Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Minireissu Tallinnaan

Olimme mieheni kanssa pika visiitillä Tallinnassa. Varsinaisesti kyseessä ei ollut lomamatka, sillä veljeni muutti takaisin suomeen ja autoimme häntä muutossa. Tai se oli alkuperäinen suunnitelma. Mukaan ei tullut edes kameraa, mikä onkin hyvä, koska automme oli paluumatkalla ääriään myöten täynnä.


Hairhaduin menomatkalla hankkimaan huulipunaa. En varsinaisesti ole tottunut huulipunan käyttäjä ja sävy tuli valittua ehkä hieman väärin. Näytän siinä kovin kalpealta.


Helsingin Länsisatama näyttää tältä etäisyydeltä ihan kivalta.


Jotkut näkivät menomatkalla norpan. Eli kuutin köllöttelemässä jäälautalla. Itse bongasin gootin köllöttelemässä yökerhon lauteilla.


Koska kyseessä oli vain yhden yön reissu, olin päättänyt panostaa hotelliin. Majailimme Tallinnan korkeimmassa rakennuksessa kerroksessa 25. Näköala oli huima. Etenkin kun huoneessa oli koko seinän kokoinen ikkuna. Ja kylpyamme. Ja kylpyhuoneessa maitolasinen seinä.



Kävin shoppailemassa Karnaluksissa, koska se sijaitsi kävelymatkan päässä hotellilta. En melkein ehtinyt osallistumaan muuttoon, koska kaupan läpikäyminen vei hirmuisen paljon aikaa. Harmi!






Aamulla ennen lautan lähtöä takaisin kotiin ehdimme tehdä kävelylenkin vanhassa kaupungissa.


Paluumatkalla paistoi aurinko! Kävi muuten juuri se legendaarinen kömmähdys, että lähdimme liian myöhään autolle ja tietenkin vääriä portaita pitkin. Sattumalta olimme saaneet automme lähes ensimmäiseksi. On sangen kiusallista hipsiä autolleen myöhässä, koko muun jonon odottaessa hihitteleviä turisteja.


Poissa ollessamme poikani oli ottanut pääkallo tatuoinnin. Nyt mieheni haluaisi samanlaisen.


Tylsyyksissäni laivalla latailin puhelimeeni uusia instagram appseja.


Iloista pääsiäistä teille kaikille!





maanantai 25. maaliskuuta 2013

Skräppäys -3rd eye

Pestini Puolalaisen leimasin valmistajan, 3rd eye:n kanssa on lopuillaan. Kokemus oli ainut laatuinen. Oli mahtavaa olla mukana kansainvälisessä, mukavassa ja lahjakkaassa DT:ssä. Opin paljon leimasinten käytöstä skräppäyksessä ja täytyy sanoa, että DT-pestin myötä löysin leimaamisen ikään kuin uudestaan. Olen todella iloinen, että sain tälläisen mahdollisuuden!

My Time at the 3rd eyes DT is ending. I had such a great time with the girls, with the stamps and I must say that this was a great opportunity. I really learnt a lot about stamping and found lot of possibilities how to use stamps in scrapbooking.







Sivussa on haettu iloista värileikkiä taustan ja kuvan välillä. Sivun tekemiseen on käytetty teippiä, mistejä, leimaamista ja ompelukonetta. Suurin osa materiaaleista on peräisin Skräppäyksen perusteet kurssin kurssikitistä.




Täytyy jakaa vielä yksi pieni juttu. Kärsin kamalasta MOPSI kuumeesta! Siis MOPSI! Ou nou! Olen selaillut satoja mopsien kuvia. Ja kehittänyt valtaisan kuumeen. Mymimymimyy.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Ainakin täällä Kirkkonummella paistaa aurinko ja elämä hymyilee.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Ihanaa rakkautta

Velipoika otti ja meni kihloihin!
Ihanaa onnea! Kesähäät tulossa!




Minä perehdyn tämän viikonlopun visuaaliseen taidehistoriaan ja luovuusterapeuttiseen prosessiin.

Mukavaa viikonloppua kaikille blogini lukijoille!

