Tässä oma korttini tämän viikon haasteeseen.
Itse tykkäsin tästä reippaasta värimaailmasta. Leimasimet on kaikki Magnolian.
tiistai 31. maaliskuuta 2009
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Suurkaupungin melskeessä
Jos joku on välttynyt kuulemasta, niin tiedoksi, olin viikon verran Soulissa, Koreassa. Tässä siitä inspiraatiota ammentanut kortti.
Reissu oli mahtava. Oli ihanaa nähdä vanhaa ystävää, välissä olevat kymmenen vuotta eivät tuntuneet missään, vaan juttu jatkui siitä mihin viimeksi jäätiin. Ah, onneksi lähdin, oli niin kivaa tulla kotiinkin!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Askartelua ohjaamassa
Olen käynyt tällä ja viime viikolla pitämässä pienimuotoista korttiaskartelua Masalan seurakunnan äideille. Se on ollut mukavaa vaihtelua yksin askartelulle ja samalla olen tietysti yrittänyt levittää paperiaskartelun ilosanomaa!
Koska välineet ja materiaalit on rajalliset, ajasta puhumattakaan, yritin tehdä yksin kertaisia malli töitä. Muutamia kortteja mä olen täällä jo esitellytkin, tässä vielä yksi.
Yksinkertainen kortti, joka on tosi edullinen toteuttaa. Aina ei tarvita niin kamalan monimutkaisia koristeita ja kuviopapereita kivan lopputuloksen aikaan saamiseen!
Olen toteuttanut tämän niin, että olen leimannut saman sarjan eri leimasimilla sikin sokun suoraan korttipohjalle. Sen jälkeen olen värittänyt disstresseillä, mutta ihan tavan vesiväri kelpaa hyvin. Irtonaiset perhoset olen leimannut erilliselle paperille, leikannut irti ja kiinnittänyt ne taitoskohdasta kaksi puoleisella teipillä.
Kesäiloa on leimattu keltaiselle pahville, jonka reunat olen värittänyt oranssilla leimasin värillä meikkityynyä hyväksi käyttäen.

lauantai 28. maaliskuuta 2009
Tunnustus!
Ah, kiitos Nannuli! Vaikka tunnen kyllä vähän noloutta sen puolesta, että olen viime aikoina ollut niin laiska päivittämään blogia, lupaan tehdä parannuksen!
Inspiroidu #48
SÄLÄÄ SIVUN TÄYDELTÄ
Täytä sivu erilaisilla kuvilla, koristeilla ja teksteillä. Tee tekstirivejä. Kirjoita jotain käsin ja käytä myös valmiita tekstejä tai kirjaimia. Sijoittele asioita sinne tänne ja täytä tyhjäksi jääneet aukot koristeilla. Käytä useita pieniä kuvia tai leikkaa isompi kuva palasiksi. Tässä haasteessa pystyt hyödyntämään melkein mitä tahansa, sillä ideana on täyttää koko sivu pienellä sälällä - kuvilla, kirjaimilla ja koristeilla.
Haa, ompa kivaa päästä esittelemään jotakin valmista pitkästä aikaa. Tuntuu että että aika valuu käsistä ihan uskomatonta vauhtia! En ihan ollut tyytyväinen, tein ehkä liian kiireellä, mutta pääasia oli päästä tekemään jotain! Saada hanat auki, tai jotain. Ahdistun nykyisin jos en pääse askartelemaan tarpeeksi usein.

