Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Skräppäys - Priman BAP

Inspiroituneena suomalaisten menestyksestä Priman BAP haasteessa päätin osallistua ensimmäistä kertaa kyseiseen haasteeseen. Olen aikaisemminkin katsellut hauskoja luonnoksia, mutta minulta ei juurikaan ole löytynyt Primaa kotoa. Tai niin luulin. Kaivelin laatikoitani ja löysin ihan mukavasti Priman tuotteita.

skräppäys

Olen käyttänyt sivussa Priman paperia, sabluunaa, kirjaimia ja noita resist canvas lintuja. Kaiken värittämisen olen tehnyt Glimmer mist suihkeilla. Nappi on Polkkaponin ja dimangit tuntemattoman valmistajan.

skräppäys

Kaikesta vinoudestaan huolimatta sivusta tuli mielestäni aika mukava. Harvemmin tulee käytettyä tuollaisia timanttikiekuroita, mutta tähän mistailtuun taustaan se tuo mukavasti kontrastia.

skräppäys

Erityisesti pidän tässä sivussa valokuvista. Halusin kokeilla mustavalkoisten kuvien yhdistämistä värilliseen ja pidän lopputuloksesta. Täytyy useamminkin leikkiä saman kuvan toistamisella ja mustavalkoisten ja värillisten kuvien yhdistelemisellä.

Oikein mukavaa vappua teille kaikille lukijoille!


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Uskon rakkauteen. -mixed media kanvas.

Minua inspiroi monesti musiikki ja tähän työhön sain ajatuksen Ismo Alangon biisistä.


Olin tässä jonkin aika sitten pitämässä kurssia Raumalla ja tämä työ syntyi kurssin aikana. Viimeistelin työn loppuun kotona ja mielestäni siitä tuli aika mukava väripläjäys!


Mixed media töissä pidän erityisesti väreillä sotkemisesta ja uusien tekniikoiden vapaasta kokeilusta. Toisaalta tälläiset tyhjät pohjat antavat myös vapauden kokeilla vanhoja tekniikoita niitä uudella tavalla yhdistellen.


Mixed media on myös siitä mukavaa, ettei se vaadi kummoisia välineitä. Tässä työssä olen käyttänyt akryylimaaleja, gel mediumia, öljypastelleja, StazOn mustetta, muutama leimasinta, ylijäämä kirjaimia, kirjansivuja ja glimmerglma kimalleliimaa. Suurin osa käyttämistäni materiaaleista on kuitenkin helposti korvattavissa ja veihdettavissa omasta kaapista löytyviin tuotteisiin.

PS. moni kysyy mistä hankin oman gel mediumini, gesson ja muut taiteilijatarvikkeet. Temperasta.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Arvonta!

Moi kaikki! Pientä arpajaisasiaa näin keskiviikon kunniaksi!

Intohimona Skräppäyksessä oli mahdollisuus osallistua arvontaan ja Mixed Media kurssin voitti Marika Hellevaara! Kiitos kaikille osallistuneille.

Sitten seuraaviin arpajaisiin. Jos sinua on jäänyt mietityttämään Mixed Media kurssi, niin tässä vielä toinen mahdollisuus voittaa kurssi omakseen.



Olen puuhaillut uusien nettisivujen parissa. Projekti on vielä kesken, mutta perusajatukseni olisi koota sivut, joilta skräppäystä aloitteleva tai siitä tietoa hakeva voisi yhdestä paikasta löytää infoa, ideoita ja vastauksia mielessä pyöriviin kysymyksiin.

Olen poiminut sivuille omasta blogistani jo tekemiäni infopläjäyksiä, videoita ja muita juttuja. Kun mietin, mistä itse saan eniten ideoita omiin töihini, niin toisten harrastajien blogeista. Makuja ja tyylejä kun on yhtä monta kuin harrastajiakin!

Arpajaisiin osallistuminen on helppoa, ehdota omaa tai lukemaasi skräppäysblogia sivujeni "ota yhteyttä" lomakkeen kautta ja liity postituslistalle. Voit myös halutessasi jakaa yllä olevan mainoksen!