Emmo

Ps.project life edistyy ja on ajantasainen! Mahtavuutta.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Pariisi

Käväisin viime viikon lopulla Pariisissa. Kyseessä oli tyttäreni 10 -vuotislahja. Hän sai päättää loman kohteen, enkä pannut pahakseni kun tyttäreni valitsi Pariisin. Mehän olimme Pariisissa viimeksi vuosi sitten, silloin kahdestaan mieheni kanssa. Siitä matkasta tein muistoksi minialbumin.



Ensimmäisenä päivänä käytiin Eifel tornissa. Jään takia emme päässeet korkeimmalle tasanteelle ollenkaan, mutta jo toisella tasanteella näkymät olivat hienot. Maasta käsin katsottuna torni ei vaikuta yhtään niin korkealta kuin se todellisuudessa on.

Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa käytiin haistelemassa trooppista ilmastoa ja ihailemassa orkideoja. 


Samalla reissulla käväistiin tässä museossa, joka keskittyi erilaisiin luurankoihin. Kokoelma oli peräisin 1800-luvulta. Historian havinaa kaikin puolin.


Yksi aamupäivä pyhitettiin Louvrelle. Pakollisen Mona Lisan lisäksi kiersimme erityisen tarkkaan egypti näyttelyn. Museo on niin valtava, ettei kaikkia näyttelyitä jaksa katsoa läpi yhdellä kertaa. Taidemuseo oli nimensä veroinen. Kerrassaan upea kokemus.


Jo Louvre itsessään on upea. Oli mahdotonta vangita kameralla kaikkea näkemäänsä, mutta alla oleva kuva eräästä salista antaa kuitenkin viitteitä siitä mitä näimme.


Pariisi oli upea ja nähtävää riitti. Lapsen kanssa suurkaupunki näyttäytyi uusin silmin. Jälkiviisaana sanon kuitenkin, että olisi kannattanut panostaa pöytävarauksiin.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Suuri Seikkailu -mixed media kurssi!

Toukokuun ensimmäinen päivä starttaa kuukauden pituinen Suuri Seikkailu! Suuri seikkailu on skräppäyksen ja mixed median ympärille tehty verkkokurssi. Verkkokurssi koostuu videoista ja tehtävistä jotka voit katsoa ja tehdä omaan tahtiisi, omassa kotonasi. Et siis ole sidottu tiettyyn aikatauluun tai ajankohtaan!
Verkkokurssilla voit esittää kysymyksiä, ihmetellä ja jakaa kokemuksiasi muiden kurssilaisten ja opettajien kanssa.

Verkkokurssille osallistuminen ei vaadi omaa blogia, eikä suurta teknistä osaamista. Riittää, että sinulla on google -tili (jos sinulla on jo Gmail osoite, on sinulla myös google -tili).  Kurssilla voi edetä omaan tahtiinsa, kurssi materiaali on saatavilla kesäkuun loppuun saakka. Kurssilla toimitaan blogipohjalla, mutta kuvien jakamista varten on oma Flickr -ryhmä. Halutetssasi voit jakaa kurssityösi muiden kurssilaisten kanssa ja saada niistä palautetta.

Suuri Seikkailu vie sinut mixed median ihmeelliseen maailmaan. Kurssilla opit käyttämään erilaisia medioita, saat ideoita ja uusia näkökulmia tuttuihin tarvikkeisiin ja löydät itsesi yltäpäältä musteissa, misteissä ja muissa mömmöissä!





Mixed median tekniikoita voit käyttää skräppäyksessä, korttien tekemisessä ja muussa askartelussa. Voit luoda erilaisia tekniikoita yhdistelemällä upeita tauluja omaksi ja sukulaisten iloksi! Mixed media tekniikoiden avulla voit jättää oman kädenjälkesi valmiisiin materiaaleihin ja luoda yksilöllisiä, oman näköisiäsi töitä.

Suuri seikkailu sisältää kahdeksan kurssikertaa, kahdeksan erilaista tekniikkaa. Kurssilla hyödynnetään materiaaleja jotka ovat helposti kaikkien saataville, mutta mennään myös pääedellä Gel Mediumin ja gesson maailmaan.

Suuri Seikakilu kutsuu sinut mukaan heittäytymään ja löytämään oman luovuutesi!

