Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Lentokentällä

Koneen vaihto. Tekninen vika. Mieli on jo perillä.
Sääennuste lupaa lämmintä.



-Tälläisiä miettii Emmo-

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Luovaa askartelua

Meillä oli koulussa luovanaskartelun kurssi. Kaikille oli annettu samat tehtävät, piti tehdä onnellinen tila, jotakin luonnon materiaaleista ja roskan uusi elämä. Lauantaina koulussa meillä oli "luoviksen" palautukset. Aivan mahtavia tulkintoja ja töitä!
Palautukset ovatkin monesti yksi kurssin antoisimmista hetkistä. Jokainen esittelee omat työnsä ja oivalluksensa. Sain luvan laittaa kurssikavereitteni työt tänne eetteriin muidenkin ihasteltaviksi. Omia töitäni olenkin täällä jo esitellyt.
Altered book, Sikarilaatikko, CD-kotelo, Kranssi ja taulu. Olen vielä tehnyt yhden altered bookin joka odottaa tarkempaa esittelyä.

Sirkun onnellinen tila oli rakkausrunoilla ympäröity, pajunkissoista ja risuista tehty pesä. Kuviin en valitettavasti saanut aivan vagittua pesän ihanan pehmoista tunnelmaa.


Minna taas oli keksinyt unelmiensa ruotsalaiskodin Ikean kuvastosta. Aivan loistava idea. Luonnollisesti kodissa oli myös asukas, paperinukke, jonka vaatteet löyityvät ruotsalaisten postimyynti katalogien sivuilta. Kannattaa lukea, tai mahdollisesti käydä katsomassa teatterissa Vadelmavenepakolainen.



Tarja yllätti meidät oikein todella. Kirpparilta hankittu kori sai uuden elämän oravanpesänä.




Tarjan muita töitä:
Sirkun Altered book. Aiheena Neiti Rosa Clay. Hän oli ensimmäinen suomenkansalaisuuden saanut tummaihoinen henkilö.


Anna-Maria teki  omaelämänkerrallisen altsun Tytöistä parhain.



Minnan virkkauksia.


Anna-Marian unelmien käsityöhuone. Kaikki huonekalut on itse tehty konepahvista! Paitsi valkoinen tuoli, joka ei ole. Mutta aikaimoinen taidonnäyte minimaailmasta sanon minä.


Susannan jäkälä koristeita.
Susannan keittiön jakkara Matti.
Ja susannan tyyppejä.


Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä Jennin keiju.
Ja Jennin paperihelmet.
Tässä nopea läpikatsaus ryhmän antiin.
Ihania töitä, ihania tyyppejä! Inspiroivaa, niin inspiroivaa!

Mutta nyt Emmo laittaa pillit pussiin hetkeksi ja suuntaa Pariisiin!

torstai 22. maaliskuuta 2012

TSI cd:n kannet!

Tässä tulee nyt mega pitkä postaus! Kaivakaa alkoholimusteet, folioteipit tai tavallinen kotitalous foliokin kelpaa, ja kaikki metalli nippelit esiin!

Tässä on ohjeen tynkää sille, miten tein Chisun Kun valaistun CD:lle uudet kannet. Ehkä anann nämä lahjaksi, ehkä en.


1) Aloitin pilkkomalla akvarellipaperin tausta pahvin. Mitat otin oikeasta CD -kotelosta. Lisäksi leikkasin "selkänojan" grungeboardista. Leikkasin apuviivat paperileikkurilla, mutta loppuun saattelin leikkaustyön paperiveistä apuna käyttäen.

2) Liimasin palat paikoilleen jotakin kaikille pinnoille soveltuvaa, suhteellisen nopeasti kuivivaa liimaa käyttäen.

3) Onkin sama vaihe, mutta vain sisäpuolelta kuvattuna.

