Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

torstai 28. helmikuuta 2013

Tunnetko jo Anna-Marian?

Intohimona Skräppäys

Keväällä, 19.-21.4 järjestetään taas paperiaskartelijoiden keskuudessa odotettu tapahtuma Intohimona Skräppäys. Tänä vuonna kursseja on edellisvuosia enemmän ja ulkomaisten opettajien kaarti on upea!

Kannattaakin käydä tutustumassa kurssitarjontaan täällä ja ilmoittautua mukaan. Viime vuosina tunnelma on ollut huippu hyvä ja viikonlopun parasta antia onkin ollut yhdessä tekeminen ja jakaminen. On todella mukavaa päästä samanhenkisten ihmisten seuraan juttelemaan paperiaskartelun hienoudesta, vertailemaan uutuus tuotteita ja inspiroitua kaikista ympärillä olevista luovista ihmisistä!

Itse tykkään erityisesti kursseista, joilla pääsee kokeilemaan asioita oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Saa kokeilla erilaisia tekniikoita, materiaaleja ja medioita ilman että joutuu tekemään hankintoja.

Yksi kurssille osallistuvista opettajista on ihana Puolalainen Anna-Maria. Hänellä on ihana, raikas tyyli ja upeita yksityiskohtia.

Kannattaa käydä hakemassa inspiraatiota hänen töistään jo ennen tapahtumaa, sillä työt ovat upeita!

Laitoin pienen haastattelun kiireiselle opettajalle ja alta voittekin lukea mitä Anna-Marialle kuuluu!


So, first of all, welcome to Finland!

Is this your first time in Finland? Do you know anything about Finland or Finnish?
Hi! Yes, this will be my first time in Finland, I've never been there before. What I know about the Finland? Well... I know where the Finland is, I know that you have white nights, shorter days. That there are cold, that you have yellow rapsberries (which I really adore), lovely chocolate sweets... I know such little things about your country - but I promise, before I arrive I will know much more :)

Could you tell as something about the workshops what you are teaching?
I teach mixed-media workshops - using gesso, watercolours, mists, crayons and gellos. I also show my students how to make a pencil doodlings and how to combine the composition and colour palette.



What does teaching mean to you?
That means a lot - I love to teach, I love meetings, making new friends and travelling!

Where do you find your inspiration?
I usually begin my work on the layouts with searching for any kind of inspiration: a picture, some fantastic scrapwork which has charmed me and urged to create something equally good, a view from the window, friends, a child, a funny situation. I often get inspired by quotations, poems, melodies ? I love music inspirations! I think they are most amusing, they evoke my deepest emotions; in music I find the greatest number of colours, hues and shades. On the other hand, words acquaint me with distinct forms: either these very simple, inostensible or, on the contrary, these most sophisticated, baroque ones. 



You are part of quite many Design teams, what are they and what does it mean to be in DT?
Now I'm only in a few of them - because I really don;t have enough time for designing. I'm in a creative scrapbook team in Studio Calico and of course in ILS. What does it mean to me? It's an honour and great chance to work with fab. products in a great company :) But it's also a responsibility beacuse you can't fail.

Could you share your favorite project with us? And tell a bit about it?
You can read everything about my project on my blog - I can;t choose my favourites. I love them all, really - because all of them are challenges for me and tell about different stories. All of these stories are important for me - so I can't choose only one and tell about them in generous.

Thank you so much Anna-Maria and see you soon!
Thank you so much nad I can;t wait to see you in your  country!

Anna-Maria Wolniak


keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Huomenna nähdään Amaliassa!

Hei vaan kaikki!

Huomenna nähdään Amaliassa Mixed Median parissa!
Kurssilla vielä muutama paikka vapaana, tervetuloa mukaan.

Katso myös muut Amalian kurssit täältä.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Kevättä ilmassa -kitti!

Nyt se on vihdoin täällä! Ensimmäinen kitti!

Kitti sopii niin skräppäykseen kuin korttiaskarteluunkin. Voit käyttää kitin materiaaleja perinteisiin skräppisivuihin tai luoda niistä upean minialbumin! Kitti sopii materiaalipaketiksi 13.3. alkavalle skräppäyksen perusteet kurssille.