Kurssin opettajina toimii allekirjoittaneen lisäksi Paperiliittimen Riikka. Kurssin hinta on 30€, materiaalipaketin kanssa 50€ + pk. Pelkkä kitti 24€ +pk.

Kurssi-ilmoittautuminen: minnis.enqvist@luukku.com


  1. Kun ilmoittaudut kurssille, laita otsikoksi kurssin nimi + oma nimesi.
  2. Jos tilaat kitin, laita otsikoksi kitti + oma nimi.
  3. Laita jokaista ilmoittautumista kohden oma sähköposti
  4. Kirjoita viestiin yhteystietosi.
Pyrin vastaamaan kaikkiin viesteihin muutaman päivän kuluessa. Mikäli et saa varmistus viestiä, ota yhteyttä uudestaan.

Kittejä saatavilla rajoitettu erä! 26.4 mennessä tilatut ja maksetut kitit ehtivät perille ennen kurssin alkua.






Kurssipaketti sisältää:

  • purkillinen helmiä, helmien väri saattaa olla kuvasta eroava
  • pätkä nauhaa
  • muovinen kristalli
  • nappi, saattaa poiketa kuvasta
  • kierrätyspaperi pala
  • pala punchinellaa
  • metallisia koristeita
  • lehti
  • pitsiä
  • Vintagekamera kalvo
  • 1 pss Natural Chipboard nuoli kuvioita, Scrapfellow
  • 2 kpl tarinointi lappuja, ColorConspiracy
  • 1 kpl kirjaimia, 7 Dots studio
  • 3 kpl kuviopaperia ColorConspiracy: Daily Kate & Texturize 
  • 3 kpl kuviopaperia ILS: Why not?
  • 1 kpl kuviopaperisuikale ILS: why not?



maanantai 18. maaliskuuta 2013

Skräppäys - teekutsut

Skräppäys - scrapbooking

Tämän sivun skräppäsin jo ennen matkaani. Kuva on otettu tyttäreni 5v synttäreiltä. Hän sai lahjaksi ihastuttavan teesetin ja järjesti oikopäätä teekutsut leluilleen.

skräppäys

Sivu on yksinkertainen vailla sen suurempia kikkailuita. Olen käyttänyt sivussa ensimmäisen kittini tarvikkeita.
Oikeastaan tein sivun skräppäyksen perusteet kurssille. Tämä oli jo toinen sivu, jonka tekemisen videoin. Vasta kolmas videointi päätyi kurssille.

Sivu on rakennettu hyvin yksinkertaisesti kerrostamalla paperia ja hieman pitsiä. Taustaan olen tuonut elävyyttä pirskottamalla sen päälle Glimmer Glam kimalleliimaa. Lopuksi olen huristellut ompelukoneella paperin reunoja.

skräppäys

Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Lisää kirjoja!

Sain liimattua toisenkin kirjan! Vihreän kirjan liimaus lipsahti hieman vinoon, mutta muutoin olen siihen oikein tyytyväinen. Se on vaaleaa kirjaa paksumpi, koska välissä on pienempi sivuja antamassa tilaa mahdolliselle kolmiulotteiselle askartelulle.


Olen kieltämättä aika hullaantunut kirjojen tekemiseen, sillä kaksi aihiota odottaa jo liimausta.




Mutta nyt tämä kirjansitoja suuntaa muutamaksi päiväksi Pariisiin! Ensi viikolla taas uusin kujein. Mukavaa loppu viikkoa kaikille blogini lukijoille!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kirjansidontaa

Osallistuin viikonloppuna kirjansidonta -kurssille. Oli todella mukavaa ja aika meni kuin siivillä. Kirjansidonta kuuluu ehdottomasti suosikkeihini! Siinä yhdistyy rakkauteni kirjoihin ja paperiaskartelu. Ainoastaan kirjansidonnassa tarvittava millimetrin tarkkuus on haaste. Olen tottunut suurpiirteisyyteen.


Tähän kirjaan olen tehnyt kannet ILS:n uudesta Divine this line kokoelmasta. Sisäsivuina olen käyttänyt erilaisia kuvioituja papereita, halusin tästä sellaisen Smash-book henkisen. Kirja on 15 cm x 15cm.


