Etusivu PageMina PageKurssit PageOhjeita PageLinkkeja PagePaperilla-lehti

perjantai 3. helmikuuta 2012

Huovutus

Huovutusta


Koulussa meillä alkoi huovutus. Ensimmäinen varsinainen työ oli tehdä jotakin kolmiulotteista kaavan avulla. Ensimmäisestä harjoitustyöstäni piti tulla pöllö, mutta mielestäni se näyttää enemmän hampaalta. Meinaan tehdä sille vielä pitkulaiset kädet ja jalat, tuollaisenaan se on vähän nysä. Jotenkin valju.


Toinen viritys samalla tekniikalla piti olla kissa. Sitten hiiri, mutta lopputulos on minusta vähän näätämäinen. Teen hänelle vielä housut ja takin kunhan tervehdyn.

Nämä on siis huovutettu niin että ensin tehdään kaava. Sellainen softistyyppinen materiaali, kuten vaikka kaupassa myytävät pefletit ovat oivaa materiaalia. Itsekäytin tuossa alemmassa ihan vaan pahvilaatikkopahvia, mutta se ei kestä. Voin kertoa. Tai kestää justiin tuon yhden, mutta ei siitä enää housuja tehdä.

Sitten villaa vaan kerroksittain kieputellaan kaavan ympärille. Kuitusuunnat aina ristiin, kuten muussakin huovutuksessa. Mä tein raitoja hahtuvalangasta. Jos löydän jostain netistä ohjeen, niin linkitän sen tänne. Tai jos oikein innostun niin otan kuvia työvaiheista, mikä oikeastaan olisi aina kovin järkevää.

Tässä linkki yhteen löytämääni ohjeeseen. Ohjeesta poiketen ompelin aukon kiinni villalangalla, jonka jälkeen peitin omepu jäljen neulahuovuttamalla villaa sen päälle. Olen myös neulalla tehnyt yksityiskohtia ja korostanut muotoja.

2 kommenttia:

  1. Mä kävin kanssa kokeilemassa tätä siellä teidän koulussanne...vaikeata!
    Siksipä nostan hattua kahdelle onnistuneelle teokselle!
    Tykkään kummastakin:)

    VastaaPoista
  2. Toi näätä on niin lutuinen! Se on hauska, kun hahmot elävät tekovaiheessa ja lopulta saattavat olla jotakin ihan yllättävää:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempaa jos kommentoit!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.