Kitissä on käytetty ihania uusia, pääasiassa eurooppalaisten valmistajien tuotteita ja mielestäni näissä väreissä näkyy jo tulossa oleva kevät. Paperit ovat kaksipuoleisia, joten voit valita kumpi värimaailma puhuttelee sinua enemmän, turkoosi vai keltainen?
Koristeita kitissä on vähän jokaiseen makuun. Omia suosikkejani ovat paperiset kamerat ja puupahviset tähdet. Mukana kitissä on myös isoäidin aikaista pitsiä, nappeja, höyheniä ja muutama kukka. Käytä koristeita sellaisenaan tai muokkaa niitä haluamaksesi!

Kurssi + kitti on yhteensä 50 euroa +pk, pelkän kitin hinta on 24 euroa + postikulut. Tilaa omasi sähköpostilla minnis.enqvist@luukku.com 









Kitti sisältää:

  • 4 kpl kuviopaperia ColorConspiracy: Daily Kate & Texturize 
  • 2 kpl kuviopaperia 7 Dots studio: Love is in the air
  • 1 kpl kuviopaperia Pebbles: Fresh Goods
  • 6 kpl Die cuts kameroita, ColorConspiracy
  • 3 kpl Die cuts ympyröitä, ColorConspiracy (ynpyröiden kuviot saattavat poiketa kuvasta)
  • 2 kpl tarinointi lappuja, ColorConspiracy
  • 1 kpl kirjaimia, 7 Dots studio
  • 1 pss Natural Chipboard tähti kuvioita, Scrapfellow
  • 1 kpl osoitelappu
  • 3 kpl nappeja, saattavat poiketa kuvassa olevista
  • 1 kpl pitsiä
  • 2 kpl kukkia
  • höyheniä

lauantai 23. helmikuuta 2013

Terkut Tukholmasta!

Pikainen tervehdys teille blogini lukijat!




















Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!


Posted using BlogPress from my iPhone

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Finnaibairin oppiin!

No niin, täällä on kuulkaa lomailtu! Otin loman alkuun yksityistunnin lasketteluopetusta ja se kannatti! Jos ei osaa, niin pitää opetella. Jos jättää asioita tekemättä siksi, ettei osaa, tai koska pelkää epäonnistumista, niin jää moni hirmu hauska asia kokematta.

Nyt edessä on muutama koti päivä (siivousta, pyykinpesua ja pakkaamista) ja sitten allekirjoittanut suuntaa erityisen hyvässä seurassa kohti Tukholmaa!

Osallistun Finnabairin pitämiin workshoppeihin. Olen ihaillut hänen töitään jo pitkään ja ilokseni olen saanut mahdollisuuden osallistua hänen työpajoihinsa jo aijemminkin. Viime syksynä Scraptasticissä tein kirjan kannet, joita en täällä ole vielä ehtinytkään esitellä.




Sivupalkissa näkyvät tulevat kurssit, oletko jo ilmoittautunut mukaan joukkoon iloiseen?

torstai 14. helmikuuta 2013

Hyvää ystävänpäivää!

Ystävänpäivänä heräsin kahvin tuoksuun. Vaikka oli minun vuoroni nousta ensin. Mieheni osaa yllättää, vielä viidentoista yhdessä olo vuoden jälkeenkin. Olen ollut elämässäni onnekas.



Onnekkaaksi tunsin oloni puuhaillessani ylläolevan projektinkin parissa. Alkoholimusteita, seinätasoitetta ja mehiläisvahaa. Siitä on tämän hetken isoin inspiraatio tehty!

Olen tällä hetkellä askartelun lisäksi hurahtanut Crossfittiin. Aloitin marraskuussa operaatio kunnonkohotuksen. Palkkasin ensimmäistä kertaa Personal trainerin! En ole kertaakaan katunut päätöstäni. Kunto on kasvanut silmissä, olen saanut enemmän voimaa ja energiaa ja olo on kaiken kaikkiaan parantunut! Nyt PT -kausi on ohi, mutta jatkan normi treeneissä ensi viikosta alkaen.

Huomenna perheemme suuntaa hyvin ansaitulle hiihtolomalle ja blogi pitää pienen hengähdystauon. Mukaan pakkaan ainoastaan Project Lifen. Iltojen iloksi. Muuten keskityn ulkoiluun ja perheen parissa puuhailuun.