Kurssin puitteissa kokeillaan muutamaa erilaista tapaa sitoa kirja ja päällystää kannet. Koulun puitteissa olen pakotettu pitämään oppimispäiväkirjaa, joten enköhän saa ohjeet yksinkertaiseen kirjansidontaan myös tänne blogin puolelle.


Tässä vähän kuvaa kirjan sisäsivujen väri-iloittelusta.

Keskiviikkona alkaa Skräppäyksen perusteet -kurssi, jonne ehtii vielä mukaan. Tervetuloa kursseilemaan!

Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Tunnetko jo Birgitin?

Muistatteko viime vuoden Intohimona Skräppäyksestä Birgitin

Osallistuin viime vuonna hänen kursseilleen sekä IS:ssä, että Scraptasticissä ja pidän hänen tyylistään todella. Hän on sekä oivallinen opettaja, että taitava mixed media taiteilija. Birgitin kurssit ovat siitä kivoja, että niillä oppii uutta sekä aivan vasta-alkaja, että jo pidempään harrastanut konkari. 

Birgitin töissä käytetään mielestäni monipuolisesti erilaisia tekniikoita, joita on myöhemmin mahdollisuus muokata omaan tyyliinsä sopivaksi. Kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa Birgitin töitä hänen blogisaan.  Birgit on tulossa myös tänä vuonna kurssittamaan meitä suomalaisia, joten kannattaakin varata ajoissa paikkansa tämän upean naisen oppiin! Katso tarkemmat kurssi tiedot täältä. Allekirjoittanut on tainnut ilmoittautua jo kaikkiin kolmeen.

Laitoin Birgitillekkin muutamia kysymyksiä, lue alta mitä hän vastatasi!

So, first of all, welcome to Finland!

Birgit, you have been in Finland last year as well, how does it feel to come back?
Yes, I had the honor to teach at Intohimona Skäppäys last year and I very much enjoyed it! I was overwhelmed by the kindness of Finnish people, their creativity and their enthousiasm to learn and try something new! I had so much fun and I made some sweet new friends there. I am thrilled to be coming to Finland again. I secretly hoped that Mira would invite me again… I was delighted to get her invitation and I am very much looking forward to be teaching in Helsinki!  (looking forward to your delish food too J)

Could you tell as something about the workshops what you are teaching?
I will be teaching 3 different workshops, a canvas, a mini-album and a layout workshop. So whether you like off-the-page mixed media art, prefer to create layouts or love mini-albums, there is something there for everybody J
All workshops are suitable for both beginners as advanced crafters.
In the canvas workshop you will learn to create awesome texture, you’ll get to work with texture paste, gesso, stencils and spray paints. If you like bling you can add some sparkle using WOW! Fab Foils.
In the layout workshop you will create your own background papers using different mixed media techniques. You’ll be working with gesso, spray paints, inks, texture paste, chipboard shapes, stencils and more.
The third workshop is a mini-album. The double embossed cover is a real eyecatcher and the mini-album can be used however you like. You can use it as a travel journal, a diary, an art journal or a mini-album with a theme. You’ll be working with WOW! embossing powders, Sizzix embossing folders and more.

What does teaching scrapbooking means to you?
I love to teach! I love the interaction with people. Inspire them and watch them get all enthousiastic if they learn something new. I love to share creativity, I too always learn from my students. What I also love about teaching is the traveling and meeting people in different cultures. I have always been insterested in foreign countries and languages, I enjoy discovering the customs and food of different countries.


You use lot of colors in your work, where do you find your inspiration?
Most of the time I don’t know where my inspiration comes from. The ideas are just in my head and I don’t know where they came from.
But sometimes I feel stuck and the ideas just don’t come out. My favorite place to go then is Pinterest.com. The boards there are loaded with inspiration. Not even for all the beautiful projects you see there. I try not to look at complete projects to much becaue I don’t want to copy other peoples work. But there are so many beautiful photographs with awesome colors or textures, color schemes and inspirational quotes and much, much more!

