sää toi mielestäni myös hyvin esille maaston upeat värit.


Lakkojen lisäksi suolta löytyi valtavan kokoisia mustikoita. Tyttäreni sanoin isoja, mutta hyviä!


Torronsuolla on helppoa liikkua pitkospuita pitkin. Lakkoja täytyy katsoa hieman pitkospuiden ulottumattomista, mutta eksymistä ei tarvitse pelätä, ainakaan jos kauhean kauaksi ei lähde seikkailemaan.


Voin lämpimästi suositella Torronsuota kaikille kotimaan luontokohteista kiinnostuneille.


Palatakseni vielä lakkoihin. Nautimme ne leipäjuuston kera. Pikaohje herkulliseen paistokseen. Lämmitä leipäjuustopalat kermassa, mausta kanelilla ja hunajalla. Tarjoile lämpimänä tuoreiden lakkojen kanssa. Nam!

Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.