Käykää vielä osallistumassa arvontaan ja muistakaahan ilmoittautua mukaan Skräppäyksen perusteet alkeiskurssille!


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Seinäjoella oli mukavaa!

Viime Lauantaina oltiin Riikan kanssa Seinäjoella kursseja pitämässä. Paikalle meidät oli kutsunut Paperinauhan Heli.

Pääsimme jo perjantain iltana käymään Paperinauha liikkeessä, ja täytyy sanoa, että oli upeaa nähdä iso, valoisa liike täynnä skräppäystarvikkeita! Oli melko vaikeaa keskittyä omien kurssitarvikkeiden valintaan kun ympärillä oli toinen toistaan upeampia ja houkuttelevampia tuotteita!

Lauantaina sitten skräpättiin. Tai tarkemmin ottaen kurssillani tehtiin minialbumit alkoholimusteita käyttäen. Täytyy sanoa, että Seinäjoella kyllä osataan! Aivan upea ryhmä! Hauskaa oli! Toivottavasti päästään reissuun uudestaankin.

Kuvat: Riikka Kovasin

Last Saturday I was teaching how to make minialbum with alcohol Inks. I was traveling with Riikka and we had lot of fun! Students were creative and talented, as always! Thank you so much Paperinauha for having us!


maanantai 11. helmikuuta 2013

Skräppäyksen perusteet -verkkokurssi

13.3 alkaa Skräppäyksen perusteet verkkokurssina!

Kurssilla käydään läpi skräppäyksessä käytettäviä tarvikkeita ja materiaaleja. Saadaan ideoita sommitteluun ja värien käyttöön ja tutustutaan erilaisiin tapoihin skräpätä. Kurssin tavoitteena on auttaa kurssilaisia löytämään omaa tapaansa skräpätä ja rohkaista kokeilemaan ja tarttumaan työhön!

Kurssi on tarkoitettu kaikille skräppäyksestä kiinnostuneille, sekä vasta-alkajille, että hieman jo skräpänneille.

Kurssi sisältää viisi kurssi videota sekä erilaisia vinkkejä ja luonnoksia, joiden avulla skräppäyksen aloittaminen on helppoa. Verkkokurssille voit osallistua missä päin vaan ja mihin vuorokauden aikaan tahansa. Kurssilla voi edetä omaan tahtiinsa, kurssi materiaali on saatavilla huhtikuun loppuun saakka. Kurssilla toimitaan blogipohjalla, mutta kuvien jakamista varten kurssia varten on oma Flickr -ryhmä.

Kurssilla käydään läpi muutamia tekniikoita, mutta varsinainen Mixed Media -kurssi on tulossa myöhemmin keväällä!



Skräppäyksen perusteet from Minna Enqvist on Vimeo.

Kurssin hinta on 30 euroa. Ilmoittautumiset: minnis.enqvist@luukku.com



Kurssikitti!

Kurssilaisten ja muidenkin blogini lukijoiden on mahdollista lunastaa itselleen kurssikitti! Kitti sopii niin skräppäykseen kuin korttiaskarteluunkin. Voit käyttää kitin materiaaleja perinteisiin skräppisivuihin tai luoda niistä upean minialbumin! 

Kitissä on käytetty ihania uusia, pääasiassa eurooppalaisten valmistajien tuotteita ja mielestäni näissä väreissä näkyy jo tulossa oleva kevät. Paperit ovat kaksipuoleisia, joten voit valita kumpi värimaailma puhuttelee sinua enemmän, turkoosi vai keltainen?
Koristeita kitissä on vähän jokaiseen makuun. Omia suosikkejani ovat paperiset kamerat ja puupahviset tähdet. Mukana kitissä on myös isoäidin aikaista pitsiä, nappeja, höyheniä ja muutama kukka. Käytä koristeita sellaisenaan tai muokkaa niitä haluamaksesi!