You are part of quite many Design teams, what are they and what does it mean?
I’m on 2 manufacturer DT’s: Scrapbook Adhesives by 3LTM and WOW! Embossing Powder. I’m also designing for Sizzix.
Besides the manufacturer DT’s I’m on the DT of the UK magazine Craft Stamper and occasionally designing for Scrap 365.
Being on a manufacturer DT usually means that you create projects with their products and post a couple of times a month on the manufacturer blog and your own blog. Basically your job is to promote the products. In return you get to work with the newest products, regularly receive a box with fun supplies, and people can find your personal blog through the manufacturer blog, so it is good exposure for yourself.
Being on a magazine dt means that you create projects and write the articles.


Could you share your favorite project with us? And tell a bit about it?
Hmmm this is a difficult one. I make very different  projects and I have more then one favorite but today I choose these at journal pages. I love the colors and the texture on it. The background was created for a challenge on Nat Kalbach and Julie Fei-Fan Balzer’s blog called “the second floor”. The challenge was to use something you had never used before. I used salt in ecoline and quite loved the texture it created.

Thank you so much Birgit and see you soon!
You are very welcome! Looking forward to seeing you!




Ps. Siis Wau. Kurkkaa tämä kanvas -taulu.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Voimaa Skräppäyksestä

Täällä on kiirettä. Eilen oli viimeinen Voimaa Skräppäyksestä Hämeenlinnassa, verkkokurssi päättyi jo hieman aiemmin. Kursseista jäi tosi hyvä mieli, kummasakin toteutustavassa oli omat haasteensa ja hyvät puolensa, mutta kaikenkaikkiaan kokemus oli onnistunut!

Voimauttavassa skräppäyksessä jaettiin tarinoita, itkettiin ja naurettiin. Opittiin erilaisia tapoja työstää paperia, kuvittaa omia tarinoita ja ennen kaikkea opeteltiin näkemään omakuvaa uusin silmin. Kurssilla pysähdyttiin kuuntelemaan omia haaveita, toiveita, elettyä elämää. Kurssilla oli lupa laittaa omat kokemukset, haaveet ja toiveet etusijalle, muiden odotuksista ja tarpeista riippumatta.

Olen ilahtunut niistä kertomuksista mitä kurssilaiset ovat jakaneet, onnistumisista, askeleista itsensä hyväksymiseen, voimasta, jonka kurssilaiset ovat itsestään löytäneet. Olette upeita tyyppejä!

Kiitos kaikille kursseilleni osallistuneille, toivottavasti näemme vielä!



Syksyllä starttaa uusi Voimaa Skräppäyksestä -kurssi Vantaan Sinellissä. 1.9, 15.9, 29.9,13.10 ja 27.10 klo 12-15. Hinta 150€, sisältää materiaalit.

Voimaa Skräppäyksestä verkossa starttaa toukokuussa 1.5! Kurssin hinta on 50€. Kurssille on mahdollista ostaa erikseen tarvikepaketti, josta lisätietoa myöhemmin.

Lyhyt voimauttavan skräppäyksen työ paja pidetään Helsingissä 19.4 klo 17-20, hinta 30€.

Kursseille voivat osallistua sekä vasta-alkajat, että pidempään skräpänneet! Kurssilla saadaan ideoita ja tekniikoita oman skräppäyksen tueksi, mutta pääpaino kurssilla on perinteisestä skräppäyksestä eroavalla lähestymistavalla ja tehtävien asettelulla. 

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: minnis.enqvist@luukku.com
  1. Kun ilmoittaudut kurssille, laita otsikoksi kurssin nimi + oma nimesi.
  2. Jos tilaat kitin, laita otsikoksi kitti + oma nimi.
  3. Laita jokaista ilmoittautumista kohden oma sähköposti
  4. Kirjoita viestiin yhteystietosi.
Pyrin vastaamaan kaikkiin viesteihin muutaman päivän kuluessa. Mikäli et saa varmistus viestiä, ota yhteyttä uudestaan.


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Skräppäys - Äidille

Tässä toinen Ruotsin matkalla tehty sivu. Tein tämän äidilleni syntymäpäivälahjaksi. Tämä sivu alkoi katastrooffista. Aloitin leimaamalla pinkillä. Ja se oli virhe! Pinkki olikin tosi pinkki ja siitä syystä jouduin viemään koko sivun värimaailman vahvemmaksi kuin olin ajatellut.