4) Tämän jälkeen otin esille Big shotin. Omani on vanhaa väriä ja paljon kärsinyt, mutta toimii vielä! Alumiiniteippiä saa rautakaupoista, voi saada jostain perus Prismastakin, omani olen diilannut ukon kautta joten varmuudella en osaa sanoa mistä hän sen minulle on hankkinut.

Tässä on käytetty Tim Holtzin Clock kohokuviointi kansiota. Leikkasin alumiiniteipistä kaksi sopivan kokoista palaa ja asetin ne kansion väliin hieman lomittain.

5) tein niitä sopivan määrän peittämään tekemäni pahvi aihion.

6) Liimasin teipit kiinni pahviin.



7) Tämän jälkeen alkoi värittely. Alkoholimusteiden käytöstä löytyy monta hyvää videota juutuubista.
Tässä yksi. Timppa itse.
 Mutta yksinkertaisesti noita musteita vaan pruutataan tollaiselle huopa liuskalle ja töpötellään halutulle alustalle. Alkoholimusteet oli muuten sinellissä -50%. Vink vink.


8) Käsittely toistetaan kerroksen kuivuttua kunnes tulos on halutun näköinen.


Tämän lisäksi käytin cd:n selkäosan tekemiseen yhtä hauskaa tekniikkaa.
Eli tässä on leikattu toinen samanlainen pala grungeboardia kuin ekassakin vaiheessa.

1) Tässä  on paperi ensin maalattu kauttaaltaan gessolla. Paperinipsut on asetettu sitä varten, että selkämys kuivuisi oikeaan asentoon, eikä gesson kuivutta halkeaisi taivutettaessa. Tajusin tämän itse vasta siinä vaiheessa kun grungeboardilla oli jo messevä kerros gessoa. Suosittelenkin taivuttamista ennen maalaamista, huomattavasti siistimpää puuhaa.


2) vaiheessa gesso on kuivunut. Tätä voi vauhdittaa kuumailmapuhaltimella. Seuraavaksi selkämys maalataan akryylimaaleilla, vaaleimmalla sävyllä aloittaen.  Maalauksen jälkeen lakkaa kapine. Itse käytin spray lakkaa. Olen myös kokeillut laimennettua erikeepperiä, mutta tämä tuntui toimivan paremmin. Lakan kuivutta valitse seuraava väri. Maalaa pinta kauttaaltaan ja sen jälkeen ota kostea rätti jolla pyyhit enimmät värit pois kapineen pinnasta. Kun tulos on silmää mielyttävä, lakkaa kapine. Taas lakan kuivuttua toista maalaus uudella värillä, pyyhi ja lakkaa. Toista kolmella, neljällä värillä ja lopuksi mustalla. Muista lakata aina välissä.

Ennen liimaamista kiinni cd-koteloon käsittelin lätyskää vielä distress inkeillä. Ja kiinnitin kulmiin ruuvinkanta haaraniitit. Mielestäni lopputulos on vähän nahkamainen.






Valmiiden kansien päälle olen sitten liimaillut kaikenlaista sälää. Rattaat ja perhonen on leikattu Big shotilla, metallit on amerikan tuontia. Rosetti on leikattu fiskarssin pitsi leikkurilla. Oje on myöskin you tubesta. Musta on tainnut tulla askartelu nörtti.


Siinäpä se, ei muuta kuin cd-koteloita väsäilemään! Ai niin, sisäpuolen tekeminen unohtui dokumenteerata, mutta ehkä vielä esittelen senkin. Se on peruskauraa.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Inspiraation viemää

Tälläisen kimpussa puuhailen vaikka olisi oikeaakin tekemistä.


Mutta rattaat, alkoholimusteet ja hilivimpaimet vie mennessään.

Taulu

Koulussa luovassa askartelussa tehtiin onnellinen tila. En ole tainnut muistaa esitellä.

Mä tein tälläisen syksyisen maiseman. Tässä on yhdistelty vähän eri tekniikoita taas ja liitetty eri elementit yhteen tarrapaloilla eri tasoihin jotta sain luotua kolmiuloitteisuutta.