Kurssi + kitti on yhteensä 50 euroa + pk, pelkkä KITIN HINTA ON 24 EUROA + POSTIKULUT. TILAA OMASI SÄHKÖPOSTILLA MINNIS.ENQVIST@LUUKKU.COM






Kitti sisältää:

  • 4 kpl kuviopaperia ColorConspiracy: Daily Kate & Texturize 
  • 2 kpl kuviopaperia 7 Dots studio: Love is in the air
  • 1 kpl kuviopaperia Pebbles: Fresh Goods
  • 6 kpl Die cuts kameroita, ColorConspiracy
  • 3 kpl Die cuts ympyröitä, ColorConspiracy (ynpyröiden kuviot saattavat poiketa kuvasta)
  • 2 kpl tarinointi lappuja, ColorConspiracy
  • 1 kpl kirjaimia, 7 Dots studio
  • 1 pss Natural Chipboard tähti kuvioita, Scrapfellow
  • 1 kpl osoitelappu
  • 3 kpl nappeja, saattavat poiketa kuvassa olevista
  • 1 kpl pitsiä
  • 2 kpl kukkia
  • höyheniä




lauantai 9. helmikuuta 2013

Vuoroin Vieraissa Kim

Tällä viikolla vieraana on Kim Price Australiasta. Hänen sivuissaan pidän syvistä väreistä, upeasta materiaalien käytöstä ja itsetehtyjen taustojen ja valmiiden elementtien loistavasta yhteensovittamisesta!

My this weeks quest is Kim Price from Australia! I really love how she uses different textures, deep colors and especially I love her way to mix the self made back ground with patterned papers and other beautiful elements.




Hi. My name is Kim Price and I am a wife to Simon, a mother to our two teenaged daughters Holly and Courtney, and we live on the Central Coast of New South Wales, Australia. If you are not familiar with where this is on the map, it is just north of Sydney.

I have been scrapbooking for a little over 10 years, having discovered this craft while on a long family holiday travelling around Australia in a caravan and I have been scrapbooking ever since. I love to use art mediums on my layouts as well as more traditional scrapbooking supplies such as patterned papers, stickers, buttons and flowers. As well as these items I also like to use other common elements on my layouts such as paper clips and old book pages. You will very often find some kind of stamping on my pages - though it is not always obvious - and an artistic background using inks, gesso  and paint.

I almost always begin a layout with a photograph. From there I like to choose coordinating colours, papers and elements which will compliment and enhance my photo. Sometimes my personal scrapbooking style can be soft and romantic and other times I like to use a more modern approach, depending on my mood. I love to use sketches as a guide to my designs but I find it hard to stick to them exactly as something always makes me want to change it in some way. I love to use layers as an element in my pages and lots of little details as well as clusters.

Here is the layout I created for the post:




And I have attached a few examples of other layouts I have created which are already on my blog.






HAASTE / CHALLENGE!

Tällä viikolla aloitetaan puhtaalta pöydältä. Käytä taustapaperina valkoista tai muuta lähesyksiväristä taustapaperia ja luo paperille omat kuviosi. Voit käyttää apuna gessoa, mistejä ja musteita. Yhdistä itse tehtyyn taustaan rohekasti valmiita elementtejä, kuviopapereita ja koristeita!

In this weeks challenge we are starting with an empty space. Create the back ground with gesso, mists and inks and add embellishments, patterned papers and other elements to your self made back ground!

Haasteeseen voi osallistua 23.2.2013 mennessä. Mukana olet linkittällä työsi tähän postaukseen. Osallistuvien kesken arvotaan alla olevat napit. Kiitos osallistumisestasi!

The challenge will be open until 23.2.1013. Publish your layout in your blog, comment to this post with the link to your post. There will be small raffle between all entries to this challenge.Thanks for joining us!



keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Mixed Media 28.2, Espoo

Tervetuloa tekemään kanvas taulu mixed median keinoin.
Kurssin hinta 24 € sisältää materiaalipakkauksen. Tarvitset mukaasi oman kanvaspohjan. 
Kurssi pidetään Amaliassa, Espoossa.




tiistai 5. helmikuuta 2013

Mistit ja suihkeet

Tiistain tyttöjen illassa kaivettiin esille mistit ja suihkeet!

Salasana: Mistitjasuihkeet

 
Mistit ja suihkeet from Minna Enqvist on Vimeo.

Mistit ja suihkeet ovat nyt kovassa huudossa ainakin omissa töissäni. Niillä saa helposti muokattua valmiita materiaaleja oman näköisikseen.

