#21 Puujalkaiset

Tänään vieraana on taiteilija ystäväni Mari.

On järkyttävää katsella itseään valokuvissa ja videoilla.

Osaksi siitä syystä itseeni kohdistetusta valokuvasta ja videosta on tullut tärkeä osa taidettani.

Järkytys laimenee ajan myötä mutta itsensä ulkopuolelta näkemiseen ei totu koskaan.

Se on luonnonvastaista. Eikä se ole koskaan sama asia kuin peili.

Se on hallitsematonta. Usein tulee olo että kuka tuo on tuossa kuvassa?

Tietenkin on kuvien hallitsemattomuudessa valtavia eroja kuten on esim.

itse valitsemallaan/rakentamallaan/lavastamallaan profiilikuvalla tai vaikka jollakin vanhalla dokumenttivideolla jonka kuvaushetkeä ei muista.

Profiiliomakuvassa ollaan usein pyritty täydelliseen hallintaan.

Se on kuin sivuun leikattu lempikohtaus elokuvasta, eikä se välttämättä ole kokonaiskuvan kannalta kovinkaan avaava tai totuudenmukainen.

Itsetutkiskeluun omakuva on loistava väline.

Kun lähtee tutustumaan itseensä kuvan kautta ei satavarmasti rakasta suurta osaa siitä mitä löytää.

Se on raadollinen retki. Tulee vastaan yllättäviä vahvuuksia ja valtava määrä heikkouksia, eikä kaikesta löytämästään tarvitse pitää.

Ehkä hienoimmat jutut lähtevät kehittymään kun oppii ensin hyväksymään itsensä omana paskana itsenään.

Ymmärtää ettei kaikkea pidä eikä pysty hallitsemaan.

Omakuva haasteeseen. Inspiraatiobiisi : Noitalinna huraa - Puujalkaiset

Kuvasin tämän kotonani digipokkarilla ajastimen avulla heti haasteen saatuani.

Pakko kertoa että harkitsin ensin tämän kuvan hylkäämistä

koska suuni on mielestäni jotenkin ärsyttävän jäykän näköisesti tötteröllään.

Mutta vallitsevaa hetkeä on mahdotonta toistaa,

se olisi ollut sitten ihan eri hetki. se seuraava hetki. ja niiden välillä voi olla ikuisuus.

kotisivuni: mariaaltonen.wordpress.com