Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

tiistai 22. tammikuuta 2013

Musteiden käyttö skräppäyksessä


Musteista!


Skräppäyskursseilla tulee usein puhetta musteista. Musteita on moneen lähtöön ja alussa voi olla hankalaa hahmottaa minkä musteen hankkisi tai minkälaisen musteen omaan työhönsä valitsisi.
Tähän kysymykseen ei ole olemassa yksiselitteisesti oikeaa vastausta. Musteita on olemassa erilaisia, eri käyttötarkoituksiin soveltuen.

Pääsääntöisesti musteet jaotellaan peittäviin ja läpikuultaviin musteisiin. Musteiden kanssa on myös hyvä tietää ovatko ne vesi-, liuotin-, vai öljypohjaisia. Musteen valintaan vaikuttaa erityisesti se, millaiselle pohjalle mustetta halutaan käyttää.


Useimmissa musteissa on pohjassa informaatiota musteen soveltuvuudesta erilaisille pinnoille. Jos tietoa ei omasta musteesta löydy, kannattaa varovasti kokeilla omaa mustetta halutulle materiaalille.

Vesiliukoiset musteet


Vesiliukoiset musteet reagoivat aina veteen. Tämä kannattaa pitää mielessä kun värejä kerrostetaan. Vesiliukoisia musteita ovat esimerkiksi Distress Inkit. Distress inkit ovat mainioita musteita erilaisten taustojen ja efektien tekemiseen. Niillä voi myös leimata, mutta kannattaa huomioida, että vesiliukoiset musteet reagoivat myös toisiinsa. Distress musteet soveltuvat huokoisille pinnoille, kuten paperille.



Öljypohjaiset musteet


Öljypohjaisia musteita ovat esim. VersaFine musteet, jotka soveltuvat huokoisille pinnoille, tekevät tarkkaa jälkeä ja kuivuvat paperilla välittömästi. Versafine ei reagoi veteen, joten se soveltuu töihin joissa käytetään esimerkiksi mistejä. Mustetyyny on todella riittoisa.


Liuotinpohjaiset musteet


Liuotinpohjaisia musteita ovat mm. StazOn musteet, jotka soveltuvat useimmille pinnoille, kangasta lukuun ottamatta. Voit huoletta leimata muoville, metallille, lasille, sellofaanille, alumiinifoliolle, nahalle ja akryylille. Koska muste on liotinpohjainen, on leimasinten puhdistamiseen käytettävä erityistä puhdistusainetta. Musteen kuivuminen kestää hetken, mutta kuivumista voi nopeuttaa. StazOn on hyvä valinta silloin kun työssä on monenlaisia materiaaleja ja halutaan jälkeä joka ei reagoi mahdollisiin uusiin kerroksiin.




Musteita myydään eri kauppanimillä ja hieman eriominaisuuksilla, mutta karkeasti ne ovat kaikki jaettavissa sen mukaan ovatko ne vesi-, liuotin-, vai öljypohjaisia ja sen mukaan ovatko ne peittäviä vai läpikuultavia.



Musteiden käyttö skräppäyksessä


Elävyyttä musteiden kanssa saa luotua esimerkiksi sabluunoiden ja maskien avulla. Sabluunassa väri menee paperiin sabluunassa olevien aukkojen kautta ja maski taas estää värin kulkeutumisen paperille. Kumpiakin on mahdollista ostaa valmiina tai tehdä itse. Vain mielikuvitus on rajana.  

Musteita, etenkin vesiliukoisia musteita voidaan levittää musteenlevittimien tai tavallisen meikkisienen avulla. Musteita voidaan myös leimata suoraan taustaan tai kuvioida musteiden avulla yksityiskohtia.


8 kommenttia:

  1. Hei, tosi hieno postaus! Saanko vielä lisätä, että StazOn musta väri pysyy kankaalla pesuissakin. Testattu on. Muut värit eivät pysy.

    Ja toiveena esittäisin postausta mustemisteistä ja alkoholimusteista yms. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista ja toiveista! Mistejä mietinkin, kun niitäkin on nykyisin aikamoinen määrä!

      Poista
  2. kiitos Emmo tästä postauksesta. Teen tuota Inspis-haastetta ja haluaisin kokeilla jotain mustehaastettakin jossain vaiheessa, joten neuvoistasi sain hieman vinkkiä siihenkin. :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin sain uutta tietoa tästä bostauksesta. Oon tähän asti vain leimaillut ihan autuaan tietämättömänä sen tarkemmin, millä musteella leimaan :)
    Leimasimet on kyllä melkoinen hamstrauksen kohde, joten ehkä musteetkin pitäisi tunte paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvin voi leimata juuri sillä mikä sattuu käteen sopimaan. Ainoastaan ongelmia tulee silloin kun leimataan huokoisille materiaaleille soveltuvilla musteilla kiiltäville pinnoille. Muste ei ota kuivuakseen vaikka mitä tekisi!

      Poista
  4. wow, big Versa pad! I didn't know that my fav pigment ink is in big pad! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) That's my first ink pad, still working well.

      Poista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.