Eli käy tutustumassa sivuillani ja tee oma ehdotuksesi!

www.emmo.fi

Kurssi arvotaan 1.5. Kurssia varten tarvitset googletilin, joka sinulla on jo, mikäli käytät gmail osoitetta. Muuten sinun ei tarvitse osata mitään blogeihin, valokuvaukseen tai muuhun tietotekniikkaan liittyvää.

Kannattaa myös käydä tutustumassa perhekotimme uusittuihin sivuihin www.perhekotivipunen.fi

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Terveisiä Intohimona Skräppäyksestä!

Nyt on pakko tunnustaa, että en ottanut yhtään kuvaa koko viikonlopun aikana. Olin jatkuvasti joko menossa, tulossa tai sormet musteessa, gessossa ja muissa mömmöissä.




 Perjantai alkoi omalla Voimauttavan skräppäyksen työpajallani. Kurssi oli lyhyt johdatus aiheeseen ja mielestäni se meni mukavasti, vaikka pidinkin kurssin kaksikielisenä. Oli mukava haaste kurssittaa englanniksi! Parasta oli kuitenkin kuulla viikonlopun aikana kurssilaisten ideoita siitä miten soveltaa ajatusta jatkossa. Jos Voimaa skräppäyksestä kiinnostaa, niin kannttaa pysytellä kanavalla. Kesän aikana starttaa uusi voimauttavan skräppäyksen verkkokurssi!


Lauantaille olin tehnyt tupla buukkauksen. Käväisin siis lauantai aamuna koulussa Hämeenlinnassa ja ehdin juuri sopivasti takaisin Vuosaareen 13.30 alkavalle Jazmurskan ja Nulkan pitämälle Matka aiheiselle minialbumikurssille. Kurssi kitti oli aikamoinen yllätys, positiivisessa mielessä siis! Siellä oli jopa meille kurssilaisille erityisesti valmistettu leimasin suomenkielisillä viikonpäivillä! Tyttöjen positiivinen asenne ja leppoisa tunnelma tarttuivat pakolla. Tästä kurssista tykkäsin tosi paljon!


Seuraava kurssi olikin Birgitin värikäs kanvas työpaja, jossa tehtiin erilaisia tekniikoita käyttäen kanvas. Tällä kurssilla parasta oli leppoisa työskentelytahti, Birgitin tietämys erilaisita medioista ja hänen tapansa opettaa. pidän Birgitistä opettaja todella paljon, hän on mielestäni selkeä, positiivinen ja osaava.


Viimeiseksi osallistuin Anna-Marian minialbumi kurssille. Kurssi keskittyi vesiväritekniikkaan, joka ainakin minulle oli uusi. Kurssilla en juurikaan saanut mitään valmista aikaiseksi, joten projekti odottelee työpöydällä. Tämän kurssin aikana taisi väsymys jo hieman painaa, mutta olisin toivonut kurssille hieman enemmän sisältöä.

Sunnuntai päättyi osaltani Make&Take työpajaan, jossa Riikan kanssa ohjasimme mixed media kukkien tekemistä. Pakko myöntää, että kun launataina yhden aikaan sain viimein pään tyynyyn ja silmät kiinni, niin kauaa ei unen tuloa tarvinnut odottaa!

Sunnuntaina osallistuin kahdelle kurssille, joista ensimmäinen oli Birgitin minialbumi kurssi erilaisia embossaustekniikoita käyttäen. Tuttuja tekniikoita uudella tavalla. Oikein hyvä kurssi tämäkin ja sain uutta inspiraatiota kyseisen tekniikan käyttämiseen. Ties mitä tässä vielä syntyykään!


Viimeinen kurssi tällä erää oli Anna-Marian mixed media layout kurssi. Kurssi perustui samaan vesiväritekniikkaan kuin lauantainen minialbumi -kurssikin, mutta toimi mielestäni paremmin tässä konseptissa.


Eli jokseenkin intensiivinen viikonloppu takana. Intohimoinen, antoisa ja kaikin puolin onnistunut. Kiitos kaikille jotka omalta osaltanne teitte sen mahdolliseksi! Järjestäjät, kurssilaiset, opettajat ja ystävät!