Olin itse asiassa alkuun sitä mieltä, että koko sivu meni pilalle, mutta joko värit haalistuivat kuivuessaan, tai silmäni tottui sivuun, joka tapauksessa, pidän sivusta nyt ihan ok paljon.


Sivun tekemiseen liittyi kyllä tavallista enemmän haasteita. Kiinnitin koristeet ennen mistausta liimalla, mutta liima ei ehtinyt kuivua tarpeeksi, joten runsas mistaus irroitti kaikki paikoiltaan. Lisäksi en jotenkin osannut pelata näin täyden sivun sommittelun kanssa, joten olen aika monen koristeen repinyt pois paikoiltaan ja asetellut sitten uudestaan. 


Nyt jälkiviisaana jättäisin kulmien gessot pois, vaihtaisin pinkin musteen punaiseen ja pitäisin sävyt kevyempänä. Mutta tässä vaiheessa täytyy muistuttaa itseään siitä, mitä sanon omille kurssilaisilleni jokaisella kurssilla. Kursseilla ei kannata lähteä tekemään sitä elämänsä parasta työtä, vaan tarkoituksena on kokeilla, saada ideoita ja tekniikkaa jota vois itten hyödyntää myöhemmin omissa töissään ja tehdä sen elämänsä parhaan työn kaikessa rauhassa ja ajatuksen kanssa.


Tästä kuva kulmasta tykkään. Mielestäni tuo pitsi on värjääntynyt ihanasti!

Kuinka moni lähtee syksyllä uudestaan ruotsiin? Katso lisätietoja täältä!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kuinka ilmoittautua!

Hei kaikki ja kiitos ihanasta vastaanotosta jonka kurssit ja kitti ovat saaneet. On ilo huomata kuinka moni on kiinnostunut skräppäyksestä ja etenkin mahdollisuudesta osallistua verkkokursseille.

Koska ilmoittautumisia on tullut mukavasti ja opetan useampaa kurssia, niin ajattelin hieman selkeyttää ilmoittautumis käytäntöä.

Kurssi-ilmoittautuminen


  1. Kun ilmoittaudut kurssille, laita otsikoksi kurssin nimi + oma nimesi.
  2. Jos tilaat kitin, laita otsikoksi kitti + oma nimi.
  3. Laita jokaista ilmoittautumista kohden oma sähköposti
  4. Kirjoita viestiin yhteystietosi.
Pyrin vastaamaan kaikkiin viesteihin muutaman päivän kuluessa. Mikäli et saa varmistus viestiä, ota yhteyttä uudestaan.

Kaikenlaiset toiveet, palautteet ja muut ihmettelyn aiheet ovat aina tervetulleita! Kursseilleni ovat tervetulleita kaikki, enemmän ja vähemmän skräpänneet.



Tämän sivun olen tehnyt 3rd eyen lamppu leimoilla jo hyvän aikaa sitten, mutta jostain syystä julkaiseminen on jäänyt. Tämä oli vähän tälläinen kokeellinen sivu gesson ja alkoholimusteiden kanssa. Lisäksi sivussa on leimauksia kankaalle.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Arvonta on suoritettu!

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, teitä oli ennen näkemättömän upea määrä.
Kiitos kaikille ideoita ja toiveita esittäneille, siitä oli paljon iloa ja apua tulevaisuuden suhteen.

Moni toivoi skräppäyksen alkeita ja ilokseni voinkin ilmoittaa, että skräppäyksen perusteet kurssi verkossa alkaa 13.3. Tutustu kurssiin täällä.

Myös mixed mediaa toivottiin paljon ja sekin toive on kuunneltu. Toukokuussa verkossa alkaa mixed media kurssi, jonka kuluessa tutustutaan erilaisiin tekniikoihin, materiaaleihin ja medioihin, joita voi käyttää sekä skräppäyksessä, korttiaskartelussa kuin muussakin luovassa työskentelyssä.
Mixed media kurssilla on opena lisäkseni Paperiliittimen Riikka. Mixed Media kurssi kestää kuukauden ja sisältää yhteensä 8 tekniikkaa, videoita, ideoita ja opastusta oman työn tueksi.