Tunnisteet:
inspiroidu -haaste,
scrapbooking,
skräppäys
torstai 19. maaliskuuta 2009
Romanttista taas
Tässä on tehty kortti lähes samoista materiaaleista kuin aijemmin, mutta tunnelma on vähän eri. Tykkään tästä leimasimesta. Olen leimannut sen distressillä, ja levittänyt pensselillä väriä, niin että koko mekko on saanut väriä. Paperi on Tildaa. Pitsi on saatu, oikeasti vanhaa ja itse nyplättyä.
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Keraamisia lautasia
Kiusaan vielä näillä keramiikka tuotoksilla. Kyllä ne kohta loppuvat, kai.
Näissä jatkuu sama pitsiliina meininki. Keskimmäinen lautanen on saippuakippo muut olen tehnyt tarjoiluastioiksi piristämään meidän juhla astiastoa joka on aika simppeli Pentikin Vanilja.
K
Näissä jatkuu sama pitsiliina meininki. Keskimmäinen lautanen on saippuakippo muut olen tehnyt tarjoiluastioiksi piristämään meidän juhla astiastoa joka on aika simppeli Pentikin Vanilja.
K
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Emalikoruja
Emalikoruja
Vielä muutama emalikoru. Olen näihin aika ihastunut.
Perhonen ja ympyrä on tehty lahjoiksi. Toivottavasti lahjansaajat ilahtuvat yhtäpaljon kuin minä niitä tehdessä!
lauantai 14. maaliskuuta 2009
Vähän romantiikkaa
No niin, tässä ollaankin sitten jo ihan eri tunnelmissa edellisten korttien kanssa. Yritin saada tähän sellaista vanhan ajan tunnelmaa ja vähän romantiikkaakin. Kurssia ajatellen kuitenkin maltillista linjaa. On kivempi tehdä esimerkki kortteja, joita sitten oikeasti voi toteuttaakkin. Olen nimittäin huomannut, että aina kun käy pitämässä askartelua jossakin niin suurin osa haluaa tehdä juuri esimerkki työn kaltaisen työn. Mikä on tietysti ymmärrettävää kun mahdollisuudet eivät vielä ole välttämättä tiedossa ja materiaalit ja työtavat ovat vieraat.
perjantai 13. maaliskuuta 2009
Simppeli linja jatkuu
Tämä on taas tehty ajatuksena käyttää vaan leimasinta ja vesiväriä (tai oikeastaan distressiä). Edukas ja simppeli kortti. Kukkien värittäminen oli ihanaa, ajatuksetonta työtä!
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Keraamisia pystejä
Keramiikka kurssilla kokeiltiin erilaisia tekniikoita. Nämä maljakot, tai maljakko ja kannu, on tehty levytekniikalla.
Jossa siis ensin kaulitaan, sitten painetaan kuva pintaan, näissä on käytetty pitsiliinaa ja muovisen saniaisen lehtiä. Nämä voi pestä ihan astianpesu koneessa, joten on tarkoitettu käyttöön.
Jossa siis ensin kaulitaan, sitten painetaan kuva pintaan, näissä on käytetty pitsiliinaa ja muovisen saniaisen lehtiä. Nämä voi pestä ihan astianpesu koneessa, joten on tarkoitettu käyttöön.
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Tuunattu kortti!
Tarvitsin onnittelukorttia ja löysin vanhan kauan sitten tekemäni kortin kätköistäni, muokkasin sitä, tai tuunasin oikeastaan. Ja lopputulos on mielestäni ihan kiva!
Etsitkö kortti ideoita? Katso muita tekemiäni kortteja tästä linkistä.
Etsitkö kortti ideoita? Katso muita tekemiäni kortteja tästä linkistä.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Pitkästä aikaa kortti
Olen menossa pitämään pientä korttityöpajaa seurakunnan perhekahvilaan ja olen sitä varten kehitellyt kortti ideoita, joiden toteuttamiseen ei tarvita kalliita materiaaleja. Ostin Sinellistä kivan leimasin setin, josta nämä linnut ovat peräisin, valmistaja oli jotakin sellaista kuin inkaindo, hehee, en jaksa mennä tarkistamaan. Tässä yksi tuotokseni.
Ehkä se kaipaisi jotain kolmiuloitteisuutta tai tekstuuria vielä, mutta kehitystyö jatkukoon! Olen muuten maanantaina lentämässä viikoksi Koreaan, mutta olen ajastanut siksi aikaa myös joitakin postauksia.

perjantai 6. maaliskuuta 2009
Emali Kirahveja
Emalointi
Kirahvit on tehty myös emaloimalla. Tästä puuttuu yksi, sen vei joku lapsista jo! Neljän sarja, tunnistaa sitten omansa.
Nämä on tehty valmiiden muotojen päälle, mutta periaatteessahan emalointi onnistuu kyllä itseleikattujen kupari aihioidenkin päälle.
torstai 5. maaliskuuta 2009
Kirjanen
Tässä kuvia kirjasesta, jonka tein itseasiassa tapaamisessa ja viimeistelin vasta nyt. Se meni lahjaksi tyttären ystävälle. Pienillä tytöillä on usein tarvetta muistiinpanoille.
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Listamania #2
Tässäpä oma listani lempimukeista:
Nyt kun katselen tätä niin unohdin ommella. No, kerkeän lisäämän sitä myöhemminkin.
Kuvassa on lempikuppini, kaikki omalla tavallaan. Siellä on ihan perus Teemaa, ruskeana, sitten on Pentikin Vanilja sarjaa, Arabian Cosmosta ja Äitikuppi. Muiden listoja löydät Sannikan blogista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)