Tarkempia kuvia tekemistäni töistä on tulossa lähitulevaisuudessa.



perjantai 19. huhtikuuta 2013

Art journal -kurssi Amaliassa 2.5

Kiinnostavatko sinua tekniikat? Haluatko kurkistaa art journalingin saloihin? Tule mukaan kurssille, tekemään, kokemaan ja ihmettelemään! 
Kurssi pidetään Amaliassa, Espoon keskustassa. Kurssin hinta on 24 euroa. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat tutut! Kurssin hinta sisältää käytettävät materiaalit, mutta tuo mukanasi kirja, vihko tai muu art journal, jota haluat käyttää tekniikoiden pohjana. 


Kurssi-ilmoittautuminen: minnis.enqvist@luukku.com

  1. Kun ilmoittaudut kurssille, laita otsikoksi kurssin nimi + oma nimesi.
  2. Jos tilaat kitin, laita otsikoksi kitti + oma nimi.
  3. Laita jokaista ilmoittautumista kohden oma sähköposti
  4. Kirjoita viestiin yhteystietosi.
Pyrin vastaamaan kaikkiin viesteihin muutaman päivän kuluessa. Mikäli et saa varmistus viestiä, ota yhteyttä uudestaan.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Meidän Martta

Pääsin pitkästä aikaa osallistumaan CSI-haasteeseen. Ja mikä onni, sivuni valittiin Most wanted listalle! Sivu on tehty nimensä mukaisesti Meidän Martasta.


Inspiraationa sivussa olen käyttänyt alla olevaa haastetta.


Halusin sivusta vaalean ja ilmavan, joten päädyin valkoiseen taustapaperiin. Kerrostin kuvan alle erisävyisiä harmaita papereita ja velloumia. Lopuksi lisäsin joukkoon joitakin punaisia yksityiskohtia raikastamaan sivua. Kun sivu oli valmis halusin lisätä siihen vielä hieman kontrastia, joten roiskuttelin ympäriinsä GlimmerGlam kimalle liimaa.

Mielestäni lopputulos on mukavan ilmava ja leikkisä. Oli todella mukavaa päästä pikästä aikaa mukaan haasteisiin!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Ihana!

Tein Ihana -lehteen sivun mistejä ja musteita käyttäen. Olen käyttänyt sivussa olevia keltaisia palloja sekä maskina, että koristeena. Se on helppo ja edullinen tapa saada omaan työhön mielenkiintoisia yksityiskohtia!


Alla olevasta videosta voit katsoa tarkemmin, miten olen sivun tehnyt. Sivu on toteutettu perinteisellä vaikeuksien kautta voittoon menetelmällä.


ihana from Minna Enqvist on Vimeo.

Jos haluat, voit käyttää alla olevaa luonnosta oman työsi tukena.



Oikein mukavaa loppuviikkoa teille kaikille, viikonloppuna nähdään Helsingissä!

PS. Ihan pieni salaisuus näin meidän kesken. Olen puuhaillut itselleni skräppäys aiheisia nettisivuja. Jos haluat käydä katsomassa mitä tähän asti olen saanut kokoon, niin käy vierailemassa sivuillani emmo.fi

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Sisustusunelmia granny chic hengessä

Granny chic -tyyli

Kevään tullen minussa puhkeaa pesänrakennus vietti. Koska lapsilukumme on jo täynnä, ei kyseessä ole vauvakuume vaan ihan konkreettinen rakennus, sisustus ja siivousvimma. Se hiipii mieleeni salakalavalasti ja alkaa inspiroivien kuvien satunnaisesta selailusta. Ennen kuin huomaankaan, olen luonut Pinterestiin sisustusaiheisia tauluja ja selaillut nettikauppoja sormet syyhyten. Kurkkaa keräämäni ideat kotiin, makkariin, keittiöön ja mökille.