Kurssin hinta on 30€. Kurssi + materiaalipaketti 50€ Lisätietoja ja ilmoittautumiset: minnis.enqvist@luukku.com

Mutta nyt itse asiaan. Arvonnassa onnettarena toimi tyttäreni. Ja voittajaksi poimittiin Ansku!


Onnittelut minultakin. Blogiin laitoin mainoksen. Facebookissakin on tykätty.
MixedMedia kurssi tyyliin Finnabair olisi kiva joko livenä tai verkossa. Eli kaksi arpaa kun facessa oli jo tykkäys :)jaan eteenpäin."


Koska arvontaan osallistui niin huima määrä ihmisiä, päätin arpoa vielä kaksi paikkaa 13.3 alkavalle skräppäyksen perusteet verkkokurssille.


Kahdella arvalla mukana! FB:ssä tykätty ja kyllä kurssit kiinnoistaisi, jos olisivat omalla paikakunnalla eli aika kaukana pääkaupunkiseudulta. Erilaiset väritykset ja taustojen teko olisi aika kiinnostavaa.

Tykätty on.
Jaettu on : http://sotkutassu.wordpress.com/2013/01/21/vink-vink-2/
(Poimin kuvasi siihen, toivottavasti ei haittaa.)

Ja vielä niitä ideoita ja ajatuksia. Pitäisin itsetehtyjen koristeiden kurssista. Erilaiset tekniikat kiinnostaa myös. Mixed media oli todella mahtava livekurssina ja varmasti voi olla kiva myös verkkoversiona.

Sellainen ajatus tuli mieleen, että voisi olla ihan hauskaa myös sellainen kurssi, johon tulisi tarvikkeet (ei nyt tiettykään mitkään sakset ja paperileikkuri, mutta esim. alkeiskurssille 12x12" paperi, 6x6" paperi, vähän koristeita ja kirjaimia) postitse, video pläjäys tekemisestä ja sitten kenties sähköposti-kommentointi omasta työstä, jos laittaisi siitä valmiista tuotoksesta kuvan sulle päin. Tuommoiseen voisi ehkä yrittää houkutella sponsoreitakin mukaan.

Eli kiitos vielä kaikille osallistuneille ja voittajat, ottaisitteko minuun yhteyttä sähköpostitse?


Nyt meillä aletaan keskittyä 5v synttäreiden juhlintaan!

Kanvas Finnabair tapaan

Kuten ainakin kaikki Facebook seuraajat tietävät, olin vähän aikaa sitten ruotsissa kursseilla. En juurikaan harrasta henkilöpalvontaa, mutta Finnabair on minusta huikea! Hän on sekä hyvä opettaja, että taitava mixed media taiteilija. Hänen kurssinsa ovat innostavia, hauskoja ja luovia. Pidän hänen tavastaan käyttää materiaaleja ja nähdä mitä erikoisimmissa tuotteissa mahdollisuus.


Kuvani otti erilaisista medioista hieman osumaa, mutta mielestäni se ei liikaa häiritse. Tykkään lopputuloksesta!



Tälläiseen projektiin en varmasti olisi omin nokkineni tullut lähteneeksi, mutta tekeminen oli tosi kivaa ja rentoa. Tykkään.

Tässä vielä muutama kuva reissusta. Riikka ystävällisesti kokosi pienen tulijaispaketin Suomesta, jonka yhdessä luovutimme opettajallemme.


Tässä kuvassa näkyy koko lauantain ryhmä, kurssityön esittelen blogissa lähipäivinä.



Tietenkin fanikuva Annan kanssa. Ja vielä ryhmäkuva kanvas workshopista sunnuntailta.


Here are sme pictures from Stockholm ScrapClass. I had such a good time, the event was well organized and the teacher, Anna, was fabulous, as always. Now I'm full of inspiration and great new ideas. Thank you for everyone who made the event possible, Sofia and Peter, Anna and of course all the other participants as well as my Finnish friends!

If you wish to use the group pictures, you are welcome as long as you link them to my blog. Thanks so much!