Sopii ehkä lastenhuoneen tauluksi?

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Arjen rattaat

Kaikki alkoi siitä kun ostin syksyllä käsityö messuilta ihanan steampunk kirjan. Itse olen kovin epätekninen ihminen, mutta rattaat jotenkin kiehtovat minua. Ja jokin vanhan ja uuden yhdistäminen, kontrasti. Sen jälkeen alkoi mietintä. Mistä ihmeestä saan rattaita ja kellon osia ja metallista tilpeööriä? Koko projekti jäi vähän muiden juttujen jalkoihinkin.
Mutta jokin aika sitten aktivoiduin ja selailin ameriikan ihmemaalla sijaitsevien kauppojen valikoimaa. Tässä vaiheessa apuun tuli Visa. Erinnäisten mutkien jälkeen posti Pate kiikutti minulle pieniä ja kalliita metallisia osia.




Ja tälläistä sain niillä aikaiseksi, varsinaisesti tää ei ole steampunkkia, mutta ei haittaa, inspiraatio tuli sieltä. Vanha sikarilaatikko on ensin päälystetty kauttaaltaan alumiiniteipillä joka on kohokuvioitu. Tämän jälkeen alumiini teippi on värjätty alkoholimusteilla.

Toinen kansi on maalattu gessolla ja akryylimaaleilla ja siihen päälle on kiinnitetty grungeboard rattaat kohotarra paloilla. Kannen isot rattaat on leikattu big shotilla. Sen jälkeen maalattu gessolla, akryylimaaleilla ja vähän alkoholimusteillakin. Päälle on liimattu metallisia rattaita ja alkoholimusteilla sopivan värisesi maalattu metallinen laatta jonka sain askartelukirppiksellä. Kiitos vaan naapuri!

Toisessa kannessa on alumiiniteipillä päälystetty kartonki joka on maalattu gessolla, akryylimaaleilla ja vähän alkoholimusteilla. Kulmissa on haaraniitit ja kaikenlaista koristetta on liimattu päälle. Timppaa suurin osa.

Ruusut ja paperin yläreunassa oleva metallinen koriste on hankittu askartelukirppikseltä.

Että tälläistä puuhailua tällä kertaa.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Valoa ja varjoa

Inspiksessä oli tällä viikolla aiheena positiivi ja negatiivi. Tässä oma näkemykseni.


Viikon lopun askartelu kirppikseltä ostin ihania ruusuja ja käsin virkattuja kukkasia, samoin kuin tuon virkattujen kukkien vieressä olevan metalli koristeen. Metalli koristeen tekstillä taas vaihdoin kuviopapereihin.

Tässä on taas kokeiltu vähän kaikenlaista ja skräpitelty ideoita. Noiden lehtien käytön bongasin jostain, mutten enää muista mistä. Kun siivosin kamojani kirppistä varten niin löysin kaappien kätköistä haasuja juttuja. Kuten tuollaisia puisia lintuja.
Tässä on tehty erilaisia alkoholi muste kokeiluja. Se on Emmon askartelupajassa tällä hetkellä kuuminta hottia.

Tässä vähän esi makua yhdestä projektista, mistä olen aika innostunut.

SCRAPTASTIC 2012

Eikös täällä ollut viime vuonna suomi edustus?
Haluisiko joku lähteä tänä vuonna? Eikö olisi aika päheetä?

täällä on lisätietoja.

Tälläinen pika haaveilu postaus.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kevättä ilmassa





Ollaan melkeen keväässä. Siinä taite kohdassa kun ei tiedä varmuudella. Tietää vain että lunta on päivä päivältä vähemmän, valoa enemmän. Ja sen tietää että talven hiljaisuus on rikottu linnun laululla ja puron solinalla.

Tänä vuonna odotan kevättä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Odotan että kevät sade sulattaa jään ja tekee tilaa uudelle. Sellaiselle minkä olemassa oloa ei edes voi aavistaa kun lumi peittää maat ja mannut.