Kuva: Greengate

Minä en niinkään ole piensisustaja, vaan ennemmin hinkuan tapetteja, tekstiileitä ja maaleja. Tai oikeastaan en tiedä ovatko verhot ja vuodevaatteet piensisustusta, no sama se. Nimen omaan tekstiileitä makuuhuoneeseen etsiessäni, törmäsin Greengate nimiseen yritykseen. Suomessa heidän tuotteitaan myy ainakin Colore, joka nimensä mukaisesti on todellinen sisustajan karkkikauppa.



Etsin pitkään netistä kuvia haluamastani tyylistä, sillä en osannut määritellä sitä. Retro on minulle liian retroa, toisaalta en taatusti ole mikään askeettisuuden ja yksinkertaisten linjojen ystävä. Pidän retrosta sopivassa suhteessa ja yhdistettynä nykyaikaisiin elementteihin, pidän väreistä, itsetehdyidtä asioista, vanhan ja uuden sekoittamisesta.

Tarpeeksi Pinterestiä selailtuani löysin vihdoin mitä olin etsimässä. Granny Chic -tyylin. Uutta ja vanhaa, värikästä, itsetehtyä, kotoisaa, valoisaa, värikästä! Olen myyty. Ehkä suomennos voisi olla jotakin modernin mummolan tyyppistä?

                                                Kuva: http://nestprettythings.tumblr.com/ 

Olen aloittanut kotini tuunauksen minun ja mieheni makuuhuoneesta. Muutimme jo ennen joulua vanhaan lastenhuoneeseen ja luovutimme ison ja mukavan makuuhuoneemme pojille. Legoleikit vaativat paljon enemmän lattiapinta-alaa kun ensi arvaamalta voisi kuvitella. 

Lapsemme olivat kuitenkin suhteellisen vapautuneesti toteuttaneet taiteellisia ambitioitaan huoneensa seinille ja kiintokalusteisiin. Niinpä otin pensselin kauniiseen käteeni ja tapetoin kaapin ovet eteisestä aikanaan ylijääneellä kiurujen yö tapetilla. Maalasin seinät keltaiseen taittavalla valkoisella ja vot. Kuin uusi! Laittelen kuvia omasta makkaristamme kunhan saan taulut seinälle (Voi mennä tovi).


Maalata hurautin koko eteisen seinän samalla vimmalla harmaanturkoosiksi, yritin tavoitella aquan sävyä, tiedättehän, sellaista vanhanajan turkoosia, mutta voi olla, että värini näyttää hipun verran liian siniseltä. Tilasin kuitenkin samalla reissulla tuota yllä olevaa tapettia ja katsotaan miltä väri näyttää sen jälkeen kun on saanut tapetista seuraa.


Sisustus hommani saivat keskeytyksen puutarhamessuilta. Innostuimme nimittäin alla olevan puutarhurin kanssa iskemään sormemme multaan ja sen seurauksena keittiö sai uuden ilmeen.


Suurin osa keittiön tasoista palvelee tällä hetkellä viherhuoneena. Ruukuissa kasvaa salaattia, kukkia, mansikoita, tomaatteja ja ties mitä. Retiisejä. Koska ne olivat Oilin ehdoton suosikki. Koska Pinnailu on yksi paheeni, niin totta kai sinnekkin on tullut luotua Puutarha unelmia niminen taulu.


Että tälläistä kuuluu tänne. Vähän korvatulehdusta myös. Unohtamatta kurssittelua hyvässä seurassa.
Tuleva viikko tulee olemaan kiireinen, Intohimona skräppäys jo ihan nurkan takana! Minulla ja Riikalla on suunnitelmissa pientä työpajaa ilta ohjelmaksi. Viimeisen kurssin jälkeen pääsee leikkimään hieman gessolla ja misteillä! Se on oiva tilaisuus tulla kokeilemaan, kyselemään ja tutustumaan muihin harrastajiin.

Terkuin, emmo

PS. Suuri Seikkailu alkaa toukokuussa. Vielä mahtuu mukaan!

