30&30 omakuvahaaste, loppusanat

Kiitos kaikille teille jotka osallistuitte 30&30 omakuvahaasteeseen. Matka oli upea!

Oli hienoa huomata kuinka paljon tunteita haaste nosti pintaan.

Kun idea omakuva haasteesta nousi mieleeni, en aluksi ajatellut biisejä ollenkaan. Halusin vain haastaa itseni kuvaamaan. Julkinen haaste tuntui hyvältä tavalta sitoutua asiaan. En voinut kuvitellakkaan kuinka moni loppujen lopuksi lähtisi mukaan.

Kun sitten rupesin ajattelemaan omakuvausta haasteen kautta, tuli mieleeni antaa päiville nimet. Tämä taas johti musiikin lisäämiseen. Ajattelin sanoitusten, sävelmien, kappaleiden nimien lisäävän vaiaatio mahdollisuuksia. Oli mielenkiintoista huomata, että toisille musiikki vaikutti päinvastaisesti. Se sitoi kappaleiden teemoihin. Yhdessä vaiheessa tuli pakonomainen tarve tarkentaa ryhmän facebookissa, että kiitos kyllä, parisuhteeni voi mainiosti vaikka kaikki valitsemani kappaleet käsittelevätkin parisuhdekriisejä.

Yllätyin siitä miten voimakkaita muiden julkaisemat kuvat olivat. Lyhyetkin lauseet aukaisivat suuria tarinoita ja tekivät kuvasta henkilökohtaisemman, kuin ikkunan kuvan ottaneen henkilön elämään. Kuvat tarinoineen tuntuivat lahjoilta, joita jokainen sai sekä antaa, että vastaanottaa.

Otin kuukauden aikana paljon kuvia. Osan julkaisin, osan jätin julkaisematta. Ajattelin paljon. Pohdin suhdettani omakuvaan ja toisaalta siihen minkälaisen kuvan itsestäni haluan muille välittää. Millaisena muut minut näkevät. Voisin sanoa, että kuukausi oli sangen puhdistava kokemus. Rankka, mutta palkitseva. Ymmärrykseni itseäni kohtaan kasvoi samalla kun tuntui, että ymmärsin muita paremmin.

Ihanaa on myös se, että 30&30 jatkaa omaa elämäänsä. 

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!

#30 Viimeinen kuva.

Tänään haasteena on kuvasarja. Ota uusi sarja tai kokoa sellainen kuukaudenaikana ottamistasi kuvista.

Syyskuu on takana. Itselleni kokemus oli monella tapaa oivaltava. Haastava, mutta antoisa. Otin itsestäni enemmän kuvia, kuin olin ajatellut. Joka päivä vähintään yhden, mutta toisinaan inspiroidun tekemään useampia erilaisia kuvia. Suurintakaa osaa en ole vielä saanut julkaistua tai edes käsiteltyä.
Muuttuiko suhteeni omakuvaan? Luultavasti. Ainakin katson kuvia erilailla. 
Kiitän kaikkia haasteeseen osallistuneita, vieraana olleita, omankuvansa jakaneita. Omakuva haaste jää elämään omaa elämäänsä facebookissa ja toivonkin, että haaste herätti osallistujissa ja seuraajissa mielenkiintoa omakuvaa kohtaan.
Huomenna alkaa valokuvausta skräppääjille verkkokurssi, jossa käydään vähän läpi valokuvauksen perusteita ja haetaan vielä lisää inspiraatiota valokuvaamiseen.
Tervetuloa mukaan!

#29 Joka pojalla on siivet

Tänään vieraana on Niina. Niinan blogiin pääset kurkkaamaan tästä.

Keski-ikäinen nainen 

Kymmenvuotishääpäivä

Sisäinen lapsi 

Henkinen tie 

Tasa-arvo ihmisten välillä 

Itsensä hyväksyminen 

Vapaa tahto 

Elämän valot ja varjot 

Työni vanhusten parissa 

 Ninnu

#28 Jos metsään haluat mennä nyt

Hei! Me ollaan melkein perillä! Wuhuu!

#27 30 vuotta

Tänään vieraana on Ihana Terhi Hupsistarallaa blogista.

Luonteri Surf: 30 vuotta.

Kun valokuvien ottaminen vapautui omiin käsiini, alkoi välittömästi myös omakuvien ottaminen. Lähinnä siis "pitkän käden tekniikalla" eli kamera omassa kädessä. Filmikameralla ne otettiin, kuten myös tässä tämän päivän omakuvassani näkyvä otos 11 vuoden takaa. Täytän tänään 30 eikä omakuvien ottaminen enää käy yhtä helposti ja huolettomasti kuin aikoinaan. Kahdestakymmenestä räpsystä ehkä yksi saattaa olla kelvollinen. Kuvakulma muuttuu aina vain yläviistommaksi jotta kaksoisleukaa saisi piiloon. Hymyillessä silmänaluset näyttävät ryppyisiltä mutta vakavana näyttää vielä hölmömmältä. Minusta on tullut vanha. 30-vuotias. Siinä on totuttelemista totisesti.

Terhi Viinikanoja

http://hupsistarallaa.blogspot.fi

#26 Olen luonasi aina

Torstai on toivoa täynnä. Etenkin jos meitä siivittää Jari "Siltsu" Sillanpää!

#25 Matkustaja

Tänään vieraana on Selina.

Omakuvaa silmät kiinni on kiinnostavaa katsoa, sillä sitä ei ilman valokuvaa tai maalausta voi muuten kokea tai nähdä. Sinä et näe minulla kokonaan koska silmäni ovat kiinni. En nuku enkä ole kuollut, mutta katse puuttuu. Minulla on aina ollut silmälasit enkä haluaisi luopua niistä, sillä oloni ilman silmälaseja on alaston ja vieras. Lasit koristavat ja kehystävät kasvojani. Tässä kuvassa pokat ovat kuin taulun kehykset ilman kuvaa. Katsokaa minua, en näe mitään!

#24 Valonkantaja

Mukavaa tiistaita kaikille!

#23 Nopeimmat junat 30&30

Tämä biisi ja kuva olivat minulle selkeä yhtälö. En tiedä miksi. Ehkä se on räsymatto. Juureni ovat tässä paikassa. Eivätkä nopeimmat junatkaan enää pysähdy meillä.
Pahoittelen jo etu käteen kaikkien ei Anna Puu diggareiden puolesta.
Olen kasvanut kiinni maahan, lapsuuden maisemaan
olen kasvanut kiinni poikaan, siihen yhteen ja oikeaan
olen kasvanut kiinni taloon, jonkan ikkunanpielistä vetää
en tahdo kuuta taivaalta kuin kerran vuoteen enää.

Tässä linkki tämän päiväiseen biisiin.

#22 Ravistettava ennen käyttöä

Tänään vieraana on ihana Satu. 

Syyspäiväntasauksen aikaan ilmassa on siirtymää, uuden alkua. Heräilen utuisesta unesta, ravistelen itseäni uuteen ja raikkaaseen, hyvästelen menneet tuulet.  Tarvitsen usein ravistelua, niin uusien asioiden edessä, tekemisen aloittamisessa, arkipäivissäkin. Laskeudu maan pinnalle!  Haloo, huhuu! Herätys tyttö hyvä! Pitää ravistella, jotta käynnistyy, jotta saa veren kuohahtamaan kehossa, jotta voi alkaa tapahtua. Tämä Apulannan biisi on loistava ravistelubiisi minulle. Sen lisäksi, että se herättää, se saa vielä hurjan hilpeälle tuulelle.

Omakuvauksen saralla olen ihan alkutaipaleella. Olen aina ottanut kuvia toisista, intohimoisesti. Jättänyt itseni ulkopuoliseksi, ollut  katsoja. Hyvä ystävä on huolehtinut usein siitä, että minäkin näyn, ja ne kuvat, missä itsensä näkee, ne ovat aarteita. Olen myös opetellut pyytämään. Otatko minusta kuvan. Ei ole aina helppoa olla niin, katsottavana. Toisen ystävän kanssa olemme harjoitelleet sitä. Toisella on ollut lupa katsoa minua kameran kanssa, tallentaa sitä, miten minä olen. Omia kuvia odottaa aina nähtäväksi, niitä pitelee hellästi tai sitten… haluaa polttaa tulessa. Joskus ne naurattavat ihan hulluna. Mutta, onhan ihmisellä tarve nähdä itsensä. Ne liikakilot, nolot ilmeet, valahtanut naama, ja ryhti, missä se on? Niihinkin tottuu, kun tarpeeksi katsoo. Huomaa ehkä jotakin muuta. Että näyttääkin kiloissaan ja naamassaan ihan tyytyväiseltä, itseltään. Tämä olen nyt. Näin näyn muillekin. Minä se olen.

Oma erityinen tunne on niissä kuvissa, mitkä ovat ihan itse otettuja. Seikkailua ja leikkiä, itsetutkiskelua ja vuoropuhelua, tärkeää. Oman itsen näkyväksi tekemisessä ja kaikissa niissä omissa virheissä, ongelmissa ja koko sekopäisyydessä on lopulta jotakin hillittömän hauskaa ja ihan ikiomaa voimaa. Kun vain herää katsomaan.

#21 Puujalkaiset

Tänään vieraana on taiteilija ystäväni Mari.

On järkyttävää katsella itseään valokuvissa ja videoilla.

Osaksi siitä syystä itseeni kohdistetusta valokuvasta ja videosta on tullut tärkeä osa taidettani.

Järkytys laimenee ajan myötä mutta itsensä ulkopuolelta näkemiseen ei totu koskaan.

Se on luonnonvastaista. Eikä se ole koskaan sama asia kuin peili.

Se on hallitsematonta. Usein tulee olo että kuka tuo on tuossa kuvassa?

Tietenkin on kuvien hallitsemattomuudessa valtavia eroja kuten on esim.

itse valitsemallaan/rakentamallaan/lavastamallaan profiilikuvalla tai vaikka jollakin vanhalla dokumenttivideolla jonka kuvaushetkeä ei muista.

Profiiliomakuvassa ollaan usein pyritty täydelliseen hallintaan.

Se on kuin sivuun leikattu lempikohtaus elokuvasta, eikä se välttämättä ole kokonaiskuvan kannalta kovinkaan avaava tai totuudenmukainen.

Itsetutkiskeluun omakuva on loistava väline.

Kun lähtee tutustumaan itseensä kuvan kautta ei satavarmasti rakasta suurta osaa siitä mitä löytää.

Se on raadollinen retki. Tulee vastaan yllättäviä vahvuuksia ja valtava määrä heikkouksia, eikä kaikesta löytämästään tarvitse pitää.

Ehkä hienoimmat jutut lähtevät kehittymään kun oppii ensin hyväksymään itsensä omana paskana itsenään.

Ymmärtää ettei kaikkea pidä eikä pysty hallitsemaan.

Omakuva haasteeseen. Inspiraatiobiisi : Noitalinna huraa - Puujalkaiset

Kuvasin tämän kotonani digipokkarilla ajastimen avulla heti haasteen saatuani.

Pakko kertoa että harkitsin ensin tämän kuvan hylkäämistä

koska suuni on mielestäni jotenkin ärsyttävän jäykän näköisesti tötteröllään.

Mutta vallitsevaa hetkeä on mahdotonta toistaa,

se olisi ollut sitten ihan eri hetki. se seuraava hetki. ja niiden välillä voi olla ikuisuus.

kotisivuni: mariaaltonen.wordpress.com

#20 Mitä tänne jää

Tämän kuvan otin cheekin inspiroimana. Kuvassa merkittävää roolia esittää autoni. Elämäni ensimmäinen auto, jonka väriin olen saanut vaikuttaa. Ja se on keltainen.

Muuten en autoista juuri ole kiinnostunut, minulle riittää, että autoni liikkuu, ei jätä tien päälle ja että pystyn kuuntelemaan vaivattomasti musiikkia joko radiosta tai spotifysta.

Ajan aika paljon. Se tulee pakollisena lisänä kun asuu julkisenliikenteen ulottumattomissa. Jos autoilemme yhdessä mieheni kanssa, en koskaan aja. Enkä miellään aja mielestäni ongelmallisiin paikkoihin, mutta toisaalta jos tarve vaatii, ajan ihan minne vain.

Syksy on jo pitkällä. Se alkaa kuin hiipien, ja yht äkkiä huomaat sen valtaavan koko maiseman. Jännittävää!

#19 Levottomat jalat 30&30

Tänään otetaan vähän vauhtia tähän haasteeseen. On pakko myöntää, että juuri nyt ilamssa on paljon kaikkea. Kuvia olen ottanut ja jotakin saanut laitettua facebookkiinkin. En ehkä kuitenkaan ole saanut otetuksi sellaisia kuvia kuin olisin halunnut. Jotakin uutta ja hätkähdyttävää. Ehkä niillekkin kuville tulee vielä aika. Nyt mennään näillä.

#18 Kuuntelija

Tälläistä tänään. 

Haasteessa inspiraation lähteenä toimii suomalainen musiikki. Ajattelin, että musiikki ikään kuin loisi tunnelmaa, missään tapauksessa ei ole tarkoitus tavoitella kirjaimellisia tulkintoja. Haasteeseen ei ole oikeaa eikä väärää tapaa osallistua vaan sen tavoite on oppia katsomaan itseään hyväksyvästi. Sääntöjen sijaan tarkoitus on inspiroitua ja rohkaistua löytämään uusia kuvakulmia.

Mukaan haasteeseen pääset helposti. Ota kuva itsestäsi kunkin päivän teeman inspiroimana. Halutessasi voit linkittää kuvasi päivän blogipostaukseen, lisätä sen facebook -ryhmäämme, instagrammiin hashtagilla #30&30, tai liittää sen Flickr -ryhmään. Haasteen tarkoitus on lisätä positiivista energiaa ja toisten kunnioittaminen on osa haastetta. Muistattehan tämän kommentoidessanne toisten ottamia kuvia.

#17 Storytime

Tänään vieraana on Paperiliittimestä tuttu Riikka.

Skräppääminen on saanut minut ottamaan kuvia myös itsestäni. Aika usein olen kameran takana ja kuvaan tapahtumat, mutta välillä käännän linssin myös itseeni päin. Huomasin taannoin, että meillä on todella vähän kuvia, jossa minä olen lasten kanssa. Vaikka luen, leikin, touhuan päivittäin, ei noita tilanteita tullut kuvattua ennen tuota huomiota. Nyt siis välillä laitan kameran ajastimen päälle ja annan palaa.

Omakuvan ei kuitenkaan tarvitse aina olla mielestäni mikään kokovartalo-otos eikä ajastin ole aina tarpeen. Yksi helppo kuvattava on omat jalat ja kengät. Sitä varten tarvitsee vaan kallistaa kamera alaspäin. Kengät kertovat sen, millainen keli on, mikä on muotia ja toisaalta, minne ollaan matkalla tai missä ollaan, sillä kenkien ohella kuvaan tulee mukaan maa tai lattia, jolla seistään. Myös paljaat varpaat kertovat omaa tarinaansa.

Tätä kuvaa varten kaivelin kaappien pohjalta vanhat goottisaapikkaani. Halusin tallentaa, miten lapset ovat muuttaneet tai pikemminkin ehkä kasvattaneet minua. Vaikka säilössä onkin vielä joitakin korsettejakin, ei kahden lapsen jälkeinen kehoni ole enää ihan samanlainen kuin parikymppisen minän - yhden korsetin tosin sain päälleni, kun oli pakko kokeilla! Kengät kuitenkin sopivat vielä jalkaan mainiosti ja kertovat samaa tarinaa siitä, miten maku on muuttunut, tyyli rauhoittunut ja toisaalta keikat ja festarit radikaalisti vähentyneet. Musiikki puolestaan ei ole kadonnut minnekään - se soi päivittäin kotona tai jos olen yksin matkalla jonnekin, puhelimessa.

Haasteessa inspiraation lähteenä toimii suomalainen musiikki. Ajattelin, että musiikki ikään kuin loisi tunnelmaa, missään tapauksessa ei ole tarkoitus tavoitella kirjaimellisia tulkintoja. Haasteeseen ei ole oikeaa eikä väärää tapaa osallistua vaan sen tavoite on oppia katsomaan itseään hyväksyvästi. Sääntöjen sijaan tarkoitus on inspiroitua ja rohkaistua löytämään uusia kuvakulmia.

Mukaan haasteeseen pääset helposti. Ota kuva itsestäsi kunkin päivän teeman inspiroimana. Halutessasi voit linkittää kuvasi päivän blogipostaukseen, lisätä sen facebook -ryhmäämme, instagrammiin hashtagilla #30ja30, tai liittää sen Flickr -ryhmään. Haasteen tarkoitus on lisätä positiivista energiaa ja toisten kunnioittaminen on osa haastetta. Muistattehan tämän kommentoidessanne toisten ottamia kuvia.

 

#16 Idän hitain

Tänään vieraana on Anna-Kaisa.

Idän hitain - Anna Puu

Kiitos Emmo tämän haasteen järjestämisestä. Onkin jo hetken aikaa, kun kamera on ollut minuun suunnattuna. Sopiva kuvaushetki tuli kuin sattumalta. Olin parvekkeella kuvaamassa tuotteita auringon laskiessa. Kuvattuani jäin istuskelemaan sohvalle ja nauttimaan ilta-auringosta. Tajusin, että takanani on suosikkiverhoni ja valo on kaunis, joten päätin kääntää kameran itseeni.

Laulun valitseminen ei ollut ongelma eikä mikään, sillä kuuntelen kovin vähän suomenkielistä musiikkia, lähinnä Anna Puun joitain lauluja. Idän hitain kolahti minuun heti. Minua on aina kuvailtu rauhalliseksi, en ole välttämättä aina hidas, mutta luen mielelläni ne käyttöohjeet ensin :)

Hidas ei oo hölmö, nopeet luulee vaan.
Vauhtii fiksuudeksi kai kuvitellaan.
Hidas ensin miettii päivän pari, kun toiset laittaa heti tuulemaan.

Yrittäjäksi ryhtyminen on saanut minut miettimään omaa ulkonäköäni viestinnän kannalta. Kun joudun olemaan esillä ja edustamaan valokuvissakin, on minun pakko ollut jättää rento kotiäiti-ilme. Ehkä jopa yllätyksekseni olen nauttinut siitä kovasti. Tunnen olevani kotonani tyylissäni. Silloin on helpompi olla myös kuvattavana. Omakuvien ottaminen on minulle hyvä työväline tällä matkalla.

Tästä kuvasta näkyy se, kuinka koen elämäni tällä hetkellä. Elämme perheeni kanssa muutosaikaa, esikoiseni aloitti koulun. Arki on haastavaa ja elämä heittää poikkeustilasta toiseen. Siksi tai siitä huolimatta olen todella tyytyväinen elämääni. Minulla on ihanat lapset, jotka kehittyvät kohisten, rakas mies ja antoisa työ. Silloin tällöin on hyvä istahtaa arvostamaan omaa elämäänsä ja elää hetkessä.

Juoskoon kuka juoksee,
mä nyt kuitenkin
taidan jäädä hetkeks istumaan.
Kauniita on pilvet ja koivut korkeat,
nekin tykkää lepuutella vaan.

#15 Auta mua

Pää on kipeä. Sisältä pimeä.

#14 Mother

Hei kaikki!  Tänään vieraana on Jehkotar nimelläkin tunnettu Taru!

Minun kappaleeni on Danzig: Mother

Suhde tähän biisiin on ollut aina intohimoinen!
Ensimmäinen asia johon biisissä rakastuin oli se voima joka biisissä on ja minkä tunteet sen herättää minussa. Tunnen itseni vahvaksi! Se antaa voimaa ja uskoa. Biisin tunnelma ja lataus kertoo myös elämän raadollisuudesta ja elämän kriittisistä hetkistä. Niistä hetkistä kun tuntuu siltä, että elämä päättyy tähän tuskaan ja uskon puutteeseen. Mutta biisi samalla valaa sitä vahvuutta ja uskoa siihen sisäiseen voimaan, joka meissä kaikissa pohjalla on! Rakastan myös Glenn Danzigin ihanan seksikästä ja tummaa ääntä! Väreet menee aina selässä!

Tätä kuvaa ottaessa halusin biisin tunnelmissa hieman hakea ja lavastaa. Hain epätoivon tunnessa ja sen keskellä olevaa voiman tunnetta, joka tulee sisältä!

#13 koti

Tänään vieraana on Nooramaria.

Minäkuva - minä ja kuva - näkyykö minuus kuvassa? Tunnistan vain harvoin peilikuvan samaksi ihmiseksi, joka koen olevani. Suhteeni omaan kehoon on aina ollut tuskallisen kriittinen ja sirpaleinen. Kokonaisuutta on vaikea hahmottaa, on helpompi hyväksyä tai olla hyväksymättä pala kerrallaan, ja valokuvissa mieluiten olla selin.
Raskausajat olivat yhtä helvettiä, olin totaalisesti väärässä kehossa. Vankina kropassa, josta joka hetki halusin pakoon. Kuvat tuolta ajalta ovat omasta mielestäni ahdistavia, jotenkin nuhjuisia.

Kolmekymppisenä aloin juosta. Ja lapset alkoivat pikkuhiljaa siirtyä pelkästä kuvauksen kohteesta kuvaajiksi myös itse. Heidän helppoutensa asettua kuvaan muutti omaa suhtautumistani. Samoin isoa muutostyötä tehnyt skräppäys, facebook, whatsapp ja kaikenlainlainen lyhytikäinen, nopea media.
Mukavat, omanlaiset, "turvalliset" vaatteet on olon kannalta tärkeä päivittäinen tukipilari.

Valtavimmin vaikuttanut asia on ollut 2012 vuoden syöpään sairastuminen, täysi kattaus hoitoja kuukausi toisensa jälkeen ja toipuminen. Jotai kääntyi nurin. Olin yhtäkkiä täysin sovussa itseni kanssa. Hyväksyvä lempeys asettui pahimpien olojen ja kipujen myötä joka soluun. Onnellinen ihminen ei vain jaksa vahdata minäkuvaansa koko ajan ;)
Syöpä oli parasta mitä minulle on tapahtunut.

Tietysti en ole tyytyväinen edelleenkään nenääni tai vatsaani tai toiseen nänniini -vain pahimmat mainitakseni - mutta haluan ylittää rajoja ja olla ahdistumatta kun joku ottaa kameran esiin yllättäen. Haluan nauttia kokonaisena olemisesta.

Nooramaria

#12 veden alla

Tänään liikutaan veden alla.

Facebook ryhmässä toivottiin pari päivää sitten superiloista fiilistely biisiä, mutta taidan olla enemmän tälläinen synkissä vesissä uiskentelija. Koen, että olen luonteeltani positiivinen ihminen, mutta nautin silti aika masentavasta ja synkästäkin musiikista. Minulle luontainen tapa käsitellä negatiivisia tunteita on tehdä käsilläni jotain samalla kun kuuntelen tunnelmaan sopivaa musiikkia.

Tässä kappaleessa on mielestäni jotakin vahvaa. Pysäyttävää.