Terveisiä meiltä. Joulupukki kävi ja toi tullessaan uuden kameran ja putken. Niitä on sitten opeteltu käyttämään. Kaiken muun tekemisen suhteen on takki tyhjä.
Kohta on uusi vuosi. En lupaa mitään. Mutta toivon onnea ja rakkautta koko vuodelle.
perjantai 30. joulukuuta 2011
Viimeisiä viedään
perjantai 23. joulukuuta 2011
maanantai 12. joulukuuta 2011
Kuvia
Viime vuonna tähän aikaan haaveilin lumikengistä. Nyt metsästä voi vielä löytää suppilovahveroita.
Martta kasvaa aika vauhtia. Se on hyvää seuraa lenkeillä. Iloinen ja tarkkaavainen pentu.
Välillä metsään innostuu lähtemään nelijalkaisten lisäksi myös kaksi jalkaisia. Silloin ei mennä pihalta kovin kauaksi.

perjantai 9. joulukuuta 2011
kynttilä
Osallistun tällä kuvalla ekaa kertaa elämässäni Makroviikot haasteeseen. Jossa siis tällä viikolla aiheena kynttilä.
Haaveilen opiskelevani enemmän valokuvausta, saisin sen ympättyä varmasti osaksi nykyisiä opintojani jos vain löytäisin jostain sopivia kursseja. Minulla on hyllyssä kirjojakin, ja luen kamera lehteä ja selailen välillä netistä josko olisi sopivia kursseja tai jotakin. Yleensä selailulla on se hyvä puoli että innostun. Kuvaan ja säädän. Ja vaikka en opiskeluiden suhteen tullut hullua hurskaammaksi niin opimpa taas jotakin uutta. Säätämällä. Valokuvaus urani etenee siis hitaasti mutta varmasti!

Jalat
071: Jalat Osallistun seuraavilla kuvilla inspiroidublogin valokuvaushaasteeseen.
Piti ottaa oikeen useampi kuva pennun valtavista tassuista. Omat jalkani ikuistin villasukissa. Talvisin ei käytännössä muita sukkia tule edes pidettyä.
Itsenäisyyspäivänä meillä oli lunta. Olin silloin kiireinen keittiössä ja ajattelin että ulkoilutan kameraani huomenna. Huomenna lumi jo oli mennyttä. Pitäisi aina muistaa tarttua hetkeen. Huomenna voi jo olla liian myöhäistä.

Tunnisteet:
inspiroidu -haaste,
valokuvaus,
valokuvia
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Itsenäisyyspäivän tunnelmia
Sain mahtavan hyvän idean Paapiin blogista. Olen hyvä äiti ja askartelen lasten kanssa sokeri linnoja. Tietenkään meiltä ei kaapista löytynyt sellaista valmista sokerikuorruteliimaa joten väännettiin itse tomusokerista. Mies toki yritti ehdottaa erikeeperiä, mutta ei kelvannut.
Itse teko prosessi oli ainakin lapsista hauskaa. Nuorimmainen lähinnä söi "liimaa" ja rakensi hampurilaisia kolmesta sokeripalasta, vanhemmat lapset saivat jo ihan linnojakin aikaiseksi. KAikki neljä joka tapauksessa keskittyivät rakennus prosessiin erittäin tarkkaavaisina.
Näppäränä äitinä en tullut ajatelleeksi linnojen siirtämistä. Ja kun liima ei tosiaan ollut mitään erikeeperiä niin siirtovaiheessa linnat kokivat erinnäisiä vaurioita.
Vauriot viimeisteli vielä se että nuorin poika kolautti tarjottimen lattialle. Pieni itkuhan siitä seurasi, tietenkin.
Mutta eipä hätää. Nokkela äiti lykkäsi kaikki linnan rauniot pataan ja keitti lapsille lohdutus toffeeta. Maukasta, mutta ah niin äkkimakeaa.
Adventtikynttilän jalka on koristeltu sammaleella, kuivatuilla appelsiinirenkailla ja kanelitangoilla.
Itsenäisyyspäivän muita makeita herkkuja. Marianne tryffelit ja valkosuklaa-pipari-tuorejuusto tikkarit. Aivan mainio makuyhdistelmä muuten.
Suolaisetherkut unohdin kuvata, mutta kehuskelempa hieman silti. Graavasin lohta ensimmäistä kertaa elämässäni ja hyvin meni! Leivoin itse limppua ja tein näkkäreitä, alla kuva.
Kaiken kaikkiaan oli mukava ilta. Kiitos vieraille, onnea Suomelle itsenäisyyspäivän johdosta ja eläköön suvaitsevaisuus!

maanantai 5. joulukuuta 2011
Viherpeukalo
Käytiin muutama päivä sitten lasten kanssa metsässä hakemassa vähän materiaaleja joulukoristeluihin. Vaikka ulkona ei joululta vielä näytäkkään niin parhaamme tehdään että joulumieli saadaan sytyteltyä. Ja ihan hauskaa lasten kanssa oli kukka-asetelmaa tehdäkkin.
Turvallisyys syistä asetelmassa palaa led-kynttilä.
Meillä on tuollainen perinteinen adventtikalenteri mihin joka päivä tulee uusi hahmo. Sen koristukseksi tuotiin kaksi pientä kuusta juurineen.
Huomenna meille tulee ystäviä itsenäisyyspäivän viettoon. Menu on jo mietitty ja osa ruuista tekeytyy jääkaapissa. Kohta ruvetaan näkkileivän leipomiseen lasten kanssa. Kivaa valmistella huolella ja antaumuksella. Toivottavasti makukin menee nappiin.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Jouluherkkuja
Vaikak blogini oikeastaan on tälläinen askarteluelämää koskeva niin tykkään välillä puuhailla myös keittiön puolella. Etenkin herkkujen parissa. En ole kovin taitava leipuri, tai sanotaanko ettei hiiva ole ystäväni, joten kovin kummoisia pullia ei näissä kätösissä synny.
Marinoidut päärynät (ohje kotivinkin jouluherkut lehdestä)
3-4 päärynää (löysin kaupasta kotimaisia päärynöitä!)
Liemi
1 appelsiinin kuori
1/2 dl appelsiini mehua (en juuri mittaillut, kunhan puristelin koska luin että puolikkaan appelsiininmehu))
2cm:n pala raastettua inkivääriä
1/2 vanilijatanko (halkaistuna)
2 dl ruokosokeria (käytin perusluomusokrua)
1 dl valkoista balsamicoa
Kuori ja halkaise päärynät, poista siemenet ja pilko.
Sekoita liemi ja keitä 2-3 minuuttia. Kaada liemi päärynöiden päälle. Siirrä purkki jääkaappiin kun se on jäähtynyt huoneen lämpöön, anna makujen tasaantua seuraavaan päivään. Nauti juustojen kera.
Lisäksi kuivattelin koristeeksi appelsiinirinkuloita.
Tässä tulee vielä ohje ökysuklaaherkkumakeisiin. En kerennyt ottaa kuvaa kun herkut menivät parempiin suihin. Ohje on täältä ja kuva.

RockyRoad
Tarvitset:Maitosuklaata
Suolapähkinöitä
Suklaapatukoita
Digestive-keksejä
Vaahtokarkkeja
Kuivattuja aprikooseja
1. Sulata suklaalevy mikrossa. Murusta kaikki ainekset rouheiksi paloiksi kulhoon sekaisin.
2. Kaada kuuma, sulanut suklaa sekaan ja sekoita nopeasti ainekset sekaisin. Kaada seos laakeaan vuokaan leivinpaperin päälle ja levitä se tasaisesti. Laita jääkaappiin
jähmettymään n. 20 min ajaksi.
Voin kertoa että on hyvää.
perjantai 2. joulukuuta 2011
Puusukset meets Ikea
Tehtiin miehen kanssa yhteistyössä tälläinen lamppuviritelmä. Vanhat sukset mies bongasi jo vuosi sitten kierrätyskeskuksesta ja aika nopeasti viresi idea tehdä lamppu. Yksinäinen suksi onkin pyörinyt olohuoneen nurkassa jo aikasta pitkään ja eilen vihdoin saatiin aikaiseksi duunata se valmiiksi. Minä toimin lähinnä työnjohtajana ja liitin pari johtoa paikoilleen.
Talo on ulkoapäinkin saanut valoa ylleen. Jotenkin täytyy tasapainottaa tätä pimeää talvea. Tänänn kaivan kameran naftaliinista alan kuvata. Jos vaikkasaisin aikaiseksi Joulukuunpäivät minialbumin. Vielä ei ole myöhäistä!
- emmo -

torstai 1. joulukuuta 2011
Intohimona skräppäys
Tänään aukesi ilmoittautuminen intohimona skräppäykseen. Oikeasti ajallisesti tuo ei oikein meinaa sopia minulle, mutta pistän sopimaan. Ei meinaan ole ihan turhat workshopit. Ilmoittaudun kumpanakin päivänä yhteen workshoppiin niin jää sitten vielä aikaa vaihtaa kuulumisia ja tehdä ehkä jotain omiakin leiskoja valmiiksi.
Järjestetäänköhän viikonlopun yhteydessä enää vuoden skräppääjä kilpailua?
Nähdään kuitenkin, vanhat ja uudet tutut!
Huomasimpa sitten itsekkin että tänä vuonna Intohimona skräppäys järjestetään Jyväskylän lähellä, Laukaassa. Luulin hetken lähteväni Tampereelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)