Mistit ovat nestemäisiä musteita ja ne voi jaoitella kuten musteetkin, läpikuultaviin ja peittäviin. Itselläni ei ole kuin vesiliukoisia mistejä, enkä ole kuullutkaan oikeastaan liuotin- tai öljypohjaisista misteistä.

Rangerin mistit, Dylusions ja Color Wash musteet ovat kummatkin läpikuultavia musteita. Ero näillä misteillä on ennen kaikkea väri. Dylusion musteet ovat voimakkaita, kirkakita värejä, kun taas Color Wash on maanläheisempä, murrettuja sävyjä. Nämä mistit ovat vesiliukoisia, joten ne aina reagoivat edelliseen kerrokseen.

Tattered Angelsin mistit jaetaan läpikuultaviin Glimmer misteihin ja peittäviin Chalkboard misteihin. Lisäksi kummastakin vaihtoehdosta on olemassa kimalteeton vaihtoehto. Näiden musteiden erona Rangerin misteihin on se, että Tattered Angelsin mistit ovat kuivuttuaan veden kestäviä. Tämä mahdollistaa sen, että saadaan eri väri kerrokset erottumaan toisistaan.

Mistejä voi myös tehdä itse esimerkiksi Distress musteiden musteesta. Kokemukseni mukaan näin tehty muste toimii hyvin paperilla, mutta esimerkiksi gesson kanssa tulos on aika pastellinen. Kannattaakin kokeilla tekemäänsä mustetta ensin ja sitten vasta suihkuttaa mistia koko työhön.

Vesiliukoisissa misteissä on se hyvä puoli, että jos menee pieleen, niin koko työn voin huljauttaa hanan alla ja kas! Työn koko ilme on muuttunu!

Askartelun täyteistä iltaa toivoo, emmo

maanantai 4. helmikuuta 2013

Skräppäyslomalle?!

Pieni hihkaisu vaan!

Viime syksynä osallistuin Scraptastic tapahtumaan Belgiassa. Matkasta jäi upeat muistot ja sain kipinän matkustaa skräppäyksen perässä uudelleen ulkomaille.

Muutaman viikon päästä olen lähdössä Riikan ja Elinan kanssa Ruotsiin Finnabairin oppiin. Odotan minilomaamme kuumeisesti! Ihanaa päästä oppimaan uutta, nauttia hyvässä seurassa skräppäämisestä ja yli päätään irtautua arjesta.

Tänä vuonna Scraptastic järjestetään 25-27.10. Odotan mielenkiinnolla lisätietojen julkaisemista! Olen seuraillut hieman euroopan skräppäilytapahtua juurikin sillä silmällä, että löytyisikö Scraptasticille haastajaa, mutta tämän tyyppistä tapahtumaa, näin monipuolisella kurssivalikoimalla, en ole vielä ainakaan löytänyt.

Kotoinen IS:kin lähenee kovee vauhtia. Pidän oman kurssini Voimauttavasta skräppäyksestä perjantaina, mutta lauantaina ja sunnuntaina osallistun ulkomaisten opettajien workshoppeihin. Kovasti odottelen tietoa niistäkin!

Vaikka pidänkin kurssien vetämisestä on silti aivan ihanaa vaihtelua päästä itse kurssilaiseksi uutta oppimaan.

Mukavaa ja luovaa alku viikkoa teille kaikille!

PS. Huomenna viimein viime viikon tyttöjen illassa kuvattu video misteistä.



Materiaalit: mistit - Tattered Angels, leimasin - 3rd eye, gesso- Tempera, teipit- teippitarha, muut tarvikkeet -Anun putiikit

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Skräppäys - Sisilia

Uusimmassa Ihana -lehdessä on tekemäni juttu skräppäyksestä.
Halusin tehdä lehteen sivu, jossa olisi käytetty sekä valmiita, että itse työstettyjä materiaaleja.
Olen käyttänyt 3rd eye:n lehti leimasinta eri tavoin. Mielestäni lopputulos pysyy hillittynä useista eri tekniikoista huolimatta, kun samaa elementtiä toistetaan.


I made this layout for Finnish Craft magazine Ihana. It's my first article in real magazine, so I'm really happy about that! My article is about using stamps in scrapbooking. I've used 3rd eye leaf stamp in my project. 
If you are using the same stamp, you can choose different techniques and your project still looks calm.