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Skräppäys - Oili 5v

Muistatteko kun vähän aika sitten laitoin esille tämän sivun? Tein sivun nauhoitellessani skräppäyksen perusteet kurssin videota. Videohan ei sitten toiminutkaan halutulla tavalla joten tein toisen. Jos totta puhutaan, teekutsut olivat jo toinen yritys. Ensimmäinen on tässä. 


 Erittäin yksinkertainen sivu, ehkä kaipaisi taustalle jotakin (mixed mediaa!), mutta jääköön tälläiseksi.


Vielä viimehetken mainostus, etenkin skräppäyksen tekniikat kurssille mahtuu vielä!

Virroilla skräpätään ensi lauantaina. Tervetuloa mukaan!

La 13.4. klo 11-14 Skräppäyksen perusteet.
Kurssillä käydään läpi skräppäyksen perusteet ja saadaan vinkkejä sommitteluun, materiaalien käyttöön ja tutustutaan kräppäyksen eri mahdollisuuksiin. Kurssin aikana jokainen työstää yhden sivun. Soveltuu kouluikäisille, nuorille ja aikuisille.
Kurssimaksu 25 €/kurssi sis. materiaalit.
Ilmoittautumiset: info@marttinen.fi tai 03 485 1900.

La 13.4. klo 15-18 Skräppäyksen eri tekniikat.
Kurssilla perehdytään erilaisiin tekniikoihin, joita skräppäyksessä voidaan käyttää. Kurssilla kokeillaan erilaisten kerrosten tekemistä maskeilla jamisteillä, leimaten ja gessoa käyttäen. Soveltuu kouluikäisille, nuorille ja aikuisille. Kurssimaksu 25 €/kurssi sis. materiaalit.Ilmoittautumiset: info@marttinen.fi. Kurssit järjestää Marttinen.

Marttisessa voit myös ruokailla ja yöpyä, eli pitää pienen miniloman!

Tervetuloa! 

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Suuri Seikkailu lähestyy!

Oletko jo varannut paikkasi kuukauden pituiseen Suureen Seikkailuun?!

Suuri Seikkailu vie sinut mixed median ihmeelliseen maailmaan. Kurssilla opit käyttämään erilaisia medioita, saat ideoita ja uusia näkökulmia tuttuihin tarvikkeisiin ja löydät itsesi yltäpäältä musteissa, misteissä ja muissa mömmöissä! Kurkkaa lisätietoja täältä.


Kurssia varten voit myös lunastaa kurssikitin
 


Kurssin opettajina toimii allekirjoittaneen lisäksi Paperiliittimen Riikka. Kurssin hinta on 30€, materiaalipaketin kanssa 50€ + pk. Pelkkä kitti 24€ +pk.

Kurssi-ilmoittautuminen: minnis.enqvist@luukku.com


  1. Kun ilmoittaudut kurssille, laita otsikoksi kurssin nimi + oma nimesi.
  2. Jos tilaat kitin, laita otsikoksi kitti + oma nimi.
  3. Laita jokaista ilmoittautumista kohden oma sähköposti
  4. Kirjoita viestiin yhteystietosi.
Pyrin vastaamaan kaikkiin viesteihin muutaman päivän kuluessa. Mikäli et saa varmistus viestiä, ota yhteyttä uudestaan.



PS. Virroilla skräpätään ensi lauantaina. Tervetuloa mukaan!

La 13.4. klo 11-14 Skräppäyksen perusteet.
Kurssillä käydään läpi skräppäyksen perusteet ja saadaan vinkkejä sommitteluun, materiaalien käyttöön ja tutustutaan kräppäyksen eri mahdollisuuksiin. Kurssin aikana jokainen työstää yhden sivun. Soveltuu kouluikäisille, nuorille ja aikuisille.
Kurssimaksu 25 €/kurssi sis. materiaalit.
Ilmoittautumiset: info@marttinen.fi tai 03 485 1900.

La 13.4. klo 15-18 Skräppäyksen eri tekniikat.
Kurssilla perehdytään erilaisiin tekniikoihin, joita skräppäyksessä voidaan käyttää. Kurssilla kokeillaan erilaisten kerrosten tekemistä maskeilla jamisteillä, leimaten ja gessoa käyttäen. Soveltuu kouluikäisille, nuorille ja aikuisille. Kurssimaksu 25 €/kurssi sis. materiaalit.Ilmoittautumiset: info@marttinen.fi. Kurssit järjestää Marttinen.

Marttisessa voit myös ruokailla ja yöpyä, eli pitää pienen miniloman!

Tervetuloa! 

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Oletko jo saanut postia?

Hei kaikki ja aivan ihanaa ja aurinkoista perjantaita teille kaikille!

Pikainen kysymys kaikille Raumalle ilmoittautuneille ja Intohimona skräppäyksen Voimauttavan skräppäyksen työpajaa osallistuville. Olettehan kaikki saaneet postia? 

Yritän pysytellä kärryillä, mutta joskus käy vahinko ja joku tipahtaa kelkasta. Jos siis koet jääneesi paitsioon, ota rohkeasti yhteyttä.


Tämän sivun tein skräppäyksen peruskurssia varten

 .
Kuva on minulle erityisen tärkeä. Olemme siinä Riikan ja Elinan kanssa ruotsissa Finnabairin opissa.


Innostuin vähän ajelemaan ompelukoneella.


Mahtavaa viikonloppua teille kaikille!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Mixed Media kanvas

Olen toden teolla innostunut Mixed mediasta. Näissä projekteissa minulla ei ole ollut selkeää visiota tai totta puhuen ei pienintäkään aavistusta mitä lähden tekemään. olen vain antanut fiiliksen viedä ja kokeillut erilaisia tekniikoita.


Olen tehnyt työn kapalevylle, mutta yhtä hyvin työn voisi tehdä muullekkin alustalle. Materiaalina olen käyttänyt kirjansiuja, mainoslehtistä, pitsiä ja grungeboard siipiä. Ehkä teen hatulle vielä jonkun tupsun.

Taustan olen tehnyt akryylimaaleilla, öljypastelleilla, 3rd eye:n ruusuleimasimella ja Glimmerglam kimalle liimoilla. Ukkelin asun olen värjännyt akryylimaaleilla ja öljypastilleilla.

Näiden tekeminen on tosi hauskaa ja rentouttavaa puuhaa!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Skräppäyskursseja!

Kevään Skräppäyskurssit

Tästä viikonlopusta starttaa mukava kurssisuma. Tänä sunnuntaina nähdään Raumalla. Viikon päästä lauantaina nokka suunnataan kohti Virtoja. Kahden viikon päästä nähdään Helsingissä Voimauttavan skräppäyksen työpajan merkeissä. Kaikki kurssini sopivat hyvin sekä vasta-alkajille, että pidempään skräpänneille. Muistathan myös Mixed media -kurssin verkossa!



La 13.4. klo 11-14 Skräppäyksen perusteet.
Kurssillä käydään läpi skräppäyksen perusteet ja saadaan vinkkejä sommitteluun, materiaalien käyttöön ja tutustutaan kräppäyksen eri mahdollisuuksiin. Kurssin aikana jokainen työstää yhden sivun. Soveltuu kouluikäisille, nuorille ja aikuisille.
Kurssimaksu 25 €/kurssi sis. materiaalit.
Ilmoittautumiset: info@marttinen.fi tai 03 485 1900.


La 13.4. klo 15-18 Skräppäyksen eri tekniikat.
Kurssilla perehdytään erilaisiin tekniikoihin, joita skräppäyksessä voidaan käyttää. Kurssilla kokeillaan erilaisten kerrosten tekemistä maskeilla jamisteillä, leimaten ja gessoa käyttäen. Soveltuu kouluikäisille, nuorille ja aikuisille. Kurssimaksu 25 €/kurssi sis. materiaalit.Ilmoittautumiset: info@marttinen.fi. Kurssit järjestää Marttinen.

Marttisessa voit myös ruokailla ja yöpyä, eli pitää pienen miniloman!

Tervetuloa!


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Skräppäys -talvi 2013

Skräppäys


Tämä sivu valmistui oikeastaan jo aika päivää sitten, mutta sen esittely blogissa on jäänyt. Alun perin olin aikeissa lisätä sivuun tekstiä ja ehkä sopivaa kirjoittamisen puuskaa odotellessa julkaiseminen jäi.
Julkaisun kanssa onkin aikamoista säätämistä kun olin ajoittanut sen juuri samaan aikaan blogihyppelyn kanssa. Otetaanpa siis uudelleen julkaisu, koska tykkään tästä kovin.


Tässä sivussa pidän erityisesti käyttämästäni kuviopaperista ja mustista roiskeista. Sivu on mielestäni mukavan ilmava. Ilmavaan vaikutelmaan sopivat käyttämäni höyhenaiheiset leimasimet, mistattavat koristeet ja vellum.

Tarvikkeet tähän sivuun on haalittu vähän sieltä sun täältä. Yhteistä niille on värimaailma. Tämä on sivu on tehty täytin värilähtöisesti, ilman sen kummempaa visiota tarinasta. Joskus tämän tyyppinen kauniilla asioilla leikkiminen ja niiden järjestäminen, sommittelu ja muokkaaminen on parasta terapiaa.

Aurinkoa alkavaa viikkoon toivoo, emmo

PS. Oletko jo ilmoittautunut mukaan Suureen Seikkailuun?

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Tik tak.

Hauskaa pääsiäistä ja tervetuloa Blogihyppelyyn! Tänään on tarkoitus kiitää valkoisen kanin perässä ympäri maailmaa.

Happy Easter and welcome to the Easter blog hop! Today is the day when we tumble down the rabbit's hole and hop after the White Rabbit. The rabbit hops from blog to blog, from country to country all around the cyber scrapbooking world!





Vaikka maat ja tyylit vaihtuvat tekijän mukaan, on kaikilla jotain yhteistä. Jos Liisa ihmemaassa on sinulle tuttu, saatat muistaa, että valkoisella kanilla, jota Liisa seurasi ihmemaahan, oli mukanaan taskukello. Blogihyppelyn yhteinen nimittäjä onkin kello. Löydät siis jokaisesta työstä erilaisen lähestymistavan aiheeseen, mielenkiintoista, eikö?

Although the countries and styles vary and designers participating had a free choice what to create for the hop, the pieces of art have all something in common. If you're familiar with Alice in Wonderland, you might remember that the White Rabbit, which Alice followed and found the Wonderland, had a pocket watch. So in this hop the common theme is the time piece. You can find an interpretation or a way to incorporate a clock in every creation! Inspiring, right?

Hyppää siis mukaan ja muista jättää kommentti jokaiseen postaukseen. Näin varmistat että saat mahdollisimman monta arpaa. Sinulla on viikko aikaa osallistua (8.4 klo 14.00 asti) 7 dots studion, BadgesFolien, Garn&Mehrin, Stromsvigtin and Wycinankan lahjoittamien palkintojen arvontaan. Joten nauti matkastasi Skräppäyksen ihmemaassa!

So please hop along and remember to leave a comment at every stage! That way you ensure as many tickets for the raffle as possible. You'll have just a week to participate (to April 8th at noon GMT) for the giveaway put together from donations from 7 Dots Studio, BadgesFolie, Garn&Mehr, Stromsvigt and Wycinanka.
So enjoy the hop and find the inspiring Wonderland of scrapbooking!



Here is my idea of using clock in scrapbooking! I was on short holiday in Paris with my husband and our oldest daughter and I felt how the history came alive in that beautiful city. I really love history and museums, so Paris was the best place to visit!  

Mielestäni Pariisin kuva sopii hyvin annettuun teemaan käyttää kelloa inspiraation lähteenä. Kaupungissa on niin paljon historian havinaa, että voit todella tuntea ajan pysähtyvän! Pidän todella paljon historiasta ja Pariisin museot olivat käymisen arvoisia.



Oikein hyvää pääsiäistä teille kaikille! I wish you all happy easter!







Evgenia Petzer
Minna Enqvist (you are here!)
Drycha
Christin Grønnslet

So enjoy the hop and find the inspiring Wonderland